fredag 17 juni 2011

Aamu valkenee

aurinkoisena niin kuin eilenkin, muutaman sateisen päivän jälkeen. Onneksi helle on hellittänyt niin, että pääsee taas normaalin elämänrytmiin. Ja voi tehdä ulkonakin jotakin. Helteillä oli pysyttävä varjossa. Kuitenkin kaiken aikaa aistien kesän kauneuden ja valon. Nythän kevään ja alkukesän kasvun hurmio alkaa tasaantua keskikesän runsauteen.
Muuten olen ollut muissa ajatuksissa, postausvälikin on näköjään päässyt venymään melkein viikon mittaiseksi. Olen tavannut entisen koulutoverini ja hänen miehensä.  He alkoivat seurustella jo lukioaikana. Heille ennustettiin jo silloin  suurta tulevaisuutta, kumpikin luokkansa priimuksia. Eivätköhän he ole lupaukset lunastaneet, kun ovat kumpikin alansa tohtoreita. He olivat samanlaisia ja kuitenkin vuodet ja elämänkokemus jättäneet omat jälkensä, kaikilla on ollut oma elämänsä elettävänä. Yhteinen side on kuitenkin olemassa kouluajoilta yllättävän lujana.
Luokkatapaamisia tulee olemaan tulevaisuudessakin, ehkä jo muutaman vuoden kuluttua. Silloin taas tavataan.
Muuten joskus mietityttää ajatus siitä, kuinka paljon ihmisestä voi tietää hänen itsensä tietämättä vain jo googlen ja sosiaalisen median kautta! Voi olettaa, että "kaikki" tietävät sen, mitä itsestäsi kirjoitat tai mikä muuten joutuu googlen piiriin. Ehkä tuota isoa problematiikkaa ei tule aina tiedostettua. Välttämättähän sen ei tarvitse olla edes mikään probleema eikä ongelma.
Aurinko kutsuu ulos! On mentävä kastelemaan tomaatintaimet kasvihuoneessa. Saa nähdä, onko ollut kastetta maassa, jos ei, voisi jo jotain alkaa tehdäkin, vaikka uutta kukkapenkkiä. Ruusuja pitäisi siirtää, samoin pari kärhöä, villiviini ja kaprifol (tuoksukuusama?) kesän aikana. Pitäisi kitkeä rikkaruohojakin.
Villinä kasvava koiranheisi (viburnum opulus?). Kasvaa siellä täällä, valopilkkuna metsässä.
Sen kukinto muistuttaa köynnöshortensian kukkaa, tämä on siis koiranheisi.

Under veckan har jag träffat en skolkamrat för första gången sedan femtio år tillbaka i tiden. Jag ser fram emot kommande klassträffar för att träffa de andra också!

4 kommentarer:

  1. Mikäs sen ihanampaa kuin aamusäteiden lämmittäessä nauttia puutarhasta.
    Meillä olisi elokuussa kansakoulun luokkakokous, mutta osaltani se jää väliin, kun en saa lomaa edes pidennettyä viikonloppua. (max 30% vakiväestä saa olla yhtäaikaa pois)
    Ihanaista päivää!

    SvaraRadera
  2. Harmi, jos luokkakokous jää väliin! Itse asiassa minähän olen myös jättänyt niitä väliin, mutta nyt tuntuu siltä, että olisi pitänyt vaan järjestää mahdollisuus. On se niin sykähdyttävää tavata niitä nuoruuden ystäviä. Kiitos ja ihanaista päivää sinullekin!

    SvaraRadera
  3. Onko tuo koiranheisi samaa sukua kuin meillä oli idänheisi? Se kukki samanmoisin kukin ja sen lehdetkin samanlaisia ja loppu kesästä oli pieniä punaisia marjoja ja ne olivat myrkyllisiä.

    SvaraRadera
  4. Kuvauksesi sopii hyvin koiranheiteen. En osaa sanoa muuta. Jos samalle kasville on eri paikkakunnilla annettu eri nimi? En löytänyt idänheittä googlettamallakaan.

    SvaraRadera