torsdag 31 mars 2011

Aamukävelyllä

Aamulla kymmenen astetta pakkasta. Puut huurteessa, maa jäässä. Lumivallit ovat hiukan madaltuneet kevätauringon lämmöstä ja reippaiden kevättuulten vaikutuksesta. Mutta edelleenkin lunta on paljon vuodenaikaan ja ajankohtaan nähden.
Tie on paljastunut vaikkakin jäinen näin pakkasella.
Pelloilla joutsenet lepäilevät ja ruokailevat. Näin nyt omin silmin ja selvästi viisi töyhtöhyyppäyksilöä pälvellä lämmittelemässä, mutta ne lähtivät, kun pysähdyin ottamaan kuvaa.
Vesi tippuu räystäiltä niinkuin eilenkin. Kyllä ne lumet sulavat vaikka niin hitaasti! Ei vieläkään ole näkyvissä yhtä ainoata krookusta tai lumikelloa.
Olen koulinut tomaatin taimia isompiin astioihin, myös muutaman paprikan ja petunian. Nyt on multa lopussa ja uutta täytyisi lähteä hakemaan. Haen vasta huomenaamulla.
Pidin lukutauon multatouhun loputtua. Luin Hesarin kannesta kanteen. Mainosten yli hyppelin joten ei kovin montaa sivua jäänyt luettavaksi. Helsingin Sanomat tulee kokeeksi kolme kuukautta. Täytyy sitten katsoa, jatkanko tilausta vai jätänkö. Jotain lehteä pitäisi lukea pysyäkseen ajan tasalla. Pelkät tv-uutiset ja radio eivät riitä oikein, vaikka ovat hyvänä ja nopeana apuna.
Olen myös kokeillut e-lehteä. Jonkin aikaa sitä voi käyttää ja lukea, mutta ei se aivan vastaa oikeaa paperilehteä. Varsinkaan, kun siitä ei saa sitä paperia, jota tarvitsee milloin mihinkin: märkien saappaitten alle, tulen sytyttämiseen, kissan hiekkalaatikon alle jne.
Koko ajan on tehtävä pieniä ja isompia valintoja. Elämä on valintojen tekemistä.
Lopuksi vielä kuva rauhanomaisesta rinnakkaiselosta: Kurre Oravainen ja Nakke Nakuttaja siinä syövät aamuauringon lämpimässä siemeniä sulassa sovussa. (Klikkaahan kuvaa suuremmaksi!)

onsdag 30 mars 2011

Aurinko paistaa

Mikä ihanan upea päivä tänään! Aurinko paistaa keväisen kirkkaasti, tuulikaan ei hätyyttele, lumet sulavat ihan silmissä. Tulee varmaan monta lämpöastetta, kunhan päivä ehtii pitemmälle.
Linnut pitävät konserttiaan. Hetken jo luulin kuulevani peipposen yrittävän viserrellä, aivan sellaiselta se kuulosti, mutta ei kai sentään...?!
Joutsenet ja hanhet liikehtivät isoina parvina ja myös pareina. Ne kokoontuvat pelloille syömään siellä sulaneista pälvistä löytämäänsä vihreää orasta. Mutta sulia vesiä ei aivan tässä näköpiirissä vielä ole, kauempana kylläkin. Olin näkevinäni myös töyhtöhyyppiä lennossa. Niillä on tapana pesiä pelloilla. Ja tietenkin kiurut ovat täydessä touhussa myös.

