Punainen perjantai

Pukeudu punaiseen perjantaina 9.9. oli haasteena Muotisalonki-blogissa . Taka-ajatuksena huomion kiinnittäminen naisten sydänsairauksiin. Samalla haastettiin bloggaajia kertomaan omista kokemuksistaan sydänsairauksista ja niiden kanssa elämisestä ja niiden hoitamisesta. Otin haasteen vastaan monen muun muassa, paitsi siksi, että pidän punaisesta pukeutumisessani, myös juuri sydänsairaudesta kertomiseksi.
Aikaisemmin kai oli tavallista, että sydänsairuaksia ei pidetty naisten tautina. Nykyään on ymmärretty, että naisilla voi olla aivan yhtä  vakavia sydänvaivoja kuin miehillä, oireiden esiintymismuodot vaan voivat olla erilaisia  kuin miehillä. Niinpä nykyään otetaan naistenkin oireilut yleensä vakavasti. Minunkin flimmerini sai vuosien lääkekokeilujen jälkeen oikean diagnoosin ja oikeat lääkkeet, mistä olen ikuisesti kiitollinen silloiselle, asiansa osaavalle lääkärilleni.
Itselläni   sydävaivojen syynä oli vuosia kestänyt  stressitila, joka on hiljakseen  laukaissut sairauden. Kun sen olisi uskonut aikaisemmin, mutta kun ei.
Nyt elän normaalia elämää. Rasitan itseäni niin paljon kuin mieli tekee. Jossain menee kyllä raja, jonka ylittyessä tiedän, että flimmeri tulee. Silloin on vain hellitettävä ja otettava leväten. Elettävä hissukseen. Aina ei suinkaan ole mitään etukäteisaavistusta kohtauksesta, vaan se voi tulla yllättäenkin. Varsinkin jos olen stressaantunut. Ulkoilen paljon, liikun, ruoassa vältän yletöntä rasvaisten ruokien nauttimista. Kahvin olen vähentänyt minimiin. Nukun säännöllisesti. Ja voin etupäässä hyvin.
Sen tiedän, että taipumus tähän vaivaan minulla on ainakin  osittain perinnöllinen, toinen vanhemmistani kärsi myös samantapaisista sydänvaivoista.

Mitä sitten teen pitääkseni sydämeni kunnossa?! En oikeastaan mitään erityistä. Unohdan vaivani heti, kun se on ohi. Ja palaan normaaliin elämään. Olen niin onnellisessa asemassa, että ei ole muita haittaavia tekijöitä. Siis liikun paljon, koska liikkuessani voin hyvin, varsinkin ulkona liikkuessani. Ja sydän voi hyvin. Makaamaan ehtii kyllä sitten joskus. Jos rupeaa loikoilemaan, sitä kyllä  saa tehdä loputtomiin. Eikä ehkä enää sitten pystykään liikkumaan, jos tarpeeksi kauan loikoilee..
Vain äärimmäisen rankat harjoitukset voivat aiheuttaa kohtauksen. Jossain menee raja, jonka ylittyessä tiedän, että nyt on tulossa ja silloin on hellitettävä ja ruvettava olemaan hissukseen.  Paljon ulkoilmaelämää siis on minun reseptini. Koska voin harrastaa sitä itsekseni, ei tarvitse kiinnittää huomiota pukeutumiseen, joten päälläni saattaa olla mitä tahansa (viittaan  Muotiblogiin, jonka kautta tämän aiheen sain), kunhan se ei estä liikkumista eikä haittaa tekemistä.
Vältän liiallista kahvin juomista, koska se rasittaa sydänta omalla tavallaan. En syö jatkuvasti rasvaisia ruokia. Juon keskimaitoa. Usein luomumaitoa, jota ei ole homogenoitu, kylläkin pastöroitu. Se on vatsalle eduksi. Kasviksia mahdollisuuksien mukaan. Voita kyllä käytän! Koska se on luonnollista, luonnonmukasta eikä manipuloitua kuten margariinit. Yleensä en syö valmiita eineksiä ollenkaan.
Ennenkaikkea yritän välttää stressiä sen jokaisessa muodossa. Se on oikeastaan tärkeintä tällä hetkellä. Stressi on kaiken pahan alku ja juuri. Jos ei lasketa perimää. Kun stressaannun, toimintoni hidastuvat kuin hidastetussa elokuvassa. Haukon henkeä, huulet sinistyvät ja voimat valuvat jalkojen kautta pois. Stressi on myrkkyä.
Mutta pukeudutaanpa punaiseen perjantaina ja muistetaan , että sydän reistailee niin miehillä kuin naisilla, ehkä ei aivan samalla tavalla, mutta kuitenkin yhtä vakavasti. Olisi kuunneltava omaa kehoaan ja mitä sillä on sanottavana. Ymmärrettävä signaalit ja helpotettava niin kehon kuin sielun oloa ajoissa, ennen kuin mitään vahinkoa ehtii tapahtua.
Pitäisi helpottaa sydämen tilaa ajattelemalla positiivisesti, unohtamalla turhat kiireet ja nauttimalla elämästä - niin kauan kuin se on mahdollista. Jos se yleensä on mahdollista. Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että stressini ovat vähentyneet.