torsdag 9 september 2010

Ihana syyskuu jatkuu

Juuri tällä hetkellä tuli aurinko esiin selkenevältä taivaalta, pilvet väistyvät ja päivä on oivallinen syyskuun päivä ulkona tekemiseen. Sain aamupäivällä yhden asettamani päämäärän valmiiksi, sain pinottua kaikki polttopuut halkaisukoneen viereltä omaan pinoonsa.
Tuo takimmainen pino on uusi, edessä olevan tein jokunen päivä sitten. Laskeskelen ,että siinä on n. viisi kuutiota polttpuuta. Vähintään saman verran on vielä tekemättä, joten ei laiskottelemaan ehdi tässä, jos haluaa ne saada tehdyksi ennen lumen tuloa.
Jotta mahdolliset lukijat eivät aivan kyllästyisi, lopetankin puheet puutöistä ja teemmekin pienen lenkin ympäristöön, jospa sieltä löytyisi jotain katsottavaa.

Lämpö ja kosteus antavat puillekin vielä kasvuvoimaa, vaikka aivan hieman näkyy keltaista jo koivuissa.

Ottaessani tämän kuvan oli vielä pilvistä, tarkoitus oli katsoa onko vaahtera saanut yhtään syksyvärejä. Minusta (kun sen tiedän!) siinä näkyy punerrusta jo lehdissä, mutta ei mitenkään vielä syksyisen hälyttävästi.

Rantamökin pihassa kasvaa näin iso raita. Niitä on kyllä rivissä rantatöyräällä muutamien kymmenien metrien välein. Ne eivät kellastu vielä aikoihin, usein eivät ollenkaan, lehdet vain tippuvat pakkasessa sitten. Keväällä se taas kukkii aikaisin ja levittää höytyviään tuulien mukana laajalle, eniten lähes alapuolella sijaitsevalle parvekkeelle.

Mökin takana kasvaa ruotsinpihlajaa. Sekin on aivan vihreä vielä.
(Miksi tuo ränni on otettu pois, on minulle arvoitus, täytyy jotenkin se saada paikoilleen. Palaset makaavat mökin alla.)
Nyt näen ikkunasta, että tavallisessa pihlajassa on jo punaisia pihlajanmarjaterttuja, mutta en ole niistä saanut vielä otettua kuvaa. Mutta panen seuraavaan postaukseen.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar