söndag 22 juli 2012

Aurinkoinen sunnuntai Solig söndag

Aurinko on helottanut pilvettömältä taivaalta koko päivän. Ja tuuli on kääntynyt etelän puolelle. Siis tänään on ollut lämmintä!
Itse olen pysytellyt enemmän varjon puolella. Auringon kestämisellä on minulle omat rajansa.
Huomasin, että aivan puutarhani laidalla asustaa peuraemo pienen kilinsä kanssa. Vaikka ne käyvät syömässä kuunliljani ym  minusta on hauskaa, kun ne ovat pitäneet tätä turvapaikkanaan. Kili on pieni, pitkäjalkainen, mutta pinkoo aika vauhtia pakoon honteloilla kintuillaan. Se oli toissapäivänä päiväunilla pitkän ruohikon suojassa, satuin siitä tietämättä vahingossa menemään kottikärryineni liian lähelle sen piilopaikkaa ja se säntäsi juoksuun minkä koivistaan pääsi. Emoa ei näkynyt, mutta myöhemmin illalla näin ne yhdessä kuljeskelevan kaikessa rauhassa mökkitiellä ja emon haukkailevan sieltä täältä suuhunsa syötävää.

Det är länge sedan jag skrev något på svenska. Dels har jag varit bortrest på det finska fastlandet och där kommer jag mig inte för att tänka något på svenska. Men det kändes också nog riktigt konstigt ibland, när jag bara hörde finska runt omkring mig, bara behövde säga saker på finska, rätt och slätt.
Nu försöker jag komma i rätt gängor igen och så småningom börja skriva på svenska också.
- Jag märkte av en slump i förrgår, att jag har en liten rådjurskilling med sin mamma som granne  här på tomten. Jag råkade gå för nära gömställe där killingen låg siesta i det långa gräset och den rusade  iväg på sina stapplande långa ben. Jag var litet orolig för hur det gick med den, men såg senare på kvällen att den var ihop med mamman och de gick i lugn och ro och betade litet längre bort på tomten.

9 kommentarer:

  1. Mukavia ne ovat vain puutarha kärsii.

    SvaraRadera
  2. Sirkkis, niin kärsii. Ja lisäksi kai ne kuljettavat niitä punkkeja eli puutiaisia.

    SvaraRadera
  3. Monta vuotta sitten meidän naapurin vajan takaa kurkisti peura. Se vaja on ihan meidän tontin rajalla. Ajattelin silloin, että noista tulee vielä vaiva, mutta meidän kadulle muutti sittemmin perheitä, joilla on koiria ja ei oo peuroja sen koommin näkynyt. Yritä napata kuva niistä!

    SvaraRadera
  4. Tillariina,
    Koirat ne tietysti niitä säikyttelee. Kissakin kuulee, missä niitä on, muttei niitä häiritse. Olen kyllä nappaillut kuviakin, paitsi nyt en ole ehtinyt sopivalle kohdalle. Otan kyllä, jos tilaisuus tulee, ne ovat arkoja eläimiä, vaikka tulevatkin asutuksen lähelle.

    SvaraRadera
  5. Puutarhasi on niin runsas, jotta siitä taitaa riittää nautintoa peuran suuhun ja puutarhurin silmille.
    Noh, kyllähän se voi harmittaa, jos peura pistelee poskeensa lempikukkaset.
    Kesäistä alkanutta viikkoa!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tarina,
      Kyllä sieltä riittää peurankin suuhun. En sen kummemmin harmittele, toivoisin vain joskus näkeväni nuo kuunliljat kukassa ja kasvamassa runsaammiksi. Se on vaikeaa, kun nuput varsineen ja lehdet syödään sitä mukaa kun niitä ilmestyy. Vaan eivät syö kaikin paikoin, parissa muussa paikassa ne saavat kasvaa rauhassa. Ja kun muutenkin otan aika rennosti tuon puutarhanhoidon, niin vain odottelen parempaa onnea seuraavana kesänä! Viikko alkoi sateisella maanantailla täällä. Mutta muuten on kesäistä. Kiitos samoin sinulle!

      Radera
  6. Så fint med rådjurskillingen och mamma geten:). Det är extra fint att få vara med om att ha skogens djur så nära sig...samma sak har vi här. På södra sidan, mot vägen, av flädern ligger mamma Elin med sin lilla...och vi kan ju inte klippa gräset.:)

    Karin

    SvaraRadera
    Svar
    1. Hej Karin!
      Jag håller med, inte vill man störa dem när de nu har tagit sin tillflyktsort här. Inte blir det något trädgårdjobb på nära håll där jag såg dem! Hoppas vi får litet soligare väder igen, ha en bra vecka:)
      önskas av Sirkka

      Radera
  7. Mikä luonto sinulla onkaan seurattavana omalla pihallasi... Mahtavaa!

    SvaraRadera