lördag 26 mars 2011

Ruotsiin muuttajat, kuokkavieraat

Yle Teema on lähettänyt perjantai-iltaisin ohjelmaa Kansankodin kuokkavieraat (Snyltgäster i folkhemmet), joka käsittelee muuttovirtaa Suomesta Ruotsiin viisikymmentä luvulta aina seitsemän-, kadeksankymmentäluvuille. Sen jälkeen muutto lienee laantunut huomattavasti. On ollut tosi nostalgista nähdä nuo ohjelmat ja vahvistaa  omia muistikuvia. 50-luvulta lähtien Suomesta lähdettiin työn ja toimeentulon perään, jota kotimaalla ei ollut heille tarjota. Sadan tuhannen ihmisen työttömyys, pakettipellot, toimeentulon puute pakotti ihmiset lähtemään paremman elämän toivossa Ruotsiin.  Ruotsi taas  huusi työvoiman perään. Sieltä käytiin jopa Suomen puolella värväämässä. Suomesta Ruotsiin tulleet työikäiset ihmiset saivat työtä, asunnon, toimeentulon. Useimmat muuttaneista eivät olisi sellaisesta voineet uneksiakaan kotimaassa. Monet lähtivät alkeellisista oloista, pientiloilta, joilla ei ollut mukavuuksia, joilla lopulta elinmahdollisuudet loppuivat.  Olihan siirtolaisuudessa sitten nurjakin puolensa. Ruotsalaisilla oli ennakkoluuloja suomalaisia kohtaan tehdassalien ulkopuolella. Suomalaisten maine juopottelijoina, äkkipikaisina puukonheiluttajina, oli saanut aikaan sanonnan en finne igen tai finnjävel.. Suomalaisia oli niin paljon, että heidän ei tarvinnutkaan opetella ruotsia, he seurustelivat keskenään niin työpaikoilla kuin vapaa-aikana. .
Perustettiin saunoja, urheiluseuroja, laulukuoroja, teatteriaesityksiä esitettiin. Suomi-seurat ottivat muuttajat huostaansa. Suomi-seuroissa  järjestettiin myös tansseja, näin voitiin seurustella samanhenkisten kesken.
Suomalaisille ruotsin olojen näkeminen oli sokki. Positiivisessa mielessä.  Mistään ei ollut puutetta. Ihmiset elivät rauhallista ja huoletonta elämää. Ruotsi  tarjosi töitä ja maksoi siitä palkkaa,  asunto järjestyi.
Monelle Ruotsi merkitsi vapautta! Oli toimeentulo, kukaan ei hengittänyt niskaan. Ehkä yleensä  naiset viihtyivät paremmin kuin miehet. Heitä kohdeltiin tasavertaisina ihmisinä, he arvostivat asuntoa, jossa oli mukavuudet. Ja he saivat tienata sitä omaa rahaa. Monet olivat muuttaneet tehdastöihin syvien metsien näennäisestä vapaudesta. Nyt he saivat säädellyn arkipäivän ja kunnon asumisen. Poikamiehille houkutukset olivat suuria, kun kukaan ei ollut perään katsomassa asuntoloissa ja asuntoparakeissa.

Tästä ajasta kertoo myös Susanna Alakoski kirjassaan Svinalängorna (Sikalat) 2006 (Bonnier), joka sai August-palkinnon samana vuonna.
Ruotsalaiset näkivät suomalaisten asumat talot "sikaloina", joissa elettiin viinan voimalla, tapeltiin jne. Olihan kerrostaloasuminen monille uutta, monille uutta olivat vessa, kylpyhuone ja juokseva vesi keittiössä.Kuitenkin  koti-ikävä ja ulkopuolisuuden tunne vaivasivat, ne hukutettiin viinaan.
,
Luin kirjan melkein yhdeltä istumalta. Se vei mukanaan.
Susanna Alakoski on nostanut ruotsalaisten tietoisuuteen suomalaisten ongelmat. Hän on nostanut esille suomalaisten mukanaan tuoman  traumatisoinnin, heillä ja heidän perheillään oli takanaan ankarat kokemukset sodista, raatamisesta,  puutteesta, nälästä ja kurjuudesta. Tätä taas eivät ruotsalaiset rauhallisessa kansankodissaan olleet kokeneet eivätkä voineet ymmärtää. Luulen, että tilanne on toinen tänä päivänä.
 Suomalaisista Ruotsissa on mm.Hannu Ylitalo kirjoittanut kirjassan Saatanan suomalainen 1975 (Uusi Kirjakerho, Helsinki). Ja monet muut. Tämä löytyi hyllystäni.
 Siinä kuvataan suomalaisten miesten hurjaa työtahtia, heidän irrallisuuuttaan vieraassa maassa, jota he turruttavat juomisella.
Kolmas ryhmä Ruotsissa eläneistä suomalaisista on sotalapset, vihdoin on herätty siitäkin puhumaan. Tarkoitus oli hyvä, mutta seuraukset arvaamattomat. Tästä on kirjoittanut omakohtaisten kokemusten pohjalta mm
Sirkka-Liisa Westergård kirjassaan Tacka nu vackert.(Sahlgrens Förlag Ab), 2002.

Susanna Alakoski kävi  viime talvena kertomassa kirjastaan. Hän on toisen polven suomalainen Ruotsissa, repinyt itsensä irti siirtolaisuuden leimasta ja kouluttautunut sosionomiksi.Hän on omien sanojensa mukaan tehnyt sosiaalisen luokkaretken, noussut yhteiskunnan alhaisimmilta portailta keskiluokkaan. Häntä myös nyt kuunnellaan. Hän on vihdoinkin  selvittänyt taustoja tälle suomalaisten käytökselle ja avannut ruotsalaisten silmät näkemään, mitä suomalaisten elämä todella on ollut sodan jälkeisessä Suomessa. Ruotsissa taas ruotsalaiset eivät  tienneet puutteesta  eikä hengenhädästä ja kuolemasta mitään.  Siihen aikaan ei ollut tarjolla kriisiapua eikä terapeutteja käsittelemään näitä kokemuksia, ei Suomessa eikä  Ruotsissa.
Nyt vasta joku vuosi takaperin ruotsalaisille poliitikoille näytettiin suomalainen sotafilmi  (taisi olla Åke Lindmanin I främsta linjen, onkohan tuo nimi oikein). Heillä ei ollut ollut  aavistustakaan siitä, kuinka rajua sota-aika ja sota Suomessa oli ollut.
Ruotsi on saanut kehittyä kaikessa rauhassa, vaurastua silloin, kun muu Eurooppa taisteli elämästä ja kuolemasta. Siitä on kehittynyt pehmeämpi yhteiskunta.

fredag 25 mars 2011

Vielä kasvihuoneesta ja vähän muutakin

Vieläkin olen iloinen ja tosi tyytyväinen tuosta eilisestä kasvihuoneen korjauksesta! Olen ylpeä itsestäni! Minun ei tarvinnutkaan pyytää apua lasien vaihtoon. Mahtavaa! Ja olen ollut niin huolissani  asiasta pitkin kevättä.
Kun ensimmäiset lämpimät kevätpäivät tulevat, rupean pesemään kasvihuoneen kattoa ja seiniä. Lasien on oltava puhtaita  kesäksi!
Aion myös siistiä kasvihuoneen ympäristöä. Otan pois sen edessä säleikössä kasvavat  Siperian kärhön, alppikärhön, humalan ja kaprifolin ja siirrän ne johonkin muualle. (Mutta mihin, en vielä osaa päättää.)
Tänään ulkona on vaihtelevaa säätä, on ollut aurinkoista, pilvistä ja lumisadetta ja kaiken kruunaa kova tuuli. Jopa muutaman sekunnin sähkökatkos sattui tänään. Tällä hetkellä sataa ja pyryttää lunta kuin sydäntalvella ja hämärä on laskeutunut maisemien ylle. Eipä uskoisi, että ylihuomenna  taas siirrytään kesäaikaan. Taas siiiretään kelloa tunnin taaksepäin aivan turhan takia. Toivoisin vain, että tästä turhuudesta luovuttaisiin mahdollisimman pian.
Mukavaa viikonloppua toivottelen lukijoille!

torsdag 24 mars 2011

Tulihan tehtyä!

Talvella (vieläkin on kyllä talvi) lumia kertyi kasvihuoneen katolle niin paljon, että ne painoivat lasit sisään. Onneksi ei kaikkia, mutta kahdeksan ruutua meni rikki tältä puolelta. Tilasin uudet viime viikolla ja kävin hakemassa eilen. Tänään sitten sain iilin päälle ja rupesin vaihtamaan uusia rikkinäisten tilalle. Olin kyllä jo katsellut ja suunnitellut, kuinka tämä tapahtuisi ja työ tekijäänsä neuvokoon.
 Oli hyvä tehdä tämä nyt lumen aikaan siksikin, että ulkopuolella ei tarvinnut tikkaita vaan yletyin suoraan kovalta lumelta tekemään työn. Paitsi yksi harjaa vasten ollut ruutu oli laitettava paikoilleen sisäpuolelta ja siihen tarvitsin tikkaat.
Ja toisekseen hyvä tehdä se, ennenkuin on liian lämmintä! Tänään oli niin tuulista, ettei ehtinyt kuumakaan tulla, mutta ei kyllä kylmäkään!
OK, kun alkuun pääsin, työ sujuikin nopsaan eikä ongelmia ilmennyt. Kaikki kiinnittimet olivat tallessa, vain ruutu pois ja  uusi tilalle.
Siistiä! Nyt on valmiudet uuden kasvukauden tulla.

