torsdag 13 oktober 2011

Torstaina På torsdagen

Illalla satoi aika rankasti äänestä päätellen, melkein luulisin, että satoi rakeitakin.  Yöllä selkeni niin, että aamulla ei sateesta ollut jälkeäkään. Terassin raputkin olivat kuivat, samoin maa! Aurinko nousi myös ja on paistanut koko päivän. Vain kova pohjoistuuli ja ilman viileys, 6 -7 astetta lämmintä, kertovat, että syksyä eletään. Puut loistavat keltaisina tuulessa.
Trots kvällens regn klarnade morgonen upp torr men blåsig.
Nämä seuraavat kuvat otin ennenkuin aurinko vielä valaisi.
De här två bilderna tog jag innan solen hade börjat lysa upp världen.
 Kyllä olikin hämärää ennen kuin aurinko rupesi paistamaan, suorastaan pimeää!
Sitten taivas kirkastui
Sen blev det soligt hela dagen, träden lyser gula i solskenet och blåsten.
ja koko maailma sen mukana
Talvirenkaat odottavat jo sitä hetkeä, kun ne pääsevät palvelukseen.
Vinterdäcken väntar där beredda att träda i sin tjänst.
Auto peittyy sillä aikaa keltaisiin lehtiin.
Medan bilen täcks över med gula höstlöv och barr.
Mutta parkkipaikalle kasvanut yksinäinen orvokki voi hyvin. Se on koko kesän kasvanut siinä. Se on jotenkin vain kylväytynyt siihen eikä mikään autokaan ajanut sen yli.
På parkeringsplatsen i torra sanden har en viol slagit rot och hållit sig vid liv hela sommaren.
Sekin tuli otettua ennenkuin valoa tuli maailmaan.
Tänään minulla on ilo saada tavata nämä pikku veljekset.
Snart skall jag träffa de här små bröderna.
Hauskaa kävellä ja juosta trampoliinilla. Hyvin se tasapaino löytyy keinuvasta alustasta huolimatta.
Det är roligt att gå och springa på trampolinmattan. Man håller bra balans trots det gungande underlaget.

12 kommentarer:

  1. Härliga höstbilder och av barnbarnen likaså:)
    Vinterdäcken står beredda även här...

    SvaraRadera
  2. Tack! Det har varit en fin höstdag i dag! Ja, det där däckbytet är väl bra att göra i tid, bättre tidigt än för sent.:)

    SvaraRadera
  3. Orvokit ovat sitkeitä eivätkä ihan vähästä säikähdä pakkaspoikaa.
    Oi kuinka suloiset pikkujalat.
    Pirteää päivää!

    SvaraRadera
  4. Samoin meilläkin löytyy orvokkeja kummallisista paikoista. Esim. rappuritilän välistä, sen yli olemme loikkineet. Ihania pikku ihmisen päiviä mummolle.

    SvaraRadera
  5. Tarina,
    Sinäpä sen sanoit, mitkä pikku jalat, kuin karamellit, pusujalat. Orvokkia seurasin kun se ei välittänyt paahteesta eikä kuivuudesta, aina vain yhtä rehevä:) Toivottavasti ensi kesänä tulee lisää!

    SvaraRadera
  6. Sirkkis,
    Sepä mukavaa, että orvokit lisääntyvät niin ennakkoluulottomasti. Toiv. ensi kesänä tulevat taas! Olen saanut halailla pikku mussukoita.:)

    SvaraRadera
  7. Iloinen ja lämmin onnitteluhali päivänsankarittarelle!

    SvaraRadera
  8. Voi kiitos Tarina! Sinä huomasit! Olisi kiva saada tarjota pullakahvit:D Leivoin nim. pullia aamupäivällä.

    SvaraRadera
  9. Ihanat luontokuvat! Laitoin sinulle haasteen blogiini, sen vastaanotto on toki ihan vapaaehtoista.

    SvaraRadera
  10. Kiitos, Tuija, kun olet poikennut katsomaan kuviani olet niistä pitänytkin! Ja kiitän haasteesta, jonka otan tietysti vastaan ja postaan siitä lähiaikoina.:D

    SvaraRadera
  11. Ja, vintern kommer vare sig vi vill det eller inte...
    Härliga bilder av barnen :)

    SvaraRadera
  12. Lisbet,
    Ja, så är det, vi rår inte över vädret och klimatet. Fast nog är det omväxlande alltid med de här fyra årstiderna! Det skulle vara tråkigt utan dem, tror jag. Tack, barnen är vårt hopp om och vår tro på framtiden.

    SvaraRadera