onsdag 21 september 2011

Syksyä hissukseen Hösten smyger sig in

Vielä on lämmintä ja vihreää. Mutta satelee hiljaista sadetta, on harmaata. Koivut alkavat saada lisää keltaista, kuitenkin ovat vielä vihreitä. Toissapäivänä, kun kävi kova tuuli, lensi ilmassa keltaisia koivunlehtiä kuin sadetta. Nyt ne makaavat maassa.
Syksyn töitä on myös tehty aina kun sateelta on voinut. Polttopuiden halkominen on tehty, uusia pinoja pinottu ja lisää pitäisi vielä tehdä. Toivottavasti tulee pitkä ja leuto syksy, kuten hiukan on ennusteltu, niin ehtisin tekemään ennen kuin talvi lopullisesti saapuu.
Siivouskin on ollut vaiheessa, vain yksi "kokonainen" ikkuna jäljellä pestävänä sekä kaksi "puolikasta" ja oven päällä oleva ikkuna.
Nyt näköalat ikkunoista ovat kirkkaat eivätkä sameat .
Myös pölyt ovat saaneet kyytiä taas kerran. Keväällä tavallinen imurini rupesi savuamaan imuroidessani ja minun oli pakko heittää se ulos. Oli sitten ruvettava käyttämään keskusimuria, joka on odottanut toimettomana kolme vuotta, sitten rakennuksen valmistumisen! Vierastin sen käyttöä enkä edes kokeillut niin kauan kuin oli tavallinen imuri käytössä.
Nyt siis vain letku seinään ja napista painaen alkaa imurointi. Ihan mukavaahan sillä on imuroida, ei tarvitse raahata imuria perässään. Letku tosin on pitkä ja kömpelökin mutta menettelee kyllä. Samasta pistokkeesta yletty imuroimaan pariin kolmeen huoneeseen. Sitten on siirryttävä toiseen pistokkeeseen. Onhan se kätevää. Roskat tyhjennetään sitten imurin "keskuksesta". Eivät sentään lennä ulos saman tien!
Sisäkukkaset olivat ulkona kesällä. Piristyivät kyllä aivan silmissä. Lämpö, valo ja sade silloin tällöin tekevät ihmeitä niillekin! Viimeksi ovat sisään päässeet joulu-/marraskuun-/syyskaktus...
...sekä amarylliksen sipulit ja pelakuut.
Amarylliksen sipulit saavat kuivahtaa ja levätä nyt ennen kuin uusi kasvukausi alkaa. Pelargoniat jäävät luultavasti ikkunalaudalle talvehtimaan.
Ulkona myös kesäkukkaruukut on tyhjennetty lähes kaikki. Kesä on mennyt.

Hösten har anlänt. Under torra dagar har jag hunnit klyva vedhögen, som samlades in på sommaren. Så det har blivit nya vedtravar att ta ur efter en eller två vintrar.. Också städning har varit aktuell i form av fönstertvätt. Nästan alla är tvättade.
 Dammsugaren började ryka i våras när jag dammsög, så den flög ut och nu använder jag centraldammsugare, som blev installerad  då huset byggdes för tre år sedan. Hittills har jag inte använt den alls, men den är nog bra. Man slipper  dra dammsugaren efter sig.
På sommaren hade jag inneväxterna ute. Nu är alla inne igen. Också kaktusen och amaryllislökarna. Amaryllisen skall vila nu, den får torka och ta det lugnt. Pelargonerna tror jag får stå på fönsterbänken  över vintern.

6 kommentarer:

  1. Så flitig du har varit! Det är alltid så skönt att få undan innan vintern kommer och den kan ju komma tidigt som i fjol. Hoppas ändå att den dröjer litet längre i år.
    Ha det gott!

    SvaraRadera
  2. Tack för det! Hösten kommer alltid litet överraskande, så det är bra att få allting gjort i tid. Hoppas det dröjer länge till ännu och hoppas att det inte blir så sträng vinter som det har varit de här två senaste åren.

    SvaraRadera
  3. Minun äiti sanoi, että "Tapio" pui metsän syksyllä. Siihen tarvitaan kolme tosi tuulista päivää. Siten lehdet irtoaa ja metsät on puitu. Meillä se täällä mantereella kyllä aika hyvin pitää paikansa.

    SvaraRadera
  4. Täällä Tapiolla on vielä puitavaa... Vielä ei ole yöpakkasia ollut ja toivon, että ei tulekaan pitkään aikaan.

    SvaraRadera
  5. Haa opin ilmaisun smyger sig in.
    Noihin sanoihin käy myös joogaharjoitukset.
    Harjoituksen takana on asanat sekä ympäröivän maailman pois pudottaminen mielestä kuten chi kug'issa
    Vaikka huusholliini tulee ystäviä/kylän miehiä kesken chi kung harjoitusta niin he käyvät olohuoneen puolelle odottelemaan sarjan loppumista.
    Uutteruutta ja avointa mieltä uuteen harrastukseesi sekä värikkäitä unia!

    SvaraRadera
  6. Tarina, aivan, keskittymisestä on kysymys periaatteessa. Vieraasi ovat oppineet tavoillesi! Kiitos, toivon sinulle samoin!

    SvaraRadera