måndag 30 maj 2011

Iltapuhteella

Illansuussa pistäytyivät muutamat lapsenlapset isänsä kanssa katsomaan, mikä on tilanne ruohonleikkurin kanssa. Se tarvitsi vain vähän apua lähteäkseen käyntiin ja kävikin sitten moitteettomasti. Seitsemänvuotias tahtoi  oikeasti leikata vähän ruohoa. Mutta mutta sanoimme me aikuiset. Hän sai kuitenkin luvan käynnistää koneen. Ja hän tekikin sen aivan itse, vaikka ei vielä ylety kytkimeen ja istuimelle samanaikaisesti niinkuin pitäisi. Hänellä oli oma konstinsa, painaa kädellään istuinta, nousta seisomaan ja painaa jalalla kytkintä ja samalla vääntää avaimesta kone käyntiin. Sitä ennen tietysti hän tarkisti, että ei leikkuri ole leikkuuasennossa ja että moottori on kytkettynä vapaalle. Kun hän sen oli tehnyt, hän samantien pani pakin päälle ja peruutti sopivasti nurmikon reunaan, pani ykkösen päälle ja leikkurin ja alkoi leikata ruohoa! 


Minä famo olin aivan imponeerattu ja vaikuttunut! Että poika osaakin! Hänellä oli otteet kuin tottuneella konkarilla ajellessaan ruohoa poikki rauhallisesti, kiirehtimättä ja keskittyneesti.  Mikä luonnonlahjakkuus! Mikä tarkkaavaisuus ja mikä kyky oppia. Hän onkin aina kiinnostunut kaikesta, mitä tehdään ja varsinkin, mitä isänsä tekee ja haluaa olla kaikessa mukana auttamassa ja tekemässä.
Kaksoissisar opetteli ajamaan Monkeya, munkkia, isänsä turvallisessa ohjauksessa.
Iso sisko ja kaksoisveli katsovat kiinnostuneena, kuinka se ajaminen sujuu. Veli on lopettanut ruohonleikkaamisen ja haluaa nähdä, tarvitaanko apua ja hyviä neuvoja. Iso sisko on vain muuten iloinen.
Ja mikä on ollessa, kun ilta-aurinko paistaa ja on kaunis keväinen ilta! Ei vielä kovin lämmin, mutta aivan sopiva ulkonaoloon. Mutta aika kului, pian oli lähdettävä kotiin valmistelemaan nukkumaanmenoa, huomenna oli taas herätys kouluun.

6 kommentarer:

  1. Lapset ovat niin fiksuja!
    Iloista päivää!

    SvaraRadera
  2. Tarina.
    Tosi on, kun muistelee minkälaisia me meidän aikamme lapset olimme, niin kyllä nykyajan lapset ja nuoret ovat fiksuja! Kiitokset, iloista päivää sinullekin!

    SvaraRadera
  3. Ihana perhe sinulla! kyllä lastenlapset antaa niin paljon iloa.... ihanaa seurata kuinka fiksuja tämän päivän lapset ja nuoret ovatkaan!
    Kirpputorimeininki myös mukavaa... täällä Kokkolassa alkaa keskiviikkoisin iltatorit, sinne varmaan 10vuotiaan Veeran kanssa mennään jonain iltana. Hyvää kesää !

    SvaraRadera
  4. Kiitos, Ritvau! Lastenlapsethan ne ovat mummujen ilo ja ylpeys! Mummut pysyvät nuorekkaina lastenlasten seurassa. Toivottavasti vaan maailma pysyy siedettävänä elellä myös heidän aikanaan. Mukavia iltatori-iltoja teille Veeran kanssa! Kiitos, samoin sinulle hyvää kesää!

    SvaraRadera
  5. Niin ovat taitavia nuo lapsukaiset, pojille vallankin kaikki koneet ja vempaimet kiehtovia.
    Konttausiässäkin jo pärryyttävät ja huristavat, saati sitten kun miehistyvät.
    Pojilla miesten meiningit, tytöillä naisten.
    Ihana lastenlasten kanssa aikaa viettää.Hyviä hetkiä jatkossakin!

    SvaraRadera
  6. Kiitos, SinikkaHelena! Ihania hetkiä toivotaan edelleen. Pojat ovat kiinnostuneita vempaimista ja tytöt leikkivät mielellään nukeilla. Näin se on alusta asti, vaikka muutakin on yritetty todistaa, tai ainakin muuttaa asiaa.Toivotan sinullekin ihania hetkiä lastenlastesi kanssa ja mukavaa kesän jatkoa!

    SvaraRadera