torsdag 16 september 2010

Hiljaiseloa

Päivä on tarjonnut sään puolesta vaihtelua aivan liikaakin. Aamun auringonnousu vaihtui pikaisesti sadekuuroihin, jotka taas väistyivät auringonpaisteen tieltä muuttuakseen taas pilvipoudaksi, välillä sadekuurokin vielä. Kaiken tämän takana tietysti kova puuskainen tuuli, kylläkin etelästä, joten lämmintä on ollut ihan kiitettävästi. Siis tuossa viidentoista asteen molemmin puolin, enemmänkin tietysti auringonpaisteessa.
Sainpahan itsestäni irti niin paljon, että kävin aamupäivällä kävelylenkillä. Sauvojen sijaan mukaani otin pitkän sateensuojan, joka kävi hyvin kävelykepistäkin. Avata sitä ei tarvinnut ollenkaan. Varmaan olisi satanut, jos en olisi sitä mukaani ottanut!
Muuten on hiljaiseloa. Poika lähti eilen laivalla Ruotsiin bändikaveriensa kanssa, sieltä he sitten jatkavat tänään matkaa Tanskaan, jossa heillä on esiintyminen jossakin tapahtumassa. Toivon vain, että kaikki menee hyvin ja saavat mukaansa mukavia muistoja sieltä kotiin tuotavaksi.
Itse olen keskittynyt akvarellitekniikoihin. Kun on pitänyt pitkän tauon niin aina on otettava tekniikka uudestaan haltuunsa. Se on sellaista ikuista taistelua, jonka voittamiseen  ei ihmisikä ole tarpeeksi pitkä.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar