söndag 19 juni 2011

Sunnuntaina

Aamulla oli muutama vesipisara ilmassa, sittemmin pilvet rakoilleetkin, mutta yliesilme on pilvinen auringonvalon tuntuessa keventyneiden pilvien takaa. Olin kuulevinani myös ukkosen jyrinää etelästä-kaakosta käsin, mutta ei tullut lähelle. Ja hyvä niin..
Maa on kuivunut, ei enää kengät kastu ruohikolla kävellessä. Olen kitkenyt rikkaruohoja eilen ja tänään. Eilen iltapäivällä oli vielä märkää, vaikka aurinko paistoi.
Sormustinkukat aloittelevat kunkintakauttansa.

Niin tekevät myös harjaneilikat.

Ruukkupuutarhaa lännen puolella. Tänne aurinko kääntyy paistamaan puolen päivän jälkeen eli yhden aikaan kesäaikana.

Sormustinkukkia lisää

Orvokit kurkistelevat kuin ihmiset pöydällään. Hitaasti, hitaasti ne rupeavat pikkuhiljaa kukkimaan, nuppuja jo on mutta kukan kehittyminen kestää. Toivottavasti ehtivät puhjeta kukkaan juhannukseksi.

Idag på lördag är det torrt, halvskuggigt väder. Har varit och rensat ogräs (igår också). Slutligen tog jag några bilder. Fingerborgsblommorna börjar blomma, liksom borstnejlikan. I krukorna växer tuijor och i andra petunior och lobelior. Snart öppnar sig blomknopparna där också. Violerna ser ut som människoansikten där de tittar nyfiket ut ur sina krukor! Det tar lång tid från frö till blomning. Hoppas de blommar alla till midsommaren!

8 kommentarer:

  1. Sormustinkukka on komea yhtenä vähän matalampien joukossa ja antaa kivaa ryhtiä kokonaisuuteen. Minusta se on sellainen ylhäinen ja aikoinaan oli meilläkin niitä. Harjaneilikka on hauska kun se joka vuosi siirtyy eripaikkoihin ja kukkii niistä vasta joka toinen vuosi.

    SvaraRadera
  2. Ihanan vehreitä kesäkuvia ja kukkasia. Nuo orvokit on hauskan uteliaan näköisiä kurkkiessaan :) Meillä tänään tuli sadekuuroja ihan kunnolla ja välillä auringonpaistetta.

    SvaraRadera
  3. Sirkkis,
    Sormustinkukka on komea kukka. Toinen yhtä korkeaksi kasvava on mäkitupakka (kungsljus), joka sekin näkyy rupeavan kohta kukkimaan. Molemmat asettuvat minne haluavat, samoin tekee harjaneilikka, joka aivan oikein on kaksivuotinen sekin. Onneksi niitä voi siirrellä tahtomiinsa paikkoihin ensimmäisenä vuonna, jolloin vain lehtivarsi tai -ruusuke kasvaa!

    SvaraRadera
  4. Tänä vuonna on vehreyttä yllin kyllin, kun on satanut niin paljon. Orvokit ovat hauskasti ihmisen (tai apinan!) näköisiä, uteliaan näköisiä. Täälläkin alkoi nyt illansuussa satelemaan, on kovin vaihtelevaa säätä tänä kesänä.

    SvaraRadera
  5. Täällä odotellaan jännityksellä sormustinkukkien avautumista, ovat vielä ihan pienellä nupulla. Harjaneilikat tuoksuvat ihanasti, niitä ei kyllä ole pihassa, pitäisiköhän ensi keväänä hankkia siemeniä. Eikös ne ole kaksi-vuotisia?

    SvaraRadera
  6. Markka,
    Harjaneilikat ovat kaksivuotisia, olet oikeassa. Mutta silti kukintaa on joka vuosi, kun niiden antaa siementää vapaasti. Jos haluaa niitä tiettyyn paikkaan, voi siirtää ensimmäisen vuoden kasveja. Sormustinkukat ovat komeita kasveja, mutta on hyvä tietää, että ne ovat myrkyllisiä. Lapsille sanottava.

    SvaraRadera
  7. Tykkään ruukkupuutarhoista! Meillä äiti kasvatti kesäisin kosmuskukkaa, harjaneilikoita ja sormustinkukkaa! Kun pääsen muuttamaan maalle, kokeilen niiden kasvattamista itsekin!

    Mukavaa juhannusviikkoa!

    SvaraRadera
  8. Marja-Leena, ruukkupuutarhat ovat ihan kivoja! Olen jopa kasvihuoneeseen istuttanut tomaatintaimia ruukkuihin, ihan vaan koska halusin. Muistan vain yhtenä kesänä kauan sitten kylväneeni kosmoskukkaa, se on todella kaunis ja hyvä leikkokukka, tietääkseni yksivuotinen. Harjaneilikat ja sormustikukat ovat kaksivuotisia, siis käytännössä monivuotisia kun vain antaa niiden siementää. Kiitos, samaa sinulle! Toivotaan, että edes vähän olisi kuivaa juhannuksena! Steista ennustavat. mutta silloin voi polttaa kokkoja.

    SvaraRadera