tisdag 22 mars 2011

Pieni lasinen kynttilänjälka

...ei ole mikä tahansa kynttilänjalka. Se voi kertoa tarinan siitä, minkälaista oli sotien jälkeisessä Suomessa lähteä ns. opintielle. Jos joku olisi kiinnostunut asiasta, voisin kertoa tässä tarinan lyhyesti.
Siihen aikaan käytiin kansakoulua, joka olikin lähes jokaisessa kylässä. Vaikka kouluja olikin nykykatsannon mukaan paljon, saattoi koulumatka venyä useiden kilometrien mittaiseksi, joka oli käveltävä aamuin illoin. Ei ollut koulukyytejä, ei ollut maanteitä eikä ollut tiheitä linja-autoreittejä. Näin lähti tämänkin kynttilän omistaja koulutielle aamuisin pimeässä, usein kannettavan lyhdyn valossa, loputtoman pitkältä tuntuvalle koulumatkalleen. Koulu alkoi yhdeksältä, matkaa oli seitsemän kilometriä yhteen suuntaan. Kesällä kävellen, talvella hiihtäen. Koulu aloitettiin silloinkin seitsemän vanhana, tai samana vuonna, kun täytti seitsemän vuotta.
Kun oli käyty neljä tai viisi luokkaa kansakoulua, voi mennä pyrkimään keskikouluun, jos halusi opiskella pitempään kuin kansakoulun läpi. Ja jos oli "lukupäätä". Tämän kynttiläjalan omistajallekin opettaja suositteli oppikouluun pyrkimistä , hän meni pyrkimään ja sattui pääsemään sinne uuteen kouluun. Hän oli silloin 11 vuotias. Tämä tiesi sitä, että oli muutettava pois kotoa kouluviikoksi. Uuteen kouluun oli kuljettava veneellä kesäisin, talvella jäitä pitkin. Se katsottiin liian rasittavaksi ja epävarmaksi kulkea joka päivä, joten asunto oli hankittava lähempää koulua, jossa sitten piti viettää kouluviikot. Siihen aikaan käytiin koulua lauantainakin. Kotiin pääsisi siis lauantai-iltapäivällä ja kouluun oli taas lähdettävä viimeistään maanantaiaamuna.
Asunto järjestyikin n. neljän kilometrin päässä koulusta pitäjän pappilasta. Pieni koululainen sai jakaa huoneen papin tyttären kanssa pappilan valtavan rakennuksen vintissä. Mutta ei haluttu velvoittaa pappilan sisäkköä valmistamaan ruokaa "ulkopuoliselle", joten koululainen sai itse huolehtia syömisistään, mikä tarkoitti sitä, että kotoa otettiin mukaan kerralla kaikki, mitä viikolla tarvittaisiin. Tuoretta maitoa hän sai noutaa pappilan vuokralaisen navetasta iltalypsyn aikaan pienellä maitokannullaan. Näin sitten elämä asettui uusiin uomiinsa. Vuosi kerrallaan kului. Ja kului viisi vuotta. Silloin tuli keskikoulu suoritettua. Koulun päättyessä tarjosi ruustinna kahvit koululaiselle ja hänen vanhemmilleen pappilan ruokasalissa.  Tuolloin hän antoi pieneksi muistoksi tämän lasisen kynttilänjalan koululaiselle, joka oli venähtänyt jo lähes aikuisen mittaan.
Opintie jatkui sitten taas kauempana. Oli pyrittävä lukioon, jota ei paikkakunnalla silloin vielä ollut. Lukiopaikkakunnaksi valikoitui lähin kaupunki, jonne oli noin sata kilometriä matkaa.
Mutta se onkin jo toinen tarina.

lördag 19 mars 2011

Lauantaipuuhia

Aamu oli luminen ja harmaa. Yöllä oli satanut paksun kerroksen valkoista lunta. Ei tunnu kevään lämpö vielä läheiseltä! Vaikka kuinka yritin eilen sitä houkutella!
Aloin tarkastella kirjahyllyjäni. Ne kaipaisivat niin pölynimuria kuin järjestelijääkin. Muuton jäljiltä ne ovat vielä sekaisin. Osan olen kirjoista vienyt varastoon. Sellaisia sarjoja, joita en viitsi enää lukea missään tapauksessa.
Pöytä hyllyjen edessä hankaloittaa kirjoihin käsiksi pääsemistä. Havaitsin kuitenkin, että kirjailijat ovat sekaisin hyllyissä, samojen kirjoittajien kirjoja siellä täällä eri paikoissa. Kunhan saan muut paikat kuntoon, aion hankkia pari hyllyä lisää ja järjestää kaikki paikoilleen. Havaitsin toisenkin asian, nimittäin, että muutamista kirjoista minulla on kaksi kappaletta jostakin syystä. Aion panna toisen kappaleen kirpparin puolelle tarjolle.

Esim. Dostojevskin Rikos ja rangaistus on hyllyssäni kahtena kappaleena. Vasemmalla  TWainin vieressä on yhtenä kappaleena oleva  1961 Porvoossa WSOY:n julkaisema J.A.Hollon käännös. Sen olen hankkinut 1963 kirjallisuuden lukemista ja tenttejä varten. Olen nim. lukenut yliopistossa arvosanan yleisessä kirjallisuudessakin.  Kiiltäväkantiset kaksi nidettä on julkaistu Helsingissä 1990 Suuren Kirjakerhon toimesta Painokaari Oy:ssä. Tämä painos on Juhani Konkan kääntämä. Ajattelin laittaa nämä niteet Kirppariini, kunhan keksin niille sopivan hinnan. Hyllyyn jää sitten vielä Dostojevskin Idiootti.
Myös näitä Gabriel Carcia Márquezin kirjoja Kuulutetun kuoleman kronikka oli kaksi, toinen menee Kirppariin. Nämä vuoden 1982 nobelistin kirjat ovat myös hyväkuntoisia, niinkuin tuo Dostojevskikin, Matti Brotheruksen suomentamat, painettu Juvalla WSOY, 1981.


