torsdag 24 mars 2011

Tulihan tehtyä!

Talvella (vieläkin on kyllä talvi) lumia kertyi kasvihuoneen katolle niin paljon, että ne painoivat lasit sisään. Onneksi ei kaikkia, mutta kahdeksan ruutua meni rikki tältä puolelta. Tilasin uudet viime viikolla ja kävin hakemassa eilen. Tänään sitten sain iilin päälle ja rupesin vaihtamaan uusia rikkinäisten tilalle. Olin kyllä jo katsellut ja suunnitellut, kuinka tämä tapahtuisi ja työ tekijäänsä neuvokoon.
 Oli hyvä tehdä tämä nyt lumen aikaan siksikin, että ulkopuolella ei tarvinnut tikkaita vaan yletyin suoraan kovalta lumelta tekemään työn. Paitsi yksi harjaa vasten ollut ruutu oli laitettava paikoilleen sisäpuolelta ja siihen tarvitsin tikkaat.
Ja toisekseen hyvä tehdä se, ennenkuin on liian lämmintä! Tänään oli niin tuulista, ettei ehtinyt kuumakaan tulla, mutta ei kyllä kylmäkään!
OK, kun alkuun pääsin, työ sujuikin nopsaan eikä ongelmia ilmennyt. Kaikki kiinnittimet olivat tallessa, vain ruutu pois ja  uusi tilalle.
Siistiä! Nyt on valmiudet uuden kasvukauden tulla.

2 kommentarer:

  1. Ihana että omistat kasvihuoneen.Minullakin siellä"maalla" oli oikea lasinen kasvihuone.Lapsuudesta aamukastepisarat laseissa sellainen nostalgiamuisto että joka kesäaamu navetalta tullessa piti käydä kasvihuoneen kautta tupatoimille, silloin vielä pisarat tallella.
    Salaa vieläkin haaveilen pienestä kasvihuoneesta, mutta tainnee jäädä haaveeksi.Hyviä kasvatuksia!

    SvaraRadera
  2. Kiitos toivotuksista, SinikkaHelena!Ihania lapsuuden muistoja sinulla:) Ehkäpä, toivotaan niin, että saat vielä oman kasvihuoneen! Istuin siellä tänään ja annoin ajatusten lentää. Vielä vähän kylmää kuitenkin kahvihetkelle. Mutta huomasin, että omenapuuta pitää leikata ja tein sen sitten. Hyödyllistä istahtaa alas välillä. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    SvaraRadera