Retkellä

Tänään täytyi puolelta päivin lähteä kaupunkiin, autokorjaamolle. Aika oli varattu tietämättä, että tänään tulisi niin lämmin ja aurinkoinen päivä. Kun on kuivaa ja aurinkoistakin, löytyy aina jotakin tekemistä täältä kotinurkiltakin, mutta minkäs teet, lähdettävä oli. Kun olin jättänyt auton huoltoon, lähdin kävelylle, vaihteeksi kaupungissa. Suuntasin kulkuni puistoon, varjoon, sieltä löytyi kävelytie, joka sitten ohitti hautausmaan. Sinne tietysti poikkesin, istahdin penkille istumaan ja hengähtämään. Suuri rauha vallitsee hautausmailla, on hiljaista, kaunista, äänet kuuluvat vain kaukaisena humuna sinne.
 Silmäni osuivat erääseen hautakiveen, johon oli laitettu vainajan kuvakin, mikä jo sinänsä on harvinaista. Kuvassa oli nuori mies, poika, joka oli kuollut 19-vuotiaana. Teksti kuului suunnilleen näin: Kun tähti on kerran syttynyt, se ei koskaan sammu, olet aina kanssamme. Voi vain aavistaa vanhempien surun ja kaipauksen.

 Pian oli lähdettävä paluuumatkalle. Tästä portista ulos samalle metsätielle jota tulin.

Portti on tukeva ja kaunis.

Niin on kiviaitakin, johon portti on rakennettu.

Oli käveltävä metsässä takaisin päin. Ohitin leikkipaikan.

Leikkipaikan lähelle oli jätetty kivenlohkare ehkä hyppykiveksi?

Muutamia pyöräilijöitä ajoi ohi tai tuli vastaan, pari koiraansa ulkoiluttavaa oli liikkeellä.

Pian alkoi näkyä tämä silta,

jonka ali oli käveltävä. Ylämäki oli jo auringossa ja loppumatka oli aurinkoista. Kuumissani saavuin huoltamoon, jossa työ oli tehty ja sain istuutua rattiin taas, mikä tuntui oikein miellyttävältä, ja vilvoitella sekä lepuuttaa jalkojani.