onsdag 2 mars 2011

Jotakin

Kohta viikko edellisestä postauksesta. Ei vain ole tuntunut olevan mitään kirjoittamista. Ehkä mielessä liikkunut myös kysymys, miksi kirjoittaa. Miksi ja mitä, kas siinä kysymykset ilman kummempia vastauksia. Rupeaa kuitenkin tuntumaan, että JOTAKIN pitäisi väsätä tekstitilaan.
Aurinko on paistanut siniseltä taivaalta tänään. Koivut näyttävät viihtyvän valon lisääntyessä. Kunhan hiukan lämpökin lisääntyy, voimme pian nähdä paisuvia silmuja oksissa.
Kävin aamulla pienellä lenkillä ja ihailin hohtavia hankia ja lumimassoja teitten varsilla.
Lumiskooterit ovat olleet liikkeellä. Mutta missään ei näy suksen latuja. Ainoastaan laskettelusukset ovat olleet käytössä  slalommäessä, joka on tässä lähituntumassa.
Lumivallit reunustavat teitä ja luovat sinistä varjoaan auringossa. Tänään oli + 4 C astetta eikä tuuli ole haitannut lainkaan. Toisin kuin monina myrskyisinä aikoina talven mittaan. Kevättä on ilmassa.
Kuulin pari päivää sitten kunnon "titityynkin": linnut tuntevat kevään lähestyvän.


Lintulaudan ympäristön lumi on tallattu täyteen erilaisia jälkiä (eläinten).
Lunta ei ole satanut moneen päivään, joten jäljet näkyvät hyvin ja niitä on paljon!

Toivottavasti tätä kaveria ei tarvita enää kovin montaa kertaa.

Ja lopuksi sunnuntaina rapuille ilmestyneet sydämet. Nuoret olivat liikkeellä...

Koristeena mustia sulkia, variksen, korpin, mustarastaan...?

4 kommentarer:

  1. Olipas mukavat sydämelliset terveiset odottamassa :)

    SvaraRadera
  2. Niin oli! Lapsenlapset olivat löytäneet kovaa hankea (hankikantoa) ja ottaneet siitä irti nämä sydämet:) Heillä on paljon luovaa energiaa!

    SvaraRadera
  3. Kauniita kevät kuvia.
    Ei se runosuoni aina syki.
    Ihana ylläripylläri oli sinua odottamassa kuistilla.
    Lumi sateista päivää!

    SvaraRadera
  4. Kiitän ja myöntelen, ettei se runosuoni vaan aina syki. Voinkin toivottaa täältä taas tänään oikein aurinkoista kevätpäivää! Hanget hohtavat, taivas on sininen ja lumi sulaa rappusilla (sydämet toistaiseksi pärjäilevät).

    SvaraRadera