lördag 6 juli 2013

Sydänkesää

Säätiedotuksissa luvataan ukkosmyrskyjä ja sadetta ja viilenevää.  Onneksi ei oikeastaan mikään ennustuksista ole vielä käynyt toteen, ei ole ollut ukkosta eikä myrskyjä eikä liioin koleaa, paitsi ehkä ensi viikolla sitten.
Toissa-aamuna otin kameran mukaan aamulenkille. Komeita koiranputkia tai vastaavia kasvaa tienvarrella.
Alpi kukkii myös, kunnes tienvarret niitetään seuraavan kerran.
Taustalla näkyy (jos klikkaat kuvaa suuremmaksi) uuden navetan luuranko. Sinne on tulossa lypsylehmiä ym karjaa asumaan. Oikealla näkyvä vanha navetta ei enää vastannut nykyajan vaatimuksia. Se jää muistoksi menneiltä ajoilta.
Tienvarresta löytyy näitä kauniin sinisiä kukkia karheanoloisessa kasvissa, jonka nimeä en tiedä.
Kotinurkilla kasvaa isoja kellokukkia, ukonkellojako, saniaisten ja lupiinien seurassa. Ne saavat olla rauhassa niin kauan että lakastuvat paikoilleen ja siementävät. Haluan niiden lisääntyvän.
 Varjoliljoja.
Suikeroalpi (penningblad) suikertelee aluskasvin lailla vähän joka puolella.
Sormustinkukat viihtyvät itse valitsemillaan paikoilla.

8 kommentarer:

  1. Tuo sormustinkukka on tosi upea.

    SvaraRadera
  2. Sirkkis, se on kasvanut hienosti, sorassa, lämpimässä ja auringossa. Olen iloinen, että myös valkoiset sormustinkukat ovat lisääntyneet, vaikka niistä nyt ei ole kuvaa.

    SvaraRadera
  3. Mahtava piennarkasvikirjo. Lupiini ei ole vielä onneksi vallannut kasupaikkoja.
    Somaa sunnuntaita!

    SvaraRadera
  4. Tack! Jag läser gärna din blogg. På finska. :)

    Kauniita kukkia! Nyt on högsommar tulossa!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Lisbet, jag är glad att du läser bloggen på finska också! Niin on högsommar nyt, kovin on lämmintä! Trevlig tillvaro på stugan vid havet och hyvää loman jatkoa!

      Radera
  5. Nyt ovat pientareetkin parhaimmillaan, pian kuitenkin ne niitetään pois. Mikä tietenkin on hyvä liikenteen kannalta. Lupiinia ei pientareilla useinkaan näe, jos niitä on, ne on sinne tarkoituksella laitettu johonkin kohtaan. Kiitos Tarina, samoin sinulle! Täällä kyllä aurinko paistaa, toivottavasti sinullakin on aurinkosita.

    SvaraRadera
  6. Kauniita ovat nämä keskikesän kuvat kukkineen. Tien varret on melko värikkäitä kukista tähän aikaan :) Ihana tosiaan tuo sormustinkukka!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos, Anja. Alkukesä on kyllä niin rehevää kasvuston aikaa. Tänä vuonna varsinkin, kun kevät oli vähän myöhässä, mutta kuitenkin kaikki ehti ajallaan kukkimaan. Liekö sitten lämpimän ja useiden sateiden syytä, että sormustinkukkakin viihtyy.

      Radera