måndag 23 januari 2012

Vaalit ohi - Presidentvalet över

Näin kai voi käytännössä sanoa, tuskin Haavisto pystyy keikuttamaan Niinistön valta-asemaa enää toisella kierroksella. Haaviston kiri toiseksi oli kyllä ainutlaatuista oloissamme. Ei kai koskaan vihreiden edustaja ole päässyt näin pitkälle missään vaaleissa, korjatkaa, jos olen väärässä. Mistä se sitten kertoo: onko Suomi näin vihertynyt vai vain Haaviston sulava tv-esiintyminenkö puri katsojiin. Onhan hänellä kieltämättä vankka asiaosaaminen tukenaan.
Nyt voi taas kerran todeta,  kuinka ennakkoluulottomia suomalaiset ovat. He tukevat henkilöä, johon mielistyvät tämän taustoista huolimatta. Näin kävi Halosen kanssa ja nyt Haaviston. Samoin Soinia on tuettu huolimatta oikeiston, kulttuuri-ihmisten ja muiden poliitikkojen  häneen lyömästä rasistin leimasta.
Ja vielä yksi asia. Vaalien yhteydessä tuli todettua, että kyllä vain Suomessa on ikärasismia. Nuoret äänestivät Haavistoa luultavasti. Lipponen ja Väyrynen kompastuivat osaksi ikäänsä. Monet kerrat vaalikampanjan yhteydessä äänestäjät ilmaisivat pitävänsä esim. Lipposta liian vanhana presidentin virkaan.
Vaali-illan kiihkeästä tunnelmasta on siirrytty normaaliin päiväjärjestykseen. Hiljaiset tammikuun ja helmikuun talviviikot ovat käsillä. Lunta satelee isoin hiutalein tyynessä ilmassa. Pakkanen pysyttelee hiukan miinuksen puolella. Lintujen talviruokintaa pidetään silmällä. Punatulkut ovat vierailleet ahkerasti syömässä auringonkukansiemeniä, kerrallaan niitä on ollut kymmenkunta. Ne kyllä ovat Suomen talvisen luonnon  väriläikkiä.
Så kan man väl uttrycka det: knappast kan Haavisto göra något åt Niinistös stadiga position i ledningen. Igen kan man konstatera, hur fördomsfria finländarna sist och slutligen är: Först var det Halonen som röstades till president, nu får Haavisto ett stöd som man aldrig kanske kunde drömma om i förväg.
Men ändå finns det åldersrasism i landet. Lipponen ansågs för gammal till presidentämbetet, fast han är ju en man i sin bästa ålder!
Nu har vi vinterns långa, kalla  månader framför oss. Det snöar stilla i det stilla vädret, litet minusgrader har vi. Domherrar besöker fågelbordet tillsammans med mesar och andra fåglar. Det gäller att hålla ett öga på utbudet på matstället.

2 kommentarer:

  1. Kyllä vaaleissa jotenki oli henki sellainen että äänestettiin jotain muuta kuin Väyrystä. Minä vaikka olen 'kauanelänyt' niin koin Lipposen vanhaksi Nyt on jännä nähdä miten nuo Haaviston äänestäjät suhtautuu homopresidentti ajatukseen todella. Kaunista talvea sinulle :D

    SvaraRadera
  2. Sirkkis,
    Parin viikon kuluttua nähdään, kuka todella on seuraava presidentti. Olivatpahan yllätykselliset vaalit!

    SvaraRadera