tisdag 2 oktober 2012

Vielä syrikästä * Mer om buddlejan

Kirjoitin aivan spontaanisti tuon edellisen innoituksen kirjoituksen syrikästä ajattelematta  enempää asiaa. Nykyään  tahtovat asiat helposti mielestä unohtua. Uteliaisuudesta hain esille syrikän siemenpussin ja kasvatusohjeet, jotka olin saanut Exotic Garden Ab:sta tilauksen yhteydessä ja tilauksen olin tehnyt jo maaliskuussa 2011! Siis jo viime keväänä olin kylvänyt tämän ensin sisälle, stratifioinut eli kylmäkäsitellyt ohjeen mukaan, sitten istuttanut sen ensin sisälle, siirtänyt ruukun ulos ja istuttanut kasvin ulos syksymmällä. Nykyiseen paikkaansa multasin sen viime syksynä siis, joten se on jo selvinnyt yhden talven yli ulkona!! Kyseessä on Buddleja davidii, jonka pitäisi selviytyä I-II-vyöhykkeillä näiden tietojen mukaan.Ehkä myös III-vyöhykkeellä suotuisissa olosuhteissa. Maanpäälliset osat kuolevat lähes joka talvi, sanotaan esitteessä, mutta joka kevät kasvi lähtee nopeasti uuteen kasvuun. Kotoisin Kiinasta. Istutinkin sen lähelle toista kiinalaista kasvia Gingo Bilopaa, neidonhiuspuuta, joten saavat seuraa toisistaan. Syrikkä elisyyssyreeni on erityisesti perhosten suosiossa. Harmi vaan, että nyt ei enää juuri perhosia ole liikkeellä. Luulisin sen kukkivan aikaisemmin seuraavina vuosina, kunhan se on ensin kunnolla asettunut paikalleen, juurtunut kunnolla jne.

Den här buddlejan är altså Buddleja davidii, som trivs inom växtzoner I-II.Kanske också III-zonen under gynnsamma förhållanden.  Den fryser ner mer eller mindre varje vinter, men växer snabbt upp varje vår. Mycket attraktiv för fjärilar. Fröna kommer från Exotic Garden, se länken i början av texten.

4 kommentarer:

  1. Intressant! Kanske jag hittar en Buddleja att plantera jag också. Ska skriva upp det.

    Här regnar det, för omväxlings skull duggregn just nu. Senare i dag kommer det lite tjockare droppar! Hahhaa.

    Ha en fin dag!
    kram

    SvaraRadera
    Svar
    1. Lisbet,
      Verkligen intressant att försöka få nya växter att rota sig och trivas. Omväxlande har vi soligt och regn igen. Nu är det två soliga i rad! Ha en fin dag också och kram till dig!

      Radera