torsdag 7 april 2011

Tänään taas haastetta

Kevät jatkaa tulemistaan oikein hartiavoimin, sillä tänään sataa, sataa, sataa ja on harmaata ja märkää. Mutta vieläkin pitää mainitsemani, että uskomattoman nopeasti hanget ovat hävinneet. Saatamme päästä viime kevään aikatauluun aivan näinä päivinä.
Harmauden keskellä ei oikein huvita uloskaan mennä. Kasvihuoneen viimeinen seinä saa odottaa pesemistään, kunnes sade lakkaa. En viitsi kastella itseäni.
Nyt voisi katsoa muutamia valokuvia (ja samalla vaikka vastata Markan antamaan haasteeseen)! Neljännen mapin neljäs kuva piti valita ja selittää se. Digitaalisia mappeja on vain yksi (tietääkseni) minulla, joten edessä on ongelma. Mutta jos otan neljännen kuun neljäntenä päivänä otetun kuvan, niin en ehkä aivan hirveä fuskaaja ole?
Kuvassa on matkaradio, merkiltään Telefunken, jonka ostin ensimmäisen opettajavikariaatin ensimmäisen kuukauden palkallani, että sain pieneen asuntooni vähän elämää, uutisia ja musiikkia. Hinta? Se oli markoissa tietysti, paljon. En kuittia löydä tähän hätään. Mono-ääni, ei siis stereota.  Sitä kuunnellen oli mukavampi korjata kokeita ja lukea ym. Suuri saavutus! Toimii edelleenkin.
Ja lisäksi laitetaan vielä tämä kuva, vas. Riihimäen Lasi Oy:n raskas lasimaljakko, signeeraus  Okkolin etunimi epäselvä ja oikealla keramiikkamaljakko. Nekin aarteita, jotka mm sain viransijaisuuden loppuessa jäähyväislahjaksi opettajilta ja oppilailta.
Haaste pitäisi antaa eteenpäin neljälle bloggarille. (Pitääkin käydä katsomassa, ovatko muut haasteen saaneet jo vastanneet ja mitä!)
Lähetän haasteen seuraaville:  Niina  Arleena Susanna Tarina
                                                      

6 kommentarer:

  1. Kiitoksia haasteesta!
    Saas nähdä mimmonen kuva löytyy ;o).
    Hauskaa sadepäivän jatkoa!

    SvaraRadera
  2. Jännä nähdä, mitä sinä löydät! Sadepäivä tosiaan ja myrskyistä myös. Pesin sittenkin vielä kasvihuoneen seinät, sateessa. Aurinkoisella säällä se ei ainakaan onnistu. Nyt alan sitten viettää sitä hauskaa sadepäivän osuutta. Hauskaa sadeiltaa sinullekin!

    SvaraRadera
  3. Lämmin kiitos, Sirkka!
    Täytyypä ryhtyä innolla kaivamaan kuvia :-)

    SvaraRadera
  4. Innolla ja mielenkiinnolla odotetaan kaivamisen tulosta! Mukavaa torstain myrskyiltaa!

    SvaraRadera
  5. Kiitos haastesta. Lähden penkomaan arkistoa. Otan digikuva-arkistosta.
    Nuo maljakot ovat kauniita, olet varmaan huomannut, että minäkin pidän suomalaisesta 1950-60.luvun designista. Ja vähän uudemmastakin.

    SvaraRadera
  6. Olen huomannut, että sinulla on paljon tuon ajan designia ja muutakin! Ja uskomattoman kauniita kuvia! Joten varmaan arkistosta löytyy yhtä jos toistakin!

    SvaraRadera