torsdag 30 juni 2011

Helle

on jatkunut vielä tänään. Päivä on käytetty osin ulkona puuhailuun, uimiseen, varjossa  ja lastenlasten kanssa olemiseen. Lyhytkestoiset tuulenpuuskat yhdessä taivaalla ajelehtivine tummine ohimenevine pilvineen ennakoivat luultavasti lähestyviä ukkos- ja sadeilmoja. Kaikki on niin ohimenevää...
Nyt illan tullen pilviverho lisääntyy, sateen enteet ovat ilmassa.
Sadetta on tulossa, joten leikkasin tänään osan nurmikosta, tai osan metsäteistä, joita olen hiljalleen rakennellut. Ehkä olisi ollut viisasta leikata enemmänkin, mutta jospa siihen vielä tilaisuus tulisi lähipäivinä. Lisäksi kultapallot, ritarinkannkset ja ukonhatut ovat saaneet tukinarut ympärilleen. Siinä hommassa tuli niin kuuma, että kävin rannan aalloissa vilvoittelemassa. Ei siellä nyt pahemmin aaltoja ollut kylläkään, aika tyyni vesi.

Mieskirjailijoita tuli listattua, sikäli kuin se ketään kiinnostaa. Listaus oli kuitenkin merkittävää itselleni, sillä on hyödyllistä muistella, mitä on joskus puuhaillut. Ajan myötä tapahtuu tahatonta ja tahallista unohtamista. Nyt pitäisi miettiä naiskirjailijoita. Heitä on tullut luettua paljon vähemmän, jo siksi, että ennen vanhaan kirjailijat olivat etupäässä miespuolisia jostakin syystä. Ja ne miehet näkyivät paljon enemmän kuin naiset. Listasta ei tule missään tapauksessa kovinkaan pitkä, luulisin.

tisdag 28 juni 2011

Lista mieskirjailijoista, jotka ovat tehneet vaikutuksen


 




Mieskirjailijat, jotka ovat tehneet jonkinlaisen vaikutuksen minuun:

1.Eino Leino: Runot
2. Kaarlo Sarkia: Runoja
3. Yrjö Jylhä: Kiirastuli (runoja)
4. Yrjö Kokko: Sudenhampainen kaulanauha,
Joutsen
Kokon kirjoja luettiin ääneen käsityötunneilla alakoulussa.

5. Väinö Linna: Täällä pohjan tähden alla 1-3
Tuntematon sotilas
6. Ilmari Kianto: Punainen viiva
7. Joel Lehtonen: Putkinotko
8. Heikki Lounaja:Tervakansan laulu Alea-Kirja Oy. Tuotanto 50-60-luvuilla.Teos kertoo vuosien 1855-1867 tapahtumista, jolloin taisteltiin hallaa, puutetta, pakkasta, tauteja, kuolemaa vastaan.
9. Veikko Huovinen:Tuotanto
10. Kalle Päätalo: koko tuotanto
11. E. Sillanpää: tuotanto, mm Silja - nuorena nukkunut
12. Lauri Viita: runoja Aila Meriluoto muusana
13. Aleksis Kivi: koko tuotanto
14. Alpo Ruuth: Kotimaa

Sotaromaaneja olen ahminut pienestä pitäen.
Erich Marie Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta
Wouk: Krigets vindar
Sven Hassel. Alistair McLean, Reino Lehväslaiho, Pentti K. Tikkanen, Eino Pietola, Eino Hanski (Leningradin piirityksestä, oli itse syntynyt leningradissa 1928)
Ja lukematon määrä muita.

Ruotsin ns. työläiskirjailijat luin myös ahmien, ymmärtäen ja muistaen:
15. Ivar Lo-Johansson: Statarnoveller, Kungsgatan, ym
16. Eyvind Johnson: Nu var det 1914
17. Harry Martinson. Oikeastaan suuremman vaikutuksen on tehnyt hänen vaimonsa Moa Martinson elämällään ja tuotannollaan.
18. Wilhelm Moberg: koko tuotanto, esim. Utvandrarna, Invandrarna, Nybyggarna, Raskens, Sista brevet till Sverige
19.August Strindberg: Röda rummet ym ikoni ruotsalaisessa kirjallisuudessa, myös maalari
20. Aksel Sandemose: Ihmissusi, jonka aion lukea uudestaan nyt vuosien jälkeen
21. Henrik Ibsen: Nukkekoti , Peer Gynt, teki vaikutuksen.
22.Thomas Mann: Buddenbrookit, Saksaksi. Sukuhistoria
23. Schiller: Kootut.  Saksaksi
24.Goethe: Kootut. Saksaksi
25. Tolstoi: Sota ja rauha Valtavia kokonaisuuksia esiin vyöryttävä. Nähnyt tietysti myös filminä. (Tolstoin vaimosta myös kirjoitettu kirja, joka on vieläkin kiinnostavampi, mutta se on naisen kirjoittama, joten ei hyväksytä tähän)
26. Dostojevski: Rikos ja rangaistus, Idiootti
27. Alexander Soltshenitsyn:. tuotanto
Gulag-arkipelagen (Dödsarbetslägren Själen och taggtråden),
Gulag-arkipelagen (Fängelseindustrin Evig rörelse)
Asian etu
Vankileirien saaristo (Vankeusteollisuus Ikuinen liike)
Cancerkliniken
Augusti fjorton
En kalv med eken stångades
28. Boris Pasternak: Tohtori Zivago 1-2 Nähnyt myös filmin tietysti
29. Isaac Basevis Singer: Shosha
Slaven
Moskatin suku
30. Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen 1-2
Waltariin on tuntunut kaukaiselta. Mutta nyt menneenä vuonna otin sen hyllystä käteeni ja ajattelin, että kun sitä niin kehutaan, on luettava, mitähän se sisällään pitää... Aivan ihmeellinen muinaisegyptiläinen maailma avautui. Uskomatonta kuvitella, että MW ei kirjoittaessaan ollut edes käynyt Egyptissä!
31. Jack London: Klondyken kuningas
32. Andrè Brink: Tuokio tuulessa (rotuerottelun Etelä-Afrikasta)

Jne jne

Tässä pieni murto-osa lukemistani kirjoista. Kaikkia en edes muista. Mutta ne kirjat, jotka ovat tehneet vaikutuksen, ovat jättäneet muistijäljen aivoihini niin, että niistä on säilynyt jokin muisto, elämys, joka ei unohdu milloinkaan vaikka kirjan nimi ja tekijä unohtuisivatkin.
Aloitin lukemisen jo entisen kansakoulun alaluokilla. Luin taskulampun valossa peiton alla koulukirjastosta lainaamiani kirjoja salaa, etten olisi häirinnyt muuta perhettä iltaisin ja öisin.
Olen ollut ahkera lainakirjaston käyttäjä aina viime vuosiin saakka.
Viime vuosina lukeminen on jäänyt vähemmälle. Jos on jotain lukemista halunnut, on omasta hyllystä löytynyt kirjoja, jotka on luettu kauan sitten ja unohtuneet, joten niitä on hyvä lukea uudelleen
Yksi tällaisista on
33. Leon Uris, jonka teos Taisteluhuuto odottaa lukijaansa.
sekä
34. Henryk Sienkievicz: Quo Vadis
Vielä loppuun muisteloita lapsuusajoilta, jolloin olin täydellisesti
35. Zane Greyn (1872-1939)Villin lännen kirjojen pauloissa. Edelleen niitä on iso kasa lapsuuskotini vintillä. Sain Zane Greyn kirjoja lahjaksi helsinkiläiseltä kesälomailijatytöltä, jonka kanssa olin ystävystynyt jo alle kymmenen vuotiaana. Hän lähetti niitä syntymä- ja muiksi lahjoiksi tietäessään mieltymyksestäni. Luulenpa, että hän jakoi sen kanssani. Luin Wikipediasta, että Grey oli ensimmäinen kirjailijamiljonääri. Hän kirjoitti n.90 Villin lännen kirjaa, sen lisäksi paljon muuta. Kriitikot kehuivat ja myynti oli suurta. Kirjat olivat sujuvasti, empatialla kirjoitettuja.

PS. Televisiosta taitaa juuri nyt tulla filmi Sota ja rauha.

måndag 27 juni 2011

Asiasta toiseen

Ilta-aurinko kultaa rannan puut laskiessaan yhä alemmas läntisellä taivaalla.  Aurinkoinen päivä on päättymässä, helteitä luvataan taas edelleenkin. Tänään oli liian kuuma oikeastaan mitään tehdäkseni ulkona.  Mutta ehkä ei tarvinnutkaan, Sarin blogissa sanotaan, että nämä päivät ovat vain puutarhasta nauttimiseen! Hyvällä syyllä siis voin vain nauttia kesästä. Tuulikin on tyyntynyt lähes täysin.
Hain pyykit sisään narulta, jossa ne kuivuivat hetkessä.
Olen kyllä istuttanut muutaman tuijan taas ruukkuihin. Jäljellä on istuttamatta enää kuusi kappaletta , jotka etsivät sijoittamistaan. Jos en ennen syksyä keksi kaikille paikkaa, upotan ruukut talveksi multaan ja työnnän näin sijoistuskysymyksen ratkaisua vuodella eteenpäin.
Ajelin aamupäivällä kaupungissa hakemassa ruukkuja, tankkaamassa ja ostamassa akvarelli- ja piirustuspaperia. Ne olivat päässeet loppumaan. Nyt on sata kappaletta kumpiakin, joten saa nähdä, syntyykö mitään.
Tankkaamisesta puheenollen, en edelleenkään usko95 E10 bensaan, tankkaan 98E5-bensaa jatkossakin ainakin toistaiseksi. Kerran jouduin ottamaan ysivitosta ja minusta tuntui, että moottori vähän nyki ja oli ns. laiskanlainen. Kaikkea me joudumme kokeilemaan vain ylemmältä taholta tulevien noottien takia. Mutta ylemmät tahot eivät ota vastuuta meidän koekaniinien menopeleihin tuleviin (mahdollisesti) vikoihin. Ei kiitos, niin kauan kuin välttäminen on mahdollista!
Miksi kaikki tehdään niin kovalla kiireellä ja hätiköiden tässä maassa?! Pakotetaan ihmiset rankkoihin muutoksiin tuosta vaan.  Sähköauton kyllä hankkisin, jos se yleistyisi.
Kesäkuu lähenee loppuaan. Syksyä ei vielä odotella, mutta heinäkuussa on Seinäjoella taas tangomarkkinat! Niitähän seurataan tv:n välityksellä tarkasti. Esimakua tangoista löytyy noista edellisistä postauksista!
Taisto Tammi oli armoitettu tangolaulaja. Hänen tahdittamanaan on tullut tanssittua monet tangot menneinä aikoina. Arja Koriseva on taas nykypäivän laulaja, joka myös aikoinaan voitti tangokuningattaren tittelin Seinäjoella. Hänellä on luonnostaan kaunis ääni.
Katselin aiemmin illalla yhden nostalgisen ohjelman, joka perustui Benito Mussolinin tyttären, Edda Mussolinin, elämään. Tämä oli toinen osa hänen elämäkerrastaan. Hän Edda kuoli vasta 1995. Joutui läpikäymään tietysti natsiajan kauheudet, vaikka elikin mukavuuden ja loiston keskellä. Elokuvan perusteella hänestä jäi positiivinen mielikuva. Isällä ja tyttärellä olivat läheiset välit. Aviomieskin jäi toiseksi tärkeysjärjestyksessä. Mutta lopulta, kun hänen miestään uhkasi kuolemantuomio, hän myönsi, ettei pystyisi elämään ilman miestään ja teki kaikkensa tämän pelastamiseksi. Kuitenkin hän jäi leskeksi kolmen lapsen kanssa, kun mies teloitettiin. Ja pian isä-Mussolini kuoli myös. Edda oli pelastautunut Sveitsiin.
Edellisten postausten sotamusiikki voisi kuulua taustalla Eddaa ajatellessa.

söndag 26 juni 2011

Juhannussunnuntai

Juhannus on meillä herttainen...aivan laulun sanoin tässä tosielämässäkin. Jopa niin kuumaa, että rohkenin mennä veteen ja uimaan (vaikka luoteistuulikin viilensi ilmaa). Se oli virkistävää, olo tuntuu aivan ihanan raikkaalta.
Ikuistin rantanäkymiä miniatyyrissä valokuviin. Rannalla kasvaa kämmekkä, joko maariankämmekkä tai Aatami. Olen todella huono tunnistamaan kasveja tarkasti, mutta pilkulliset lehdet ainakin viittaavat edellämainittuihin vaihtoehtoihin.
Toinen kämmekkälaji, josta en mitään aavistanut ennenkuin vieraani kertoivat, että se on kämmekkä. Nimittäin soikkokaksikko (tvåblad).  Se näyttää tällaiselta:
Näitä olen ajanut ruohonleikkurilla poikki sen enempää empimättä, koska niitä on niin paljon. Nyt kun tiedän, että se on kämmekkälaji, rupean suojelemaan sitä! Vaikka se täällä kuulemma ei olekaan virallisesti suojeltu, mantereella kylläkin. Siinä on kaksi vastakkaista lehteä varressa ja pitkä, vaatimattoman värinen kukinto. Se voi hyvällä kasvupaikalla kasvaa lähes metriseksi.
Seuraavasta vain arvailen, mikä se voisi olla.
                                                   Veikkaisin, että se on joko lehdokki tai talvikki. Niitä kasvaa myös aika monia tässä.
Tässä on myös joko lehdokkia ta i talvikkia(?), taustalla tuoksuvadelmaa eli koristevatukkaa vaaleanpunaisin kukin.
Tyrniä kasvaa luonnonvaraisena pensaana rannassa sekä sisäänajotien tienpenkassa.
Tervaleppä pusikkona. Sitä kasvaa rannan tuntumassa isoina puina.
Metsäapilaa. Kukat ovat kuin puna-apilassa, mutta lehdet yksivärisen vihreät ja kapeammat kuin puna-apilassa.

Lisäksi on kelta-apilaa, josta minulla ei vielä ole kuvia, koska se ei ole vielä kukassa.
Tässä tämä tällä kertaa, täytyy jättää loput seuraavaan kertaan, ettei tule liian pitkä postaus.

Black Hawk Down Soundtrack- Leave No Man Behind

Siks' Oon Mä Suruinen - Taisto Tammi

Arja Koriseva - Siks oon mä suruinen

lördag 25 juni 2011

Jatkoa juhannukseen Fortsättning

Juhannussalosta tarinaa suomeksi.toivottavasti tämä toimii.
http://www.visitaland.com/fi/nae_koe/juhannus_ahvenanmaalla/juhannussalko
Edelliseen postaukseen tuli vain ruotsinkielinen versio, joten toivon tämän toimivan myös suomeksi.
Synkkiä pilviä edelleen juhannustaivaalla, vaikka surinko vielä paistaakin.
Köynnöshortensia Klätterhortensia

Juhannuspäivä Midsommardagen

Aamuaurinko houkutteli ulos ensimmäiseksi aamulla. Oli hiljaista, tyyntä, vain linnut laulelivat, nekin rauhallisesti.
Vain yksinäinen vesilintu uiskentelemassa. Tunnelma on tosiaan väsyneen rauhaisa. Eilen illalla näillä rannoilla ympäri lahtea grillattiin, laulettiin, naurettiin, soitettiin dunkadunkaa ja poltettiin kokkoa. Meidän tarjontamme oli tuo viimeksi mainittu, kylläkin pieni  sellainen.
Eikä muotokaan vastannut perinteistä, mutta lämpöä se antoi pitkälle aamuyöhön saakka. Täällä kokkoja poltetaan vappuna eikä juhannuksena. Juhannuksena nostetaan pystyyn juhannussalko, koristeltu ja sen ympärille keskittyy yhteinen juhannuksen juhliminen.
http://www.visitaland.com/se/gora/sommar/midsommar/midsommarstangen

Ylläolevasta linkistä saat lisätietoa juhannussalosta, sen tekemisestä, historiasta jne. (linkki on vain ruotsiksi)

Tuli kiehtoo aina lapsia. Kokkojen ja muiden tulien polttaminen on heistä hauskaa.
Illalla nautittiin päivällinen, johon kuului sillejä ja maustesavustettua makrillia, pihvit (lasten suosikit) lisukkeineen. Illan kohokohta oli kuitenkin maultaan taivaallinen juustokakku tuoreine mansikoineen ja kahvin keralla nautittuna. Sen valmisti miniä hetkessä ennen päivällisen laittoa. Aivan ihanaa!

Tänään siis olin juhannustunnelmaa aistimassa rantakävelyllä. Rannasta käännyin kävelemään metsään, josta bongasin muutamia villeinä kasvavia kasveja, mutta niistä toisen kerran. Palasin sitten pihaan, josta ensin sain kuvaan nämä kaksi mäntyä. Ne ovat siinä silmän ilona kiemuraisine oksineen, vaikkakin aina myrskyjen käydessä pelkään, että niiden juuret antavat periksi. Mutta toisaalta, juuret ovat syvällä varmaan.
Mäntyjen juurella

paahteisella paikalla aloittelevat aloittelevat mäkitupakat kukintaansa, onpa siellä joukossa lupiinejakin.
Terassin edessä kasvaa sormustinkukkia , niitä on
viinimarjapensaisen edessä oikein paahteisella paikalla. Tämän paikan ne ovat itse valinneet ja näyttävät viihtyvän siinä.
Aikaa on kulunut postauksen laatimisessa (tuon linkin takia, en tahtonut saada sitä ensin onnistumaan, mutta viimein sain sen tuohon muotoon), joten on  lähdettävä muihin tehtäviin. Tällä aikaa on taivaalle ilmestynyt sateennäköisiä pilviä. Niinköhän vielä kuuro tulee..
Hyvää juhannuksen jatkoa kaikille.

Igår, på midsommaraftonen, hördes glada skratt, sång och dunkadunka kring den här viken. Här  har man inte någon midsommarbrasa allmänt, men vi gjorde upp en liten en enligt vår tradition.
Kvällens absoluta höjdpunkt innan dess var ändå ostkakan, som svärdottern lagade för middagen. Till middagen avnjöts annars olika sorters sill, sedan makrill och barnens favoritmat var biffar.
I morse rådde det lung runt viken, bara fåglarna kvittrade litet lojt de också, annars var det tyst.
Jag vandrade genom skogen och tog bilder på några växter, som jag visar senare.
Vid huset står ett par tallar. Kring tallarna växer det kungsljus och lupiner.
Trevlig fortsättning på midsommaren för alla.

torsdag 23 juni 2011

Kukkia, kukkia Blommor, blommor

Eilen ei kuvien siirto onnistunut. Tänään onnistuu näköjään. Kiitos osanotosta eilisen johdosta.
I går gick det inte att införa bilder. I dag tycks det lyckas.
Keväällä kylvämäni orvokit alkavat kukkia vihdoinkin. Kukkia on tulossa runsaasti, samoin petunioihin ja lobelioihin, jotka myös aloittelevat.
Violer som såddes i våras börjar blomma. Knoppar finns det rikligt, likaså börjar petunior och lobelior blomma.

Valkoinen sormustinkukka loistaa hämärässä.
Den vita fingerborgsblomman lyser i skymningen.
Mustasilmäsusanna kurkistelee sisälle.
Svarögat kikar in.
Päivänkakkaroita myös maljakoissa.
Präskragar även i vaser.
Hyvää Juhannusta kaikille! Vaikka sitten sateessa.
                                       Trevlig midsommar till alla! Även i fall det skulle regna.

onsdag 22 juni 2011

Poutapäivä

Nyt olen leikannut kaikki olemassa olevat nurmikkoni, eilen pari kolme tuntia, tänään pari tuntia. Minulla on jonkinlainen mania saada lisää leikattavaa ja aina tilaisuuden tullen suuntaan keulan tuntemattomille urille ja laajennan leikkualaa. Jos on oikein tutkimatonta maastoa, käyn edeltäpäin katsomassa, missä kivet ja kannot ovat, ettei tule vahinkoja. Eilen huomasin, löysin, kämmekkäkukkia, joita en aikaisemmin ole nähnyt! Tänään olen myös niittänyt pitempää heinää pois ensin. Ajelen polkuja metsään. Niinkuin bensa ei olisi jo tarpeeksi kallista! Mutta jotain huviahan sitä pitää olla. Leikkaan ruohoa mieluummin kuin pesen ikkunoita, ehdottomasti!
Niittäessäni ja kitkiessäni huomasin myös, että pensaissa kasvaa valkoisia sormustinkukkia, joita en muistaakseni ennen ole nähnyt. Niistä olen myös iloinen. Ovat vaaleanpunaisetkin kauniita, mutta valkoiset antavat hienon lisän.
Jaha, bloggeri ei ollutkaan samaa mieltä kuvan laittamisen kanssa. Ollaan sitten ilman kuvia!
Muutenkaan ei tänään oikein suju. Olo on aika hontelo, mahatauti taitaa olla tulossa. Mistähän sekin tulee, ei aavistusta. Heikottaa.
Bloggaamisen aiheetkin on vähän hukassa. En viitsisi aina väsyttää lukijoita kukkakuvillanikaan. Ja bloggeri kieltäytyikin juuri yhteistyöstä siinä suhteessa.
Kirjallisuusblogeissa (mm Leena Lumi) on yllytetty listaamaan sata mieskirjailijaa, jotka on lukenut ja joista on pitänyt. Siinä voisi olla jotakin purtavaa. Sata vaikuttaa paljolta, mutta jos listaisi niin pitkälle kuin pystyy... Samoin sata naiskirjailijaa omalle listalleen. Olisihan siinä samalla trippi takaisin luettujen kirjojen pariin.
Jostain luin "aarrekartasta", jonka voisi tehdä miettiessään, mitä haluaisi tehdä seuraavien vuosien aikana, jne. Aarrekarttaan voisi kirjoittaa, lisätä kuvia siitä, mitä haluaisi, mistä haaveilee jne. Sen voisi ripustaa vaikka seinälle, jossa se aina muistuttaisi mihin olet menossa, missä on päämääräsi.
Uusi hallituskin on muodostettu. Pitää katsoa uutiset nyt. Ja levätä.

tisdag 21 juni 2011

Juhannusviikko ja mittarissa neljätoista astetta varjossa. Pilvistä ja puolipilvistä. Olisi erinomainen ilma olla ulkona, kun sade ei kastelisi maata kuuroillaan. Toivon ilman vielä selkiävän, että pääsen leikkaamaan ruohoa. Se on yksiä mielipuuhiani. Nyt tosin pitää sopivissa tilanteissa jättää lapsenlapsellekin leikattavaa, jos hän sattuisi tulemaan. Hän haluaisi niin mielellään leikata, niinkuin olen aiemmin kertonut!

Nyt hän on perheensä kanssa lyhyellä lomamatkalla naapurimaassa, jossa he käyvät lastenretkellä. Yksi suuri mielenkiinnon kohde on laivamatka! Se onkin täältä sinne vain reilut kaksi tuntia suuntaansa, joten sen kestää kyllä. Kun se mantereelle on viisi ja puoli tuntia suunnilleen, mikä alkaa varsinkin varttuneelle väelle olemaan kestokyvyn rajamailla. Kun siinä laivamatkassa sinänsä ei ole enää mitään kiehtovaa. Vain siirtymistä paikasta toiseen.
Aamukävelylläni näin kaksi kurkea, jotka lensivät ylitseni oltuaan aterioimassa viljelyksillä ja palatessaan takaisin rantaeloonsa. Ei ollut kamera mukana. Joutsenet oleskelevat lahden ruovikoissa, eivätkä paljoa lentele juuri nyt. Niillä on varmaan jo poikaset siellä. Ehkäpä kurjillakin on. Kun poikaset vähän varttuvat, niitä näkee emojensa kanssa uiskentelevan lahdella. Siinä on myös veneliikennettä niin, että ne varmaan arastelevat tuoda pieniä poikasia avoimille vesille.
Eipä muuta tällä kertaa.
Ha´t bra i midsommarveckan! Tranor och svanar vårdar om sina ungar i viken. Få se när man kan se dem första gången, kanske på midsommaren. Ett par tranor flög över mig på väg till viken. De är stora fåglar när de flyger!

