lördag 14 maj 2011

Ihastuksia

Jännittyneenä menin kasvihuoneeseen  tänä aamuna, vesisateessa, katsomaan, lämmintä oli vain  seitsemän astetta. Pelkäsin näkeväni lurpattavia taimia mutta ei, aivan virkeiltä näyttivät. Ehkäpä tämä tästä.
Vielä eiliseen. Katsellessani lasimaljojani muistin toisen salaisen ihastukseni, nuket. En ole erikoisemmin panostanut nukkeihin, mutta pidän niistä ja teen mielelläni myös nukenvaatteita, jos aika antaa myöten ja kun kärsivällisyyttä riittää. Olen joskus siitä kertonutkin.
Mutta kerran, vuosia sitten,  muistaakseni tilasin tämän koristenuken.
Se ei siis ole tarkoitettu leikittäväksi nukeksi, vaan vain koristeeksi. Hienot vaatteet päällään se seisoo telineessään kauniina ja ilmeettömänä. Ajattelin tilatessani, että lapsenlapset  saavat siitä joskus katseltavaa, nyt he ovat vielä liian pieniä pystyäkseen vain katselemaan sitä.
Minulla se on kaapissa pakkauksessaan. Joskus otan sen esiin ja tutkiskelen sitä ja panen takaisin kaappiin.
En ole vielä näyttänyt sitä tytöille. Mutta sekin aika vielä tulee.

Vettä on siis satanut kunnolla, ei mitään rankkasadetta vaan reilua hiljaista kevätsadetta. Nyt voisi taas ilma kirkastua ja lämmetä.

6 kommentarer:

  1. Voi sinulla on suloinen nukke.Tuo kevät sade antaa voimaa ja kyllä lämminkin vielä tulee. Minä olen pystytellyt minun tekemieni nukkien näyttelyä. Kysyivät minulta, millaisia ihmisiä nuket kiinnostaa? Tiedän kokemuksesta aikuiset naiset ja pienet tytöt. Tosin joku mieskin on nuken tekijä nykyisinki. Hauskinta, että ensimmäinen ryhmä joka on tilannut minulta esittelyn on ala-astekoululaisryhmä.

    SvaraRadera
  2. On sinulla hauska harrastus! Harrastus se kai on eikä ammatti. Varmaan sinulle tulee hieno näyttely! Jotenkin ne nuket vain kiehtovat. Mukavaa näyttelyaikaa! Kerrotko sitten kuvin vaikka siitä!

    SvaraRadera
  3. Kerron toki ja minun toisen blogin puolella on enempi juttua nukeista.

    SvaraRadera
  4. Ihana nukke, kauniit vaatteet ja kaikki.
    Minä olen ajatellut joskus alkaa nukkeja kerätä taas, kun on muutossa kauan sitten jääneet jonnekin.. jota nyt harmittelen.
    Oikea aarre!
    Kiitos sinulle kauniista kommentista blogissani Sirkka.
    Lämpimin terkuin
    Seijastiina

    SvaraRadera
  5. Sirkkis,
    Aivan niin, siellä minun pitääkin käydä katsomassa enemmän! Hyvä kun huomautit!

    SvaraRadera
  6. Seijastiina,
    Ihanaa, kun poikkesit kommentoimaan, siitä kiitos! Kyllä harmittaa, jos omat nuket ovat hävinneet. Minulle on kyllä käynyt samoin, olisi kyllä mielenkiintoista nähdä sen ajan nukke nyt ja vertailla näihin nykyihmeisiin. Oikein hyvää viikonloppua sinne teille!

    SvaraRadera