torsdag 28 juli 2011

Eilen oli Unikeon päivä - Det var sjusovardag igår

Unikeon päivää vietettiin eilen. Heräsi kysymys,  miksi sitä vietetään?  Wikipedia kertoo seuraavaa (otteita Wikipedian artikkelista Unikeonpäivä):

     Unikeonpäivä, monissa maissa nimeltään seitsemän nukkujan päivä, on vanha kristillinen merkkipäivä, jolla muistettiin seitsemää Efesoksen marttyyriä. Legendan mukaan nuorukaiset pakenivat 200-luvulla kristittyjä vainonnutta keisari Deciusta luolaan ja heräsivät vasta 200 vuotta myöhemmin.[1]

Unikeonpäivä on muun muassa Saksassalähde?, Tanskassa, Englannissa ja Virossa 27. kesäkuuta. Sen sijaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa se on kuukautta myöhemmin, 27. heinäkuuta.[1]

Päivä on ollut Hemminki Maskulaisen virsikirjan kalenterissa vuodelta 1652, mutta lienee Suomessa vietetty jo keskiajalla.lähde? Aikoinaan se oli Suomessakin kesäkuun lopulla, mutta siirrettiin 1720-luvulla nykyiselle päivälleen.[1]

Tunnetuin perinne on Naantalissa vietettävä Unikeonpäivä jossa valitaan valtakunnan virallinen Unikeko. Naantalissa tapahtuman juuret ulottuvat 1880-luvulle, ja nykyisessä muodossaan jossa valitaan vuosittain Unikeko se on ollut vuodesta 1959 lähtien.[2]

 

4 kommentarer:

  1. Minusta ei tullut unikekoa kun heräsin jo puoli kuusi ja ukko-kulta nukkui kahdeksaan

    SvaraRadera
  2. ;o) me olemme töissä viettäneet unikeonpäivää pyjamapäivänä eli myös hoitsut ovat olleet työvuorossa pyjamissaan/yöpuvuissaan.
    Eilinen jäi juhlimati, kun kaikki hitusenkin hoitotyöstä jäävä aika menee osaston kamojen pakkaamiseen. Muutamme uutuuttakiiltävään uudisrakennukseen ensi tiistaina ja vanhapuoli remontteeraataan ehoksi.

    SvaraRadera
  3. Sirkkis,
    olit aamuvirkku!Unikekoa ei tullut minustakaan, kun heräsin jo kolmen jälkeen enkä enää saanut unta. Ei kai vaan ole täyden kuun aika???

    SvaraRadera
  4. Tarina,
    varmaan töissä on ollut hauskaa pyjamat päällä! Ainakin potilailla! Huh, mikä urakka teillä on muuton kanssa! Mutta sitten tulee hienot tilat.

    SvaraRadera