söndag 19 juni 2011

Sunnuntaina

Aamulla oli muutama vesipisara ilmassa, sittemmin pilvet rakoilleetkin, mutta yliesilme on pilvinen auringonvalon tuntuessa keventyneiden pilvien takaa. Olin kuulevinani myös ukkosen jyrinää etelästä-kaakosta käsin, mutta ei tullut lähelle. Ja hyvä niin..
Maa on kuivunut, ei enää kengät kastu ruohikolla kävellessä. Olen kitkenyt rikkaruohoja eilen ja tänään. Eilen iltapäivällä oli vielä märkää, vaikka aurinko paistoi.
Sormustinkukat aloittelevat kunkintakauttansa.

Niin tekevät myös harjaneilikat.

Ruukkupuutarhaa lännen puolella. Tänne aurinko kääntyy paistamaan puolen päivän jälkeen eli yhden aikaan kesäaikana.

Sormustinkukkia lisää

Orvokit kurkistelevat kuin ihmiset pöydällään. Hitaasti, hitaasti ne rupeavat pikkuhiljaa kukkimaan, nuppuja jo on mutta kukan kehittyminen kestää. Toivottavasti ehtivät puhjeta kukkaan juhannukseksi.

Idag på lördag är det torrt, halvskuggigt väder. Har varit och rensat ogräs (igår också). Slutligen tog jag några bilder. Fingerborgsblommorna börjar blomma, liksom borstnejlikan. I krukorna växer tuijor och i andra petunior och lobelior. Snart öppnar sig blomknopparna där också. Violerna ser ut som människoansikten där de tittar nyfiket ut ur sina krukor! Det tar lång tid från frö till blomning. Hoppas de blommar alla till midsommaren!

lördag 18 juni 2011

Perjantaiaamuna På fredag morgon

auringon paistaessa tein kierroksen ulkona kameran kanssa. Nyt sadepilvien nousua katsellessa, pisaroiden jo tippuessa, niitä on kiva katsella ja muistella, kuinka vaihtelevaista tämä Suomen kesä on. Voimme saada vielä ukkosilman päällemme säätiedotusten mukaan.
i solskenet gick jag ute en sväng med kameran.
Vastavalossa  I motljuset
                                                     Ruskoliljoja ja päivänkakkaroita
                                                      Brandgula liljor och prästkragar
                                                   Punapäivänkakkaroita edellisissä kuvissa.
                                                                     Röda prästkragar
                                             Juhannusruusu ehtii kukkia ennen juhannusta.
                                 Johannisrosen eller midsommarrosen hinner blomma ut före midsommaren.
                                                    Tämä syreeni lienee Unkarin syreeni...
                                                 Den här syrenen är kanske ungersk syren
Koristevadelma  Rosenhallon
Ja nämä ahkerat kaunottaret, kukkijat!
Och dessa flitiga, enträget blommande !

PS. Ei onneksi tullut ukonilmaa. Som tur var blev det ingen åska igår.

