onsdag 24 oktober 2012

Välttämättömiä touhuja Nödvändigt att göra

Nuorimmainen saapui lähellä keskiyötä ( kun kello lähestyy 24:ää) Ruotsista muutaman päivän työreissultaan kotona käymään. Kuulumisten jälkeen sänky kutsui. Minä taas nousin kuuden jälkeen kahvinkeitolle ja valmistautumaan liikenteeseen lähtöön, edessä oli nimittäin katsastus kello 8.15. Kyllä on pimeää aamulla vielä siihen aikaan! Onneksi ei satanut eikä ollut pakkasta.
Matka kaupunkiin, noin 35 km sujui sujuvasti pitkissä autojonoissa. Ihmeen hyvin on opittu ajamaan jonoissa, pitämään etäisyyttä, sopivaa vauhtia eikä ollut kuin yksi arveluttava ohitus (tällä kertaa en se ollut minä!). Menosuuntaan oli pitkät autovalojen jonot, samoin vastasuuntaan, joten ei siinä paljon ohitella mutkaisella tiellä. Onneksi sain kääntyä pois päätieltä ennen kaupunkiin tuloa. Siksi onneksi, että sinne tultaessa on kolme liikenneympyrää, joista viimeisessä joutuu usein seisomaan ja odottamaan vuoroaan ruuhka-aikaan, kun ympyrään on tulossa viideltä suunnalta viime tingassa töihinsä pyrkivien autoja. Ja ympyrä on ainoa kaupunkiin johtava väylä idästä ja pohjoisesta tultaessa.
Minä olin ajoissa liikkeellä, joten olin perillä jo kahdeksalta.
Kovin oli kylmän oloista tämä aamu. Autiolla asfaltilla tuuli riepotteli vaahteran lehtiä katuvalon loisteessa.
Katsastusmiehetkin olivat vielä aamukahveillaan, sillä ketään ei sisällä näkynyt.
Joku asiakas oli kyllä vastaanoton puolella.

Koska täällä tulee kutsu katsastukseen viranomaisen toimesta ja katsastus maksetaan etukäteen, autosta ei tarvitse poistua asioimaan ennen auton sisäänottoa. Siispä vain odotellaan, kunnes valotaululle ilmestyy oma rekisterinumero. Ja niin sinne ilmestyi ensin toinen, sitten minun rekisterinumeroni, ajoin sisään, katsastusmies otti auton huostaansa ja kehotti menemään sisään lämpimään odotushuoneeseen odottelemaan. Siellä oli jo joku puolalainen selvittelemässä autoasioitaan ja Puolaan matkustamisen koukeroita. Istuin hetken lukemaan vanhaa muotilehteä...
-Selvä! Ei ole huomauttamista, ajoa vain seuraavaan kertaan ensi vuonna! Tämä katsastusmies on minun suosikkini, aina ystävällinen ja leppoisa. Hän poisti pakokaasun talteenottavan putken autoni pakokaasuputkesta ja ajoin ulos ja huokaisin helpotuksesta. Taas ohi tällä kertaa!
Ja kun kaupungissa olen, poikkean kauppaan, joka on auki jo kahdeksalta.
Sparhallen oli pitkään ainoa aikaisin auki oleva. Nykyään on myös S-Market kaupungissa, joka aukeaa kahdeksalta. Sparhallen laajentaa toistamiseen tilojaan.
Pohjoispäätyyn tulee uutta tilaa silmänkantamattomiin.
Kaupassa oli jo joulutarvikkeita esillä vaikka kuinka paljon. En niihin langennut, vaikka vähän hypistelinkin. Sitävastoin tein heräteostoksen ja ostin aurauskeppejä 6 kpl:n paketin. Novitan 7-veljestä lankaa sukankutimiksi ja pari mappia, että saan tämän vuoden paperit ojennukseen kirjanpitäjälle vietäväksi vuoden lopussa.
Vesivärit olen ostanut jo aiemmin lastenlasten käytettäväksi heidän täällä ollessaan. Heillä on oma pöytänsä, jossa he saavat taiteilla mielin määrin mitä haluavat.
Ostin vielä puikotkin, vaikka niitä minulla on määräämätön määrä, mutta kun en tahdo löytää viittä samankokoista, silloin kun tarvitsen. Akvarellivärit ovat lastenlasten käytössä myös.
Ulkona on nyt päivä valjennut. Tämän kirkkaamaksi se tuskin tuleekaan tänään. Ulkomittarissa on +6 astetta. Aika kova tuuli, laineet lyövät suoraan rantaan, joten taitaa olla länsituuli.
I en tidig timma var jag på väg till besiktningen. Vad det är mörkt redan på morgonen! Besiktningsmännen njöt av sitt morgonkaffe ännu, när jag parkerade framför de öppna dörrarna till besiktningen. Snart var det dags och bilen togs om hand. Efter en stund med tidningen fick jag nytt besiktningsbevis och fick köra i väg.
Svängde in till Sparhallen för att inhandla förnödenheter som plogpinnar, 7-bröder garn, ett par mappar och någonting till kylskåpet. Sparhallen tycks bli en enorm skapelse vad yttermåtten beträffar. Det skall bli intressant och se sedan när den är färdig.

4 kommentarer:

  1. Nyt on auto jälleen ok ja mukavia ostoksiakin teit. Meilläkin myrskysi koko aamun ja nyt aurinko hiukkasen kajastaa.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Sirkkis, on sen auton kanssa monenmoista puuhaa ja velvoitetta. Vielä on edessä huollossa käyttäminen ja renkaitten vaihto. Teilläkin tuulee siis, näen nyt, että tuuli on kääntynyt pohjoiseen selvästi, samalla pilviverho rakoilee täälläkin. Mukavia puuhahetkiä sinulle syksyn edetessä!

      Radera
  2. Autohommia minullakin huomenna tiedossa, vien renkaanvaihtoon töihin mennessä ja haen tullessani, parempi varautua jo liukkaisiin keleihin. Tänään ihmettelin kun joulukalentereita oli jo kaupassa, joululehtiä... :)

    SvaraRadera
  3. Anja, kyllä on jo aika rengastenvaihdolle. Täälläkin on nyt ohut kerros lunta maassa, -0,9. Hyvä, kun voit jättää vaihdettavaksi sillä aikaa, kun olet töissä. Aikaisin alkaa joulun mainostaminen. Minullekin eräs koululainen myi jo pari joulukirjaa; hän saa jonkin prosentin myyntitulosta; tuleva kauppamies ehkä:)

    SvaraRadera