söndag 20 juni 2010

Häät

Ruotsin häähumu on ohi ja Victoria sai tahtomansa prinssin. Todellinen Tuhkimo-tarina oikeasti nykypäivänä. Osoittaa rohkeutta nykyiseltä kuninkaalta ja tottakai prinsessalta tehdä valinta, joka ei varmasti kaikkia miellyttänyt.
Häät olivat loistokkaat, mutta samalla tunteikkaan lämpimät. Puoli miljoonaa kansalaista oli kokoontunut kaupungille katsomaan tapahtumaa, sen lisäksi, että kaikki televisioitiin ympäri maailmaa, mutta myös kotimaahan. Ei siis ollut pakko mennä paikan päälle nähdäkseen. Varmaan television kautta saikin paremman kuvan tilaisuudesta ja paljon oheistietoa.
Paikalla oli edustettuna maailman kuninkaalliset. Kuninkaanlinnan juhlapäivällisillä näkyikin diadeemien ja kunniamerkkien kimallusta kauniiden ja värikkäiden pukujen tehosteena. Tanskan kuningatar Margareta oli joukon Grand Old Lady. Tarja Halonen oli sijoitettu hyvälle paikalle pääpöytään johtuen palvelusvuosiensa lukumäärästä ja pohjoismaisuudesta varmaankin. Hän istui prinssi Carl-Johanin vieressä. Hänestä kuninkaaseen päin istui Tanskan Margareta, sitten sulhasen isä Olle W, kuningatar Silvia, uusi prinssi Daniel, Victoria, kuningas, sulhasen äiti Eva, hänen vieressään istuneen olen unohtanut, mutta näkyy varmaan kuvista.
Puheet kertoivat perheitten suhtautumisesta nuorten liittoon. Kuningas piti tunteikkaan puheen, jossa esitti ilonsa tutustumisesta Danieliin ja tämän perheeseen ja toivotti Danielin tervetulleeksi omaan perheeseensä. Sulhasen isä piti myös tunteikkaan ja hauskan puheen, joka sai aikaan suosionosoitukset juhlavierailta. Hän oli loistava puhuja! Viimeisenä Daniel piti puheen morsiamelleen. Se oli todella nerokas, hauska, tunteikas, mutta hän ei esittänyt mitään muuta kuin oli oma itsensä ja lupasi tehdä parhaansa. Hänen kuulin ensi kertaa puhuvan ja sen jälkeen kyllä uskon että hän selviytyy uudessa elämässään. Hän sai myös ylenpalttiset suosionosoitukset ja kuningaskin kehui, että hyvin tehty.
Vaikka olen iltauninen, valvoin puoli kahteen , jotta kuulin puheet ja sitten viimeisenä katsoin vihkiparin häävalssin. He olivat kuulemma harjoitelleet ja hyvinhän se menikin, vaikka uutta prinssiä jännitti olla silmätikkuna. Sitten kuningas innostui ja haki kuningattarensa valssiin ja täytyy sanoa, että hän kyllä vei pisteet valssillaan!
Sitten tungos oli niin kova, että voi verrata itsenäisyyspäivän tanssitungokseen Linnassa. Jos ei silmäni valehdelleet, myös Ville Niinistö oli juhlimassa avopuolisonsa vihereitten Vettstrandin (tai jotain, nimi jo unohtui) kanssa. Tarjan ja Penttinsä en nähnyt tanssivan.
Näin kuninkaalliset häät tempaisivat mukaansa vanhan tasavaltalaisen naapurista ja soivat silmän iloa ja positiivisuutta runsain mitoin nautittavaksi!
Nyt on palattava arkeen ja jotenkin selvittävä päivästä neljän tunnin yöunilla.

2 kommentarer:

  1. Iso Kiitos vierailustasi ja kommentista. Häät olivat kyllä ihanat! Itse pakotin itseni menemään nukkumaan puolilta öin, mutta käsin mieheni pistää loput nauhalle, pitää katsoa tuossa päivän aikaan! Ihanaa sunnuntaita sinulle! Teet muutes aivan upeita käsitöitä!

    - Jaana Kainuunkadulta

    SvaraRadera
  2. Kiitos Jaana palautteesta! Minäkin olin kyllä silmät ristissä jo aamuyöstä, mutta katselin kuitenkin niin kauan, että näin häävalssin, siis puoli kahteen asti. Aamulla nousin jo kuudelta ylös. Kun olen siihen tottunut!

    SvaraRadera