Tästäkin Jean M: Untinen-Auelin sarjasta löytyi yksi osa kaksiosaisena, nim. Luolakarhun klaani, WSOY Juva 1984. Tämä onkin sarjan ensimmäinen kirja, ilm. 1980 englanniksi Amerikoissa. Seuraavan Hevosten laakso 1982 ja aivan suunnattoman suosion maailmalla saanut sarja sai jatkoa 1985, kun Mammutin metsästäjät ilmestyivät. Sitä minulla ei valitettavasti olekaan, huomaan. Viimeisenä ilmestyi Tasangon vaeltajat 1990, joka on hyllyssäni. Tämä oli aikoinaan valtava menestystarina ja itsekin ahmin kirjoja aivan lumoutuneena. Kirjailija on kolmannen polven suomalainen, vanhemmat lähteneet Amerikkaan Pohjanmaalta.
Luolakarhun klaani menee Kirppariin, kunhan ehdin.
Tällä erää löytyi myös tamä kirja kahtena kappaleena. Ett rikare liv on Ålandsbankenin 100-vuotisjuhlakseen julkaisema (PQR-Kultur) kirja, jossa kuusi eri kirjoittajaa kertoo muistojaan liittyen pankkitoimeen ja säästämiseen ja elämään entisen ajan saaristossa (esim. Leo Löthman, Leena lehtolainen).

Näissä kirjahyllyissä kirjat ovat monessa rivissä ja kerroksessa, takana olevat eivät näy lainkaan.

Sieltä löytyi mm. Väinö Linnan kírjat, Tuntematon sotilas ja Sotaromaani. Sotaromaani on alkuperäis- ja muuttamaton painos Tuntemattomasta. Täällä Pohjan tähden alla on myös toisena versiona, kuvitettuna kappaleena, mutta en sitä nyt löytänyt.
Aikoinaan luin, ahmin, Alexander Soltshenitsynin teokset. Huomaan lukeneeni ne ruotsiksi lähes kaikki.

Näkyyhän siellä hyllyssä ainakin yksi Sven Delblanc ennestäänkin, Agnar!
Jos vielä jaksatte, kurkistamme minun huoneessani olevaan kirjahyllyyn, joka hyllynä on kulkenut kaikissa muutoissa mukana, vanha kunnon Askon hylly.

Täältä löytyy puutarhatietoa, maalaustietoa, ym mukavia kirjoja. Alahyllyt ovat lastenkirjojen hallussa.

fredag 18 mars 2011

Kevät tulla jollottaa

vaikkei sitä niin äkkiseltään huomaakaan. kun lunta, lunta, lunta on vielä kaikkialla. Katsellessani aikaisemmin talvella ottamiani kuvia havaitsin kuitenkin, että kyllä lumi on tosiasiassa vähentynyt  aika tavalla.Tammikuussa varasto oli lumen peitossa lähes,

Nyt lumet ovat vähentyneet katolta ja maasta. Ovien edusta on lumesta paljas nyt! Siis kyllä se kevät vaan etenee.

Eipä ole lumenauraajankaan tarvinnut käydä pitkään aikaan. Tämä on tammikuulta, nyt ei pihassa ole enää kuin ohut kerros auringon ohentamaa jäätynyttä lunta. Sekin on kevään merkki! Ja on paljasta pälveäkin.

Pihakatajakin värjötteli helmikuun alussa vielä näin paksun lumen peitossa. Hui hai, nyt ei oksilla ole lumesta tietoakaan ja ympäriltä lumet ovat vähenneet. On se aurinko vaan lämmittänyt!

Maaliskuun eka päivänä haeskelivat varikset ruokaa vielä näin paksussa lumessa. Oikein tarkkasilmäinen näkee ainakin kuusi varista tässä kuvassa.Jos klikkaat kuvaa, näet ne varmaan paremmin. Toiset syövät, toiset vahtivat.
Kyllä nyt on lunta paljon vähemmän ja valoa paljon enemmän.
Paitsi nyt illalla alkoi pilvistyä enteillen lounaistuulten mukanaan tuomaa lumi-vesisadetta, jonka pitäisi lopullisesti taittaa talvelta voimat.
Johan tätä lumista aikaa on riittänyt viisi kuukautta noin suunnilleen kun maaliskuun loppuun päästään.

