onsdag 6 oktober 2010

Tuhkatkin uunista

Onneksi muistin ennen kuin ryhdyin sytyttelemään tulia keittiöön ja olohuoneeseen, että tuhkat on tyhjennettävä välttämättä. Varsinkin keittiön hellan pesässä tuhkaa on jo yli äyräittensä, no melkein ainakin. Lämmöstä nauttiminen vaatii myös huoltamista!
Siispä ulkoa peltinen hinkki ja sitten töihin.



Näin puhdasta jälkeä tuli keittiön hellaan. Ei jälkeäkään mistään tuhkasta!
Sama tehtävä olohuoneen kaakeliuunille.

Etualalla näkyy jo täyttynyt sanko. Ei ole meillä pulaa tuhkasta ainakaan!

Tuhkat ulos odottamaan käyttöään jossain päin puutarhaa ja sitten puita pesään ja tulet palamaan. Ihana lämpö ja taas saa poltella puita rauhassa jonkin aikaa.
Tänään käy aika kova etelätuuli, on aurinkoista ja kuivaa.

2 kommentarer:

  1. Voi mitä mahtavaa ainetta syyslannoitukseen ja kalkitsemiseen :)

    SvaraRadera
  2. Niin se on, sitä juuri. Kunhan ehtii, täytyy levitellä sitä sopiviin paikkoihin. Mutta ensin katsottava mitkä kasvit olivatkaan sellaisia, jotka kalkista pitävät ja mitkä taas eivät. Jatkuvaa kertausta ja oppimista.

    SvaraRadera