fredag 17 juni 2011

Aamu valkenee

aurinkoisena niin kuin eilenkin, muutaman sateisen päivän jälkeen. Onneksi helle on hellittänyt niin, että pääsee taas normaalin elämänrytmiin. Ja voi tehdä ulkonakin jotakin. Helteillä oli pysyttävä varjossa. Kuitenkin kaiken aikaa aistien kesän kauneuden ja valon. Nythän kevään ja alkukesän kasvun hurmio alkaa tasaantua keskikesän runsauteen.
Muuten olen ollut muissa ajatuksissa, postausvälikin on näköjään päässyt venymään melkein viikon mittaiseksi. Olen tavannut entisen koulutoverini ja hänen miehensä.  He alkoivat seurustella jo lukioaikana. Heille ennustettiin jo silloin  suurta tulevaisuutta, kumpikin luokkansa priimuksia. Eivätköhän he ole lupaukset lunastaneet, kun ovat kumpikin alansa tohtoreita. He olivat samanlaisia ja kuitenkin vuodet ja elämänkokemus jättäneet omat jälkensä, kaikilla on ollut oma elämänsä elettävänä. Yhteinen side on kuitenkin olemassa kouluajoilta yllättävän lujana.
Luokkatapaamisia tulee olemaan tulevaisuudessakin, ehkä jo muutaman vuoden kuluttua. Silloin taas tavataan.
Muuten joskus mietityttää ajatus siitä, kuinka paljon ihmisestä voi tietää hänen itsensä tietämättä vain jo googlen ja sosiaalisen median kautta! Voi olettaa, että "kaikki" tietävät sen, mitä itsestäsi kirjoitat tai mikä muuten joutuu googlen piiriin. Ehkä tuota isoa problematiikkaa ei tule aina tiedostettua. Välttämättähän sen ei tarvitse olla edes mikään probleema eikä ongelma.
Aurinko kutsuu ulos! On mentävä kastelemaan tomaatintaimet kasvihuoneessa. Saa nähdä, onko ollut kastetta maassa, jos ei, voisi jo jotain alkaa tehdäkin, vaikka uutta kukkapenkkiä. Ruusuja pitäisi siirtää, samoin pari kärhöä, villiviini ja kaprifol (tuoksukuusama?) kesän aikana. Pitäisi kitkeä rikkaruohojakin.
Villinä kasvava koiranheisi (viburnum opulus?). Kasvaa siellä täällä, valopilkkuna metsässä.
Sen kukinto muistuttaa köynnöshortensian kukkaa, tämä on siis koiranheisi.

Under veckan har jag träffat en skolkamrat för första gången sedan femtio år tillbaka i tiden. Jag ser fram emot kommande klassträffar för att träffa de andra också!

söndag 12 juni 2011

Seinävaate Väggbonad

Jotain hyvääkin on helleaalto tuonut mukanaan. Koska ei voi olla ulkona, olen saanut sisällä tehdyksi valmiiksi tämän kirjontakäsityön. Se on ollut kauan "vaiheessa", viimeksi päärmeitä on odotellut tehtäväksi. Nyt sain nekin  aikaiseksi. Päärmeen kulmat halusin vinokulmiksi, apua sain siihen mistäs muualta kuin internetistä!
Keittiön pöydällä ojennuksessa. Kuuluisi olla seinällä, kuten ennen vanhaan. Ehkäpä se vielä paikkansa löytää.
Den här väggbonaden har varit under arbete en längre tid. Senast har den legat i korgen och väntat på att bli fållad. Nu är det gjort, tack vare den extrema värmen! Man kan ju inte vara ute så då blir det tid över för innearbeten. Bonaden blir kanske upphängd på någon vägg någon gång.

fredag 10 juni 2011

Kesälaitumilla På sommarbete

Kesä on kukkeimmillaan juuri nyt! Kuinka onkaan lämmintä, aurinkoista, uimavedet ovat lämmenneet. Linnut laulavat vielä (juurihan ne vasta alkoivat!). Koululaiset vasta ovat totuttelemassa äsken saavutettuun vapauteensa.
Man kan väl säga att det  är nu  högsommar! Så varmt, så soligt, badvattnen är varma. Fåglarna sjunger - ännu (fast det var just precis som de började!). Skolbarnen försöker vänja sig vid sin nuvunna ledighet.

Akleijat hehkuvat auringossa.
Akleijorna glöder varmröda i hettan.
Päivänkakkarat loistavat valkoisina ja keltaisina. Niitä minä suorastaan rakastan!
Ne saavat lisääntyä ja levitä vapaasti. Poistan vasta sitten, kun ne ovat jonkin muun suunnitellun kasvin tiellä.
Prästkragarna lyser vita och gula. Dem älskar jag! De får sprida sig fritt. Jag tar bort dem först när de står i vägen för en planerad ny växt.
Nauttikaamme kesästä! Låt oss njuta av sommaren allihopa nu!