tisdag 15 mars 2011

Vieraita

On aina yhtä sykähdyttävä tämä näky, kun yhtäkkiä silmien eteen ilmestyy muutama metsäneläin, varovasti tarkkaillen, kuulostellen, katsellen ja haistellen. Aamulla aikaisin ne olivat menossa polkuansa tästä oikealta vasemmalle. Nyt muutaman tunnin jälkeen ne olivat palailemassa takaisin jälkiään pitkin. Niillä on poljettu polku lumessa tässä kohtaa. Näen ne edessäni olevasta ikkunasta. Kuvatkin otin tietysti ikkunan läpi.
Niitä oli kolme, kulkivat yksi kerrallaan aukean poikki. Hankala kulkea, kun hanki on kovaa yön pakkasen jäljiltä (-8,9 aamulla), askelten äänetkin kuuluvat hyvin hiljaisuudessa. Pysähtyivät aina välillä ja katsoivat talolle päin, josko olisi rauhallista vai vaara uhkaamassa.
Nyt on lähes tyyntä, aurinko helottaa kirkkaasti pilvettömältä taivaalta. Mittari on kiipeämässä lämpöisen puolelle.
On aika ryhtyä toimiin. Hakea sänkyvaatteet sisälle terassin kaiteelta, jossa ne ovat olleet aamuseitsemästä tuulettumassa. Ja sitten alkaa (ehkä) tuhkan poistaminen kaakeliuunista ja pitäisi myös puhdistaa pesän lasiset luukut talven noesta. Eilen oli niin lämmintä, etten polttanut tulia missään. Tänä aamuna kyllä sitten keittiön hellassa. Pitäisi viedä mattojakin ulos, imuroida, pestä ikkunoita...
Mielenkiinnon vievät kyllä muut asiat, kuten siementen itämisen seuraaminen. Lobeliat, petuniat, orvokit, tomaatit, mustasilmäsusannat ovat nousseet pintaan. Kylvin lisäksi eilen lisää tomaatin siemeniä, eri laatuja, jotka olin muutama vuosi sitten tilannut Hyötykasviyhdistyksestä. Parempi kylvää ne kuin antaa vanheta lisää pusseissaan. Aikanaan varmaan tulee postauksia niiden edistymisestä.
Kävin  aamulenkilläkin hakemassa happea ja valoa.
Lumet sulavat hissukseen paikalleen. Vallit vaipuvat alaspäin, tie sulaa keskeltä. Pihassakin jo pienoinen sulapaikka. Kevät on tulossa.
Oravilla kulkee kulkupaikka tuossa metsäkauriitten polulla myös. Näen sieltä aina silloin tällöin pörröhännän kiiruhtavan auekan yli joko lintulaudalle päin tai sieltä takaisin.
Linnut ovat myös vilkastuneet lämmön ja valon lisääntyessä. Lintujen ääniä kuulee aina vain enemmän näin kauniina päivinä.
Jopahan saa höpinät riittää tältä kerralta. Hyvää päivänjatkoa kaikille jotka näitä rivejä sattuvat lukemaan!

söndag 13 mars 2011

Leski

Sven Delblancin kirja Änkan (Leski):  osoittautui, että se sisälsi kaksi eri tarinaa. Ensimmäinen on tuo leskijuttu ja toinen kertoo jotain uskonnollista tarinaa parin vuosituhannen takaa, joka jää luettavaksi myöhemmin.

Kirja alkaa aivan normaalisti surevan lesken ajatusten kuvauksella. Vaikka leski vannookin, ettei ikinä sure kuollutta miestänsä. Kuitenkin tulee tilanteita, joissa miehen auktoriteettia tarvittaisiin. Leskeä harmittaa miehen kuoleman ajoitus. Mies kuoli liian aikaisin, heiltä jäi turvallinen, yhteinen vanhuus kokematta. Tai mies kuoli liian myöhään, jättäen lesken yksin vanhenevana, nuorempana olisi ollut helpompi aloittaa uusi elämä.
Kaiken lisäksi suhde lapsiin on etäinen. Näitä kiinnostaa vain perintö, joka heillä on odotettavissa. Leskestä he viis veisaavat. Loppuratkaisu on odottamaton, jopa sciencefictionmainen. Nuorennuspillerit tehoavat ja leski pystyy aloittamaan uuden elämänsä.
Tuo loppu minusta pilasi koko tarinan omalla mahdottomuudellaan. En muutenkaan pidä scifi-jutuista erikoisemmin.  Olihan se mukava tarina muuten lukea, tunnetun kirjailijan teksti muuten soljuvaa ja luontevaa.
Täytyisi lukea enemmän. Sudokut ja sanaristikot vain vievät iltaisin lukuaikaa aika tavalla.

lördag 12 mars 2011

Maailmalla tapahtuu

Japania kohtasi taas suuri onnettomuus. Tulee vain ajatelleeksi, kuinka paljon sitä kansaa koetellaan, atomipommista ydinvoimalaonnettomuuteen, maanjäristyksistä tsunameihin. Kaikkea ei edes tule näin kaukana noteerattua. Paitsi aiheuttamansa tuhon vuoksi tämä maanjäristys oli merkittävä siksi, että se siirsi Japanin saarten sijaintia  maapallolla jonkin verran, mutta suurin vaikutus lienee sillä, että maapallo kallistui suhteessa akseliinsa entistä enemmän. Mitähän se vaikuttaa maapallon lämpenemiseen/kylmenemiseen,  vuodenaikojen vaihteluihin, kesien ja talvien lämpötilaan ym. Nähtäväksi jää onko sillä vaikutusta ja paljonko.
Muuten maanjäristyksistä tiedotetaan tiedotusvälineissä niin paljon, että jokainen haluava pysyy ajan tasalla.

fredag 11 mars 2011

Rauhaa ja luonnonmullistuksia

Rauhallinen, uneliaan räntäsateinen aamu vaihtui yht´äkkiä dramaattisiin kuviin Japanista, jossa maanjäristys ja senjälkeinen tsunami tehneet suurta tuhoa. Television kuvissa vesimassat vyöryvät sisämaahan peittäen alleen kaiken ja vieden mennessään kaiken, mitä irti lähtee. Autoja, laivoja, veneitä, rakennusroinaa kulkee veden mukana yhtenä myllerryksenä. Tuhon laajuus selviää vasta kun kaikki on ohi. Jälleen kerran saamme hiljentyä ajattelemaan toisten kärsimyksiä. Ja olemaan nöyrästi kiitollisia siitä, että täällä ainakin maaperä on suhteellisen turvallista. Jos meillä on uhkia, ne ovat kyllä ihmisten aiheuttamia.
Nyt räntäsadekin hellittää ja  sää muuttuu aurinkoiseksi, lämpöasteitakin on muutamia. Vaikea uskoa, että toisella puolella maapalloa eletään luonnonmullistusten armoilla juuri tällä hetkellä.

tisdag 8 mars 2011

Naistenpäivä-laskiaistiistai

Naistenpäivä tuli vietettyä suureksi osaksi kaupungissa. Kameraa ei tietysti ollut mukana, joten vain muutamalla sanalla kuvailen asioitten kulkua. Viedessäni auton huoltoon (pakollinen kuvio säännöllisin väliajoin: on öljynvaihtoa, filttereitten vaihtoa ja mitä kaikkea liekään) olimme sopineet daughter in law´n (miniän) kanssa, että menemme yhdessä katsomaan valmistumassa olevaa taloa. Olen aivan otettu  olohuoneesta, joka on kahden kerroksen korkuinen. Yläkerran aulasta on avoin näköala alas olohuoneeseen. Lisäksi yläkerran aulassa on kolme isoa kattoaikkunaa, joista päivänvalo tulvii yläkertaan ja sitä kautta myös olohuoneeseen, jossa on kuitenkin myös kahden kerroksen korkuiset ikkunat! Valoisaa! Mukanamme kulki pieni Elton-poika, 6 viikkoa, yhdistetyssä auto- ja kantotuolissaan. Maalari tuli paikalle jatkamaan töitään. Hän kyseli minun maalaamisistani ja sanoi aina ihailevansa akvarelliani, joka on hänen tuttavansa seinällä.
Jatkoimme talolta matkaa kirpputorille katselemaan tarjontaa. Sieltä tarttui mukaani hintaan  1 €, Sven Delblancin kirja Änkan (Leski),  jota jo autossa silmäilin ja rupesin lukemaan. Mielenkiintoista, mielenkiintoista.
Aion ottaa sen iltalukemisekseni. Haimme isonsiskon päiväkodista ja vielä käytyämme viemässä vaatekassin Emmaukselle lähdimme kahveille. Tulikin tukevat kahvit keitettyä! Sitten kun sain oman autoni taas käyttööni, he lähtivät katsastamaan autoaan, ja minä lähdin ajelemaan kotiinpäin. Poikkesin puolivälin supermarkettiin ostamaan petunian siemeniä, mukaan tuli vielä orvokin siemeniäkin.
Marketissa oli toinen dauhgter in law eli miniä ostoksilla kahden lapsukaisen kera. Menimme yhdessä juomaan liikkeen tarjoamat kahvit makoisien laskiaispullien kanssa.
Näin tuli päivä vietettyä naisten voimin vaikka ei mitään ollut suunniteltukaan. Tai siis olihan se osittain suunniteltu tämä kaupunkireissu.

