fredag 6 augusti 2010

Isosisarukset

Tämän päivän sain viettäää lastenlasten parissa. Heti aamusta lähdin heidän kotiinsa, kun vanhemmat lähtivät sairaalaan uutta tulokasta vastaanottamaan. Ja niin meillä oli rauhallinen aamu lasten kanssa sitä mukaa kun he heräilivät. He tiesivät mitä tuleman piti, joten hekin elivät odotuksen tunnelmissa. Aamiainen nautittiin omien toivomusten mukaan, isommat itse valmistivatkin. Oikeastaan jokainen tiesi, mitä halusi ja toimi sen mukaan. Erittäin omatoimisia lapsia. Sitten toinen tytöistä otti esille 1000 kappaleen palapelin ja sehän oli mielenkiintoista! Meiltä hurahti muutama tunti sitä selvitellessä. Tämän tytön kanssa olemme tehneet monet palapelit ennenkin. Toiset lapset vuorottelivat sillä aikaa tietokoneen ja tv:n ääressä. Välillä ruokittiin kalat akvaariossa ja katsottiin, että kanit voivat hyvin häkeissään ulkona.
Seuraavaksi ohjelmaksemme muodostui pieni pyräys Kastelholmin linnaan, jossa esitettiin lapsille teatteria. Pysäköintipaikalta matkalla linnaan poikkesimme Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseoon, jossa vanhojen rakennusten pihaan oli rakennettu sitten viime näkemän tällaisia puisia hevosia, joilla lapset voivat ratsastaa. Myös vanhat rakennukset olivat kiintoisia heidän mielestään.
Linnaan saavuttuamme
meidät ohjattiin linnan ylimpiin kerroksiin, jossa satuteatteri esitettiin. Valokuvaaminen oli jostain syystä kiellettyä (miksiköhän, ei tullut kysyttyä), samoin kännykät pyydettiin sulkemaan.
Esitys kesti reilun puoli tuntia ja kun panin puhelimen taas päälle, siellä oli viesti odottamassa: poika oli syntynyt!
Muutaman tunnin jälkeen sitten tapasimmekin tulokkaan, pikkuveljen, joka varmasti tulee olemaan kaikkien isosisarusten hemmottelema.

2 kommentarer:

  1. Onneksi olkoon uuden vauvan johdosta:)

    SvaraRadera
  2. Kiitoksia, Millan, on se syntynimen aina yhtä järisyttävä ihme. Isot siskot ja veljet häntä jo niin odottivat. Nyt vauvalle löytyy hoitajia ja hemmottelijoita varmaan joka hetki kunhan kotiin pääsevät.

    SvaraRadera