torsdag 28 april 2011

Kevään kohinaa

Aurinko paistaa keväisen kirkkaasti. Kukkien valokuvaaminen ei tahdo oikein onnistua täydessä auringonvalossa. Kuvatkoon kuitenkin tämä luonnossa kasvava kukkanen (ruots. nunneört),  jonka nimeä en saa nyt mieleeni suomeksi, anteeksi vaan, kevään hurjaa etenemistä. Sehän on kevään ensimmäisiä kukkia siellä, missä sitä esiintyy. Joka puolella alkaa vihertää, ruoho, kasvit, puut ja pensaat.

Valkovuokkojen valkoisina loistavat kasvustot alkavat saada voiton sinivuokkojen kukinnasta.

 Enimmäkseen päivät kuluvat  ulkona luonnon helmassa, haravoiden, mutta myös jo kukkapenkkejä siistien ja kaivellen. Ja suunnitellen.
Narsissit alkavat olla parhaimmillaan. Kunpa voisikin pysähdyttää ajan juuri tähän vuodenaikaan!
Helmihyasintit ovat alkaneet kukkia.
Posliinihyasintit kaipaavat lannoitusta arvelen, Täytyy täyttää niiden toive kukinnan jälkeen.
Scilloja kukkii monessakin paikassa.

4 kommentarer:

  1. Kyllä on kaunis kukkaloisto siellä.
    Tosiaan, kunpa voisi ajan pysäyttää tai ainakin hidastaa keväisin.
    Täällä ei vuokoissa vielä kukkia näy, ehkä sitten äitienpäivän aikaan ovat parhaimmillaan. Eikä kyllä narsissit eikä tulppaanitkaan kuki vielä mutta hyvällä alulla ovat.

    SvaraRadera
  2. Talven valkoisuuden silmä halajaa kevätkukkasien värjejä.
    Kevään ensimmäisten värien ihailua voisi jatkaa kuinka kauan tahansa.
    Ihanaa päivää!

    SvaraRadera
  3. Markka,
    Tulppaaneihin on täälläkin vasta nuppuja tulossa. Nyt taas ilma kylmenee koko maassa, joten kevätkin pitkittyy, mikä on hyvä - mutta voi olla huonokin - asia, jos kylmenee liikaa.

    SvaraRadera
  4. Tarina,
    Kyllä ne kevään ensimmäiset värit ja kukat ovat niin odotettuja! Ihana päivä on ollut, mutta enimmäkseen häähumun merkeissä! Hyvää vappua!

    SvaraRadera