torsdag 5 maj 2011

Sää sateista

Hiljakseen siivoilin aamulla. Ja samalla mietin muita asioita. Siivous on hyvää terapiaa, se panee aivot työhön, aivan samoin kuin kävelylenkki. Aamupäivän satoi, joten en viitsinyt lähteä ulos. Siis liikuntaa olen saanut, mutta raitista ilmaa en, vielä toistaiseksi.
Keräilin samalla roinaa kierrätyskeskukseen vietäväksi, on rikkinäistä kahvinkeitintä, hiustenkuivaajaa, pölynimuria, käytettyjä pattereita, rikkinäisiä lamppuja, jne. Eilen vein kaupan vieressä olevaan keräilypisteeseen ison kasan sanomalehtiä, muovipulloja ja -purnukoita, lasia, tetrapakkauksia. Vielä olisi vietävä palautuspullot kauppaan.
Tämä siivoushomma on hyvää sadepäivän askartelua. Pölynimuriin ei kyllä viitsi tarttua ennenkuin on kirkkaampaa.
Pilvistä on tänään ja sateista. Iltapäivää kohti selkenevää, luulisin.
Puista näkyy jo vihreää, siis koivuista, samoin pihlajien lehdet ovat puhkeamassa. Ruoho alkaa vihertää myös. Tien molemmin puolin kasvaa valkovuokkoja, jotka ovat puoliksi kiinni nyt, kun on sateista. Tuuli on lähes olematonta, sen näkee kauempaa peilityynestä veden pinnasta.
Ehkäpä vielä iltapäivällä pääsee uloskin touhuamaan. Haravoimiset on tehty, nyt olisi vuoro uusien kukkapenkkien ja kasvien siirtämisen.
Sisällä varttuvat tomaatin, paprikan ym taimet. Ei vielä varmaan aikoihin voi niitä ulos päästää.

4 kommentarer:

  1. Kyllä kunnon vasisade näin keväällä saa luonnon vasta heräämään. Minä olen odotellut tuota sadetta kun luonto on niin nuupuneen näköinen.

    SvaraRadera
  2. Tottahan se on, että sadettakin kaivataan. Ilma onkin ollut kovin pölyistä, sade sitä puhdistaa ja kuten sanot, kasvu saa vauhtia. Tosin yöllä oli taas pakkasta, mutta eiköhän se siitä korjaannu, kun aurinko nousee.

    SvaraRadera
  3. Maisema vaihtaa väriä ja päivä päivältä on vehreämpää.
    Sateet kiersivät ja meillä päin on pöllyävän kuivaa.
    Aurinkoista Äitienpäivää!

    SvaraRadera
  4. Tovottavasti saatte kunnon sadekuuron sinnekin! Samoin, Aurinkoista Äitienpäivää!

    SvaraRadera