Ihanan lämmin ilta. Istuimme iltaa yhdessä naapurien kanssa. Maukasta thai-ruokaa, punaviiniä, muisteluita. Lähes kolmenkymmenen yhteisen vuoden ajalta. Joukosta on poistunut muutamia, joku on muuttanut palvelutaloon, jotkut asuvat kotona edelleen, vaikka erilaisissa olosuhteissa kuin aikaisemmin. Muistelimme yhteisiä tuttuja, pohdimme puiden kaatoa tontilta, kesäpaikkakuntalaisten rakennusprojekteja, joukostamme poistuneita kotieläimiä. Yleensä kaikkea, mikä elämään liittyy. Luulen, että palvelutalossakin elämä saa vähän uutta hohtoa tämän jälkeen, vaihteluhan virkistää. Itselleni tapaaminen toi virkistystä. Kiitos siitä!
Ystävät, joiden kanssa on yhteisiä muistoja pitkältä ajalta ovat hyvin arvokkaita. Se, että joku kantaa mukanaan palaa yhteistä menneisyyttä ja voi muistuttaa asioista, jotka ovat jo itseltä unohtuneet on suuri rikkaus :)
SvaraRaderaOlet aivan oikeassa, Millan. Tuntuu hyvältä tavata ihmisiä, jotka on tuntenut pitkän aikaa, on yhteisiä muistoja, ja toinen muistaa yhtä, toinen toista. Kääntäen taas, kun yhteinen ystävä poistuu joukostamme, hän vie palan meistä mennessään: juuri nämä yhteiset kokemukset, joiden kanssa sitten jääkin yksin. Ja mitä vanhemmaksi elää, sitä useammin tällaista tapahtuu. Luulenkin, tiedän, että vanheneminen on luopumista, pala kerrallaan, siitä, mitä on ollut. (onko tämä sitä keittiöfilosofiaa)
SvaraRaderaTaitaa olla juuri sitä ja mikäs sen tarpeellisempaa :)
SvaraRaderaNiin, kai se auttaa omalta osalta ymmärtämään jotenkin tätä elämää, ainakin selittämään jollain lailla.
SvaraRadera