fredag 4 mars 2011

Päivä valkenee

Mutta vielä ei tiedä, tuleeko pilvistä vai aurinkoista. Nollassa on mittari ja tuuli käy jostakin suunnasta aika kovaa. Kohta on lähdettävä kaupunkiin käymään, ajattelin sitä ennen saada muutaman sanan präntätyksi.
Lumet sinnittelevät katolla vielä. Toivottavasti pian liukuvat nätisti reunan yli maahan.

Viikon vanha kuva rannasta jäälle. Tänään tuntuu paljon keväisemmältä kuin silloin. Aurinko sulattaa jo pälviä maahan sinne, missä lunta on ohuemmin ja paikka aurinkoinen. Ilokseni havaitsin tämän eilen illalla ajellessani kaupunkiin: ei vain tiet ole sulaneet, vaan tosiaan tien penkassakin (ainakin yhdessä paikassa!) oli sulanut pälvi! Kevät on tulossa, vaikka hitaasti. Paljon on sulamista vielä.
Kaivoin eilen myös postilaatikoiden edustalta lumia pois, että posti pääsee laatikoille kuljettajan tarvitsematta nousta ylös autostaan. Valtavat lumikasat kerääntyneet niiden ympärille.
Tänään vihdoinkin, sitten kun olen kotiutunut, pitäisi panna mustasilmäsusannan siemenet multaan, ehkä jotain muutakin. Ja ruveta vaihtamaan multia ruukkuihin. Mietin vain, pitäisikö minun jakaa iso hienohelmani. Se on talven jäljiltä aika surkeassa jamassa, mutta elinvoimainen, sillä uutta vartta kasvaa metreittäin ja kiipeää verhoihin ja niiden läpi.

Luin jostain, että nämä voidaan jakaa ja sillä tavoin myös lisätä ja nuorentaa.

Jos päivästä tulee aurinkoinen (mikä juuri nyt ei näytä todennäköiseltä, sillä pilvet peittävät taivaan), pitäisi ruveta tekemään kevätsiivousta. Pöly tuntuu valloittaneen asumuksen talven pimeyden aikana. Ikkunatkin pitäisi pestä, matot tuulettaa jne. Sitä tavallista.
Jos ei tänään, niin sitten toiste.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar