lördag 11 juni 2016

Eilen aamupäivällä

ennenkuin lähdin ruohoa leikkaamaan. Rhodo on puhkeamassa kukkaan.
Muös päivänkakkarat ovat auenneet. Niitä on nyt hiukan vähemmän kuin edellisvuosina, sillä olen kitkenyt niitä pois aika kovalla kädellä, koska ne tukahduttavat monta muuta kasvia.

tisdag 29 mars 2016

Pääsiäinen ja jäiden lähtö

Pitkäperjantai oli pitkä ja harmaa, kuten tapana on.
Lauantaina kova tuuli selvitti sään poutaiseksi ja pani samalla jäät liikkeelle. Sunnntaiaamuna jää painoi jo laiturin kylkeen ja 


maanantaina 28.3. voi kai sanoa jäitten lähteneen, sillä vain harvoja jäälauttoja oli liikkeellä enää.


Sunnuntaina 27.3., aurinkoisena ensimmäisenä pääsiäispäivänä, kuvasin myös muita kevään merkkejä, kuten nämä lumikellot, jotka yöpakkasia uhmaten ovat nousseet kukkimaan.
Myös ensimmäiset sinivuokot ovat auenneet.
Toinen pääsiäispäivä oli myös lämmin ja aurinkoinen. Kevään alkamisen merkiksi pesin auton.
Tätä kirjoittamaan aloittaessani luin fb:sta uutisen ruohikkopalosta, joka oli alkanut risujen poltosta. Tulen käsittelyssä on oltava erityisen varovainen, sillä vanha ruohikko syttyy helposti ja tuli leviää siinä kuin - niin - kulovalkea.

lördag 26 mars 2016

Pääsiäistulia Påskeldar


Oli kaunis, aurinkoinen päivä pääsiäistulien polttamiselle, samalla saatiin aurinkoa, raitista ilmaa, liikuntaa, yhdessäoloa ja tonttia raivattua.


fredag 18 mars 2016

Kevätsäätä

Keväisen lämpimien päivien jälkeen tuli tänään kylmä virtaus pohjoisesta. -1 aste ilmassa.
Aika sakea lumikuuro taas.