söndag 6 mars 2011

Kevään merkkejä

Huikaiseva keväinen auringonpaiste tänään! Taas tunnin kävelylenkki, jaloissa tuntui kyllä vielä eilinen pitkä lenkki. Mutta hyväähän se teki tietysti se käveleminen. Sitten aamupuuron jälkeen ulos taas puita hakemaan sisälle. Samalla vein linnuille siemenensä ja oravakin siellä oli aterioimassa jo. Se kyllä hävisi mäntyjen yläoksille, kun lähestyin lintulautaa.
Puita hakiessani havaitsin varsinaisen kevään merkin: muurahaispesän lumen alta paljastunut laki kuhisi täynnä muurahaisia! Aivan paksuna kerroksena ne touhusivat auringossa omalla reviirillään, mutta eivät olleet lähteneet lumelle tarpomaan. Ehkä niillä on lumen alla pesän pinnassa käytäviä..?! Kyllä se kevät on tulossa! Muutenkin kyllä aurinko jo sulattelee lumia, pälviä ilmestyy pihaankin auratulle alueelle.
Otin samalla varaston kupeelta sisään kylvöalustoja, tänään on kylvettävä joitakin siemeniä.

fredag 4 mars 2011

Päivä valkenee

Mutta vielä ei tiedä, tuleeko pilvistä vai aurinkoista. Nollassa on mittari ja tuuli käy jostakin suunnasta aika kovaa. Kohta on lähdettävä kaupunkiin käymään, ajattelin sitä ennen saada muutaman sanan präntätyksi.
Lumet sinnittelevät katolla vielä. Toivottavasti pian liukuvat nätisti reunan yli maahan.

Viikon vanha kuva rannasta jäälle. Tänään tuntuu paljon keväisemmältä kuin silloin. Aurinko sulattaa jo pälviä maahan sinne, missä lunta on ohuemmin ja paikka aurinkoinen. Ilokseni havaitsin tämän eilen illalla ajellessani kaupunkiin: ei vain tiet ole sulaneet, vaan tosiaan tien penkassakin (ainakin yhdessä paikassa!) oli sulanut pälvi! Kevät on tulossa, vaikka hitaasti. Paljon on sulamista vielä.
Kaivoin eilen myös postilaatikoiden edustalta lumia pois, että posti pääsee laatikoille kuljettajan tarvitsematta nousta ylös autostaan. Valtavat lumikasat kerääntyneet niiden ympärille.
Tänään vihdoinkin, sitten kun olen kotiutunut, pitäisi panna mustasilmäsusannan siemenet multaan, ehkä jotain muutakin. Ja ruveta vaihtamaan multia ruukkuihin. Mietin vain, pitäisikö minun jakaa iso hienohelmani. Se on talven jäljiltä aika surkeassa jamassa, mutta elinvoimainen, sillä uutta vartta kasvaa metreittäin ja kiipeää verhoihin ja niiden läpi.

Luin jostain, että nämä voidaan jakaa ja sillä tavoin myös lisätä ja nuorentaa.

Jos päivästä tulee aurinkoinen (mikä juuri nyt ei näytä todennäköiseltä, sillä pilvet peittävät taivaan), pitäisi ruveta tekemään kevätsiivousta. Pöly tuntuu valloittaneen asumuksen talven pimeyden aikana. Ikkunatkin pitäisi pestä, matot tuulettaa jne. Sitä tavallista.
Jos ei tänään, niin sitten toiste.

onsdag 2 mars 2011

Jotakin

Kohta viikko edellisestä postauksesta. Ei vain ole tuntunut olevan mitään kirjoittamista. Ehkä mielessä liikkunut myös kysymys, miksi kirjoittaa. Miksi ja mitä, kas siinä kysymykset ilman kummempia vastauksia. Rupeaa kuitenkin tuntumaan, että JOTAKIN pitäisi väsätä tekstitilaan.
Aurinko on paistanut siniseltä taivaalta tänään. Koivut näyttävät viihtyvän valon lisääntyessä. Kunhan hiukan lämpökin lisääntyy, voimme pian nähdä paisuvia silmuja oksissa.
Kävin aamulla pienellä lenkillä ja ihailin hohtavia hankia ja lumimassoja teitten varsilla.
Lumiskooterit ovat olleet liikkeellä. Mutta missään ei näy suksen latuja. Ainoastaan laskettelusukset ovat olleet käytössä  slalommäessä, joka on tässä lähituntumassa.
Lumivallit reunustavat teitä ja luovat sinistä varjoaan auringossa. Tänään oli + 4 C astetta eikä tuuli ole haitannut lainkaan. Toisin kuin monina myrskyisinä aikoina talven mittaan. Kevättä on ilmassa.
Kuulin pari päivää sitten kunnon "titityynkin": linnut tuntevat kevään lähestyvän.


Lintulaudan ympäristön lumi on tallattu täyteen erilaisia jälkiä (eläinten).
Lunta ei ole satanut moneen päivään, joten jäljet näkyvät hyvin ja niitä on paljon!

Toivottavasti tätä kaveria ei tarvita enää kovin montaa kertaa.

Ja lopuksi sunnuntaina rapuille ilmestyneet sydämet. Nuoret olivat liikkeellä...

Koristeena mustia sulkia, variksen, korpin, mustarastaan...?