onsdag 18 juli 2012

Kesäaamuna

Eilen satoi, tänään on aurinkoista ja puolipilvistä ja lämmintä lähes kaksikymmentä astetta.  Kun ulkona on kuivaa, ei voi olla menemättä ulos. Aamu oli tyyni ja sees kesäaamu. Aurinko paistoi.
Olen korjannut pois eilen sateen jälkeen niittämiäni heiniä.
Nyt tulin aamupuurolle ja pitämään pientä lepotaukoa. Kaksi tuntia yhteen menoon on riittävä työpassi.
Mansikoita, mustikoita ja kantarelleja kasvaa aivan nurkan takana. On mentävä astian kanssa poimimaan. Lapsenlapset poimivat mansikoita muutama päivä sitten.Joskus he pujottavat ne heinänkorteen ja nauttivat ne sitten siitä.
Tänä kesänä ei ole ollut paljon helteitä, joten uimassakaan ei olla käyty kovin paljoa, siis lapsenlapset. Itsekään en ole vielä heittänyt talviturkkia, jos tulee heitettyä ollenkaan tänä kesänä.
On tyyntä edelleen. Ja hiostavan lämmintä. Liekö ukkonen tulossa.
Näin  pieni tervehdys lukijoille  ja tervetuloa uusi lukija!

6 kommentarer:

  1. Sadetta pidellään sisällä ja lueskellaan ajankuluksi blogeja. Kuvittelin, että en ehdi omaani kesällä juuri päivittää kun kyykin pihalla puutarhahommissa. Toisin kävi. Mustikoita kävi nuorimmaiseni eilen keräämässä pari litraa. Muutama metsämansikkakin oli löytynyt mukaan.

    Sinä sensijaan siellä ahkerana! Pitäisi tässä itsekkin kai jotenkin ryhdistäytyä! :)

    SvaraRadera
  2. Hei Tillariina!
    Sellaisiahan ne sadepäivän hommat ovat, tehdään sisällä jotain, istutaan tietokoneen äärellä ja bloggaillaan. (Toinen vaihtoehto on siivoaminen, mutta se tahtoo jäädä siis toiseksi.)
    Minä nautin kun pääsen ulos jotain tekemään. Mutta aina se ei ole mahdollista. Tänään taas on! Kiitos innostavasta kommentista!

    SvaraRadera
  3. Mukavaa että sielläkin on jo kuivempaa, täällä helle jatkuu. Tulin pihalta, jossa joku lentävä ja pureva herhiläinen jahtasi, jospa lähtee pois kun hetken olen sisällä :) Katsoin että meilläkin jo muutamia kypsiä mansikoita olisi, odotan vielä vähän että kypsyy lisää. Niin ja uimassa en minäkään ole käynyt, saapa nähdä tuleeko ollenkaan käytyä, kun ei uimapaikkaa aivan lähellä ole. Mukavaa viikon jatkoa!

    SvaraRadera
  4. Anja,
    Niitä ötököitä riittää näin kosteana kesänä varsinkin:) Siellä teilläpäin kaikki käy vauhdilla,kesä tulee nopeasti vaikka ehkä myöhemmin kuin täällä etelässä ja sitten kaikki ehtii kypsyä syksyksi kuitenkin! On se luonto ihmeellinen. Varmaan mansikat maistuvat! Uiminen tahtoo jäädä ainakin vähän viileämpänä kesänä. Kiitos samoin sinulle!

    SvaraRadera
  5. Sateisella kesälläkin on satonsa.
    Herkullista viikonvaihdetta!

    SvaraRadera
  6. Tarina,
    Aina välillä meillä on sateisia kesiä. oikeastaan aika miellyttävää, kun sentään joskus paistelee aurinkokin.
    Kiitos, samoin!

    SvaraRadera