Kuinka vaikeaa onkaan luopua tavaroista, esineistä, vaikka niitä ei enää tarvitsisikaan! Vieraalle ne ovat vain vanhoja huonekaluja, esineitä, joissa on naarmuja, ehkä muita vikoja, kun taas minulle ne ovat rakkaiksi käyneitä muistoesineitä, joihin sisältyy paljon elettyä elämää, muistoja, hyviä tai huonoja. Kun katson jotain vanhaa huonekaluani, mieleen muistuu heti jotain siihen liittyvää. Vieraalle ne ovat vain - esineitä.
Haluaisin saada tavaroitani vähemmäksi, jopa niistä olen ilmoitellut lehdessä, mutta toden paikan tullen alan jänistää; aionko tosiaan hävittää tämän ja tuon. Kun siitä saatava rahamäärä on kuitenkin niin olematon verrattuna siihen, mitä se on aikanaan maksanut. Mitä tehdä?
Sama ongelma täällä. Tällä hetkellä olen ratkaissut sen päättämällä, etten yritäkään rakennella kodistani mitään hienosti sisustettua "edustustilaa", vaan säilytän ne vanhat, rakkaat tavarani, kunnes ne ovat aivan loppuun käytetyt.
SvaraRaderaMyös antaminen jollekin, joka tarvitsee tuottaa minulle enemmän iloa kuin se myyminen, josta tosiaan jää käteen mitättömän pieni summa rahaa ja haikea mieli.
Siis se haikea mieli jää, jos myy jollekin tuntemattomalle pienellä penningillä. Ehkä on vain annettava tavaroiden olla varastossaan ja antaa jollekin, jos tarvetta sellaiseen ilmaantuu.
SvaraRaderaEn minäkään mitään edustuksellista rakentele, vaan viihdyn vanhojen tavaroideni keskellä. Se vain on ongelma, kun niitä on liikaa tilaan nähden. Mutta vien välillä ylimääräistä varastoon.