fredag 1 juli 2011

Ensimmäinen päivä heinäkuuta

Lämmintä on. Saimme aamupäivällä kunnon sadekuuron ja ukkonenkin kierteli tässä lähistöllä, ei kuitenkaan tullut liian lähelle. Hangossa syndalenissa on salama iskenyt varusmiesten telttaan niin, että pari vakavimmin sairasta varusmiestä on jouduttu viemään sairaalaan, ainakin toinen Helsinkiin asti.
Odotellessani ruohon kuivumista otin muutamia kuvia puutarhasta.
                                                      Harjaneilikkaa Valamonruusun edessä
                                                         Malva on avannut kukkansa.
                                                    Samoin varjolilja
Mäkitupakkakin on ruvennut kukkimaan siellä täällä. Valamonruusu tässä taustalla.
Valkoinen sormustinkukka
ja toinen vierellään vaaleanpunainen.
Neidonhiuspuu auringossa
Näitä kukkia odotan suorastaan hartaasti. olen antanut tämän olla kasvihuoneessa. Harmi, kun kuvasta tuli epäselvä. Se ei koskaan aiemmin ole kukkinut, on kuitenkin pysynyt hengissä vuodesta toiseen. Sanoisin seitsemisen vuotta, noin.


2 kommentarer:

  1. Ihanasti ovat kasvit kukassaan ja värien kirjo ihana.

    SvaraRadera
  2. Sirkkis,
    Tänä kesänä kasvaa kaikki todella hyvin, on ollut lämmintä ja sopivasti sadetta. Ei kovin paljoa ole tarvinnut kastellakaan. iloitaan kesän väreistä ja tuoksuista! Lämmintä ja kaunista iltaa!

    SvaraRadera