onsdag 25 januari 2012

Vielä vaalihuumaa

Ilmaisin asian liian jyrkästi edellisessä postauksessa. Vaalien ensimmäisen vaiheen jälkeen tuntui, että tulos oli jo täysin selvä ja siis vaalit käytännössä ohi, vaikka 50 % äänistä ei tullutkaan ykkösvaiheen voittajalle. Mutta Haavisto ja kannattajansa ovat intoa täynnä, joten ei ehkä kuitenkaan kaikki olekaan vielä kirkossa kuulutettu.


Niinistöllä on vankka kannattajakuntansa, joka ihailee hänen kamreemimaista jämäkkyyttänsä ja talouspuolen ankaruuttansa.
Kummallakin on hyvät puolensa ja ne huonommat.
Tehdäänpä ajatusleikki mielessämme: Kumman heistä haluatte lähtevän edustamaan Suomea ulkomaille? Kumman heistä haluatte isännöivän linnan kutsuja?
Kumpi heistä pitäisi paremmin Suomen puolia kansainvälisissä yhteyksissä?
Edellä mainitut asiat kai ovat näkyvimpiä ja tavallisimpia presidentin agendassa.
Kumpi heistä ajaisi ehkä parhaiten Suomen maaseudun ja Suomen syrjäseutujen ihmisten asiaa?
Kumman heistä luulisitte paremmin puolustavan tasa-arvoa, vähävaraisia, vanhuksia, tavallista ihmistä?
Minulla ei ole suoria vastauksia näihin kysymyksiin, tuskin kenelläkään on. Mutta meidän valitsijoiden pitäisi miettiä, minkälaisen Suomen haluamme.

Vaalihuumassa on tietysti tullut tv:n edessä istuttua ja sukkaa kudottua.

8 kommentarer:

  1. Sukkaa minäkin kudoin ja vaalia seurasin. Minun valinta perustuu minun arvomaailmaan ja muut tekee omansa mukaan :D

    SvaraRadera
  2. Näin on, jokainen tehköön valintansa oman arvomaailmansa mukaan.

    SvaraRadera
  3. Kun nyt asiaa mietin, niin yhtä vaille kaikissa oli hyvää ainesta presidentiksi, MUTTA! Molemmilla on se iso iso MUTTA?

    SvaraRadera
  4. Kaunista sukkaa puikoilla.
    Helmikuussa sitten näemme suomalaisten arvomaailman.
    Punaposkisia talvikelejä!

    SvaraRadera
  5. Anna,
    Niinpä. Täydellistä "pakettia" on vaikea saada! On vain yritettävä seuloa esiin se omia toiveita parhaiten vastaava. Ja muistettava myös, mitkä tosiaan ovat presidentin tehtävät. Eihän hän voi kovin paljon vaikuttaa esim. kotimaan politiikkaan - olen ymmärtänyt.

    SvaraRadera
  6. Tarina,
    Kiitos, jotain hyötyä siis on ollut kampanjasta, kun tuli aloitettua taas sukan kutominen. Helmikuussa nähdään arvomaailma! Vielä on ainakin pari keskustelutilaisuutta katsottavana sitä ennen. On punaposkisia talvikelejä:) Samaa toivotan sinulle!

    SvaraRadera
  7. Kovasti mielenmaailma sekaisin, kumpi vai kampi, siinäpä pohtimista. Jos ei äänestä kumpaakaan toinen siitäkin hyötyy..

    SvaraRadera
  8. SinikkaHelena,
    ehkäpä jäljelläolevat vaalikeskustelut ehdokkaiden välillä auttavat asiaa! Toivotaan niin:)

    SvaraRadera