onsdag 13 april 2011

Kevät etenee vesisateessakin

Eilisen kompostinkääntämisen ja -siirtämisen jäljiltä on kroppa hellänä. Tekisi mieli mennä vielä jatkamaan töitä, mutta vettä sataa harmaana. Täytyy odotella sen lakkaamista.
Aamulla ajelin kaupunkiin tankkaamaan (siellä on yksi tankkauspiste, mistä saa plussapisteitä  bensasta). Edelleenkin olen skeptinen uutta 95 E10-bensaa kohtaan ja tankkasin taas 98E5 -bensaa. Vakuutteluista huolimatta en oikein jaksa luottaa siihen, että moottori sietää rajattomasti tätä etanolisekoitetta. Vaikka ysikasissa on sitä myös, mutta puolet vähemmän.
Ja jotta olisi enemmänkin asiaa, poikkesin kauppaan, mistä saan homogenoimatonta maitoa, myös luomumaidoksi kutsuttua. Tuntuu siltä, että ruuansulatus kestää sitä paremmin kuin tavallista meijerimaitoa, joka on homogenoitu.  Mene tiedä, onko luuloa vain. Ainakin kukkarolle se ottaa kaksinkertaisella hinnallaan tavalliseen maitoon verrattuna.
Ja tietysti mukaan tarttui taas pääsiäisliljoja eli narsisseja ruukullinen. Saavat tulla toimeen ulkona yöt ja päivät, jos ei nyt ihan kunnon pakkasia tule.

Sisällä kukkivat st.pauliat:

Ja omenankukat!

7 kommentarer:

  1. Omenankukkia!!! Miloin olet ottanut oksia sisälle, kun kukkivat jo noin ihanasti?

    SvaraRadera
  2. En nyt ihan tarkkaan muista, varmaan maaliskuun keskivaiheilla tai loppupuolella leikatessani sitä yhtä ja ainoaa Valkeaa kuulasta, joka tuossa ikkunani alla on. Silloin oli vielä lumi maassa. On muuten jännää, että lehtiä ei ole puhjennut yhtään, vain kukkia! Luonnossahan lehdet muistaakseni tulevat ensin?!

    SvaraRadera
  3. Jaa, no, näkyyhän siinä lehtiäkin!

    SvaraRadera
  4. Voi ihania omenankukkia ja tuoksuvatko myös ?

    SvaraRadera
  5. Tuoksuvat!!!! Ihanan vienosti!

    SvaraRadera
  6. Olipa tosi ihana juttu nuo omenankukat! olen itsekin yrittänyt ottaa oksia sisälle, mutta jostain syystä ei ole kukkia näkynyt.....
    Minä ostin myös tänään narsisseja portaanpieleen, siinä saavat olla , oli sitten pakkasta tai ei.
    Nautitaan keväästä !

    SvaraRadera
  7. Nautitaan keväästä niin paljon kuin voidaan! Minullakin narsissit saavat olla kuistilla oli ilma mikä hyvänsä. Ne tuntuvat kyllä kestävän pakkasiakin, vaikka ei nyt sellaisesta ole isompaa vaaraa!

    SvaraRadera