Ruotsiin muuttajat, kuokkavieraat

Yle Teema on lähettänyt perjantai-iltaisin ohjelmaa Kansankodin kuokkavieraat (Snyltgäster i folkhemmet), joka käsittelee muuttovirtaa Suomesta Ruotsiin viisikymmentä luvulta aina seitsemän-, kadeksankymmentäluvuille. Sen jälkeen muutto lienee laantunut huomattavasti. On ollut tosi nostalgista nähdä nuo ohjelmat ja vahvistaa  omia muistikuvia. 50-luvulta lähtien Suomesta lähdettiin työn ja toimeentulon perään, jota kotimaalla ei ollut heille tarjota. Sadan tuhannen ihmisen työttömyys, pakettipellot, toimeentulon puute pakotti ihmiset lähtemään paremman elämän toivossa Ruotsiin.  Ruotsi taas  huusi työvoiman perään. Sieltä käytiin jopa Suomen puolella värväämässä. Suomesta Ruotsiin tulleet työikäiset ihmiset saivat työtä, asunnon, toimeentulon. Useimmat muuttaneista eivät olisi sellaisesta voineet uneksiakaan kotimaassa. Monet lähtivät alkeellisista oloista, pientiloilta, joilla ei ollut mukavuuksia, joilla lopulta elinmahdollisuudet loppuivat.  Olihan siirtolaisuudessa sitten nurjakin puolensa. Ruotsalaisilla oli ennakkoluuloja suomalaisia kohtaan tehdassalien ulkopuolella. Suomalaisten maine juopottelijoina, äkkipikaisina puukonheiluttajina, oli saanut aikaan sanonnan en finne igen tai finnjävel.. Suomalaisia oli niin paljon, että heidän ei tarvinnutkaan opetella ruotsia, he seurustelivat keskenään niin työpaikoilla kuin vapaa-aikana. .
Perustettiin saunoja, urheiluseuroja, laulukuoroja, teatteriaesityksiä esitettiin. Suomi-seurat ottivat muuttajat huostaansa. Suomi-seuroissa  järjestettiin myös tansseja, näin voitiin seurustella samanhenkisten kesken.
Suomalaisille ruotsin olojen näkeminen oli sokki. Positiivisessa mielessä.  Mistään ei ollut puutetta. Ihmiset elivät rauhallista ja huoletonta elämää. Ruotsi  tarjosi töitä ja maksoi siitä palkkaa,  asunto järjestyi.
Monelle Ruotsi merkitsi vapautta! Oli toimeentulo, kukaan ei hengittänyt niskaan. Ehkä yleensä  naiset viihtyivät paremmin kuin miehet. Heitä kohdeltiin tasavertaisina ihmisinä, he arvostivat asuntoa, jossa oli mukavuudet. Ja he saivat tienata sitä omaa rahaa. Monet olivat muuttaneet tehdastöihin syvien metsien näennäisestä vapaudesta. Nyt he saivat säädellyn arkipäivän ja kunnon asumisen. Poikamiehille houkutukset olivat suuria, kun kukaan ei ollut perään katsomassa asuntoloissa ja asuntoparakeissa.

Tästä ajasta kertoo myös Susanna Alakoski kirjassaan Svinalängorna (Sikalat) 2006 (Bonnier), joka sai August-palkinnon samana vuonna.
Ruotsalaiset näkivät suomalaisten asumat talot "sikaloina", joissa elettiin viinan voimalla, tapeltiin jne. Olihan kerrostaloasuminen monille uutta, monille uutta olivat vessa, kylpyhuone ja juokseva vesi keittiössä.Kuitenkin  koti-ikävä ja ulkopuolisuuden tunne vaivasivat, ne hukutettiin viinaan.
,

Luin kirjan melkein yhdeltä istumalta. Se vei mukanaan.
Susanna Alakoski on nostanut ruotsalaisten tietoisuuteen suomalaisten ongelmat. Hän on nostanut esille suomalaisten mukanaan tuoman  traumatisoinnin, heillä ja heidän perheillään oli takanaan ankarat kokemukset sodista, raatamisesta,  puutteesta, nälästä ja kurjuudesta. Tätä taas eivät ruotsalaiset rauhallisessa kansankodissaan olleet kokeneet eivätkä voineet ymmärtää. Luulen, että tilanne on toinen tänä päivänä.

 Suomalaisista Ruotsissa on mm.Hannu Ylitalo kirjoittanut kirjassan Saatanan suomalainen 1975 (Uusi Kirjakerho, Helsinki). Ja monet muut. Tämä löytyi hyllystäni.
 Siinä kuvataan suomalaisten miesten hurjaa työtahtia, heidän irrallisuuuttaan vieraassa maassa, jota he turruttavat juomisella.
Kolmas ryhmä Ruotsissa eläneistä suomalaisista on sotalapset, vihdoin on herätty siitäkin puhumaan. Tarkoitus oli hyvä, mutta seuraukset arvaamattomat. Tästä on kirjoittanut omakohtaisten kokemusten pohjalta mm

Sirkka-Liisa Westergård kirjassaan Tacka nu vackert.(Sahlgrens Förlag Ab), 2002.

Susanna Alakoski kävi  viime talvena kertomassa kirjastaan. Hän on toisen polven suomalainen Ruotsissa, repinyt itsensä irti siirtolaisuuden leimasta ja kouluttautunut sosionomiksi.Hän on omien sanojensa mukaan tehnyt sosiaalisen luokkaretken, noussut yhteiskunnan alhaisimmilta portailta keskiluokkaan. Häntä myös nyt kuunnellaan. Hän on vihdoinkin  selvittänyt taustoja tälle suomalaisten käytökselle ja avannut ruotsalaisten silmät näkemään, mitä suomalaisten elämä todella on ollut sodan jälkeisessä Suomessa. Ruotsissa taas ruotsalaiset eivät  tienneet puutteesta  eikä hengenhädästä ja kuolemasta mitään.  Siihen aikaan ei ollut tarjolla kriisiapua eikä terapeutteja käsittelemään näitä kokemuksia, ei Suomessa eikä  Ruotsissa.
Nyt vasta joku vuosi takaperin ruotsalaisille poliitikoille näytettiin suomalainen sotafilmi  (taisi olla Åke Lindmanin I främsta linjen, onkohan tuo nimi oikein). Heillä ei ollut ollut  aavistustakaan siitä, kuinka rajua sota-aika ja sota Suomessa oli ollut.
Ruotsi on saanut kehittyä kaikessa rauhassa, vaurastua silloin, kun muu Eurooppa taisteli elämästä ja kuolemasta. Siitä on kehittynyt pehmeämpi yhteiskunta.