tisdag 11 januari 2011

Talvipäivän askareita

Viikko on lähtenyt alkuun kovin keväisen leudoissa tunnelmissa. Kunpa voisikin harpata parin kylmän kuukauden yli suoraan kevääseen! Mutta eihän se käy, on vain elettävä päivä kerrallaan tämäkin talvi läpi. Eikä sekään hassumpaa ole, kun välillä pakkanen hellittää otettaan. Ja jotkut sanoisivat, etteihän täällä kunnon talvea olekaan, kun pakkasta harvoin on edes kaksikymmentä astetta. Oikeassa hekin tietysti ovat, vaikka ei sitä vielä tiedä, mitä tämä kevättalvi tullessaan tuo. Vaikka olisi vielä 30 asteen pakkaset. On niitäkin täällä joskus nähty, ainakin 80-luvulla.
Nyt on siis lähes aurinkoista, -0,4 aamulla mittaria katsoessani. Nyt on varmaan jo plussan puolella.
Ulkona kävin nostamassa auran kaataman roskatynnyrin taas oikeaan asentoonsa. Aura ei pimeässä valoilla ajaessaan eilen illalla huomannut aiheuttamaansa kaatoa, tumman vihreä tynnyri ei pimeässä näy. Lapioin samalla lumet pois sen ympäriltä. Lumet ovat hiukan jäätyneet yön aikana. Hanki rouskuu saappaiden alla. 
Eilen otin sisään peltiastian, johon tänään tyhjensin taas tuhkat pesistä. Tuli taas kymmenen litran astia täyteen. On keväällä hangille levittämistä muutaman kymmenen litran verran. Siis vielä kerran polttopuista on hyötyä! Sytyttänyt olen vain koivun tuohella ja paperilla, joten ei ole mitään jäämiä tuhkan seassa. 
Taas on hyvä poltella puita hellassa ja kaakeliuunissa.

2 kommentarer:

  1. Liimaa tai laita jollakin muulla konstilla roskapöntön kupeisiin heijastimia niin aura-autoilija näkee sen eikä kumoa mennessään kuin keilaa.
    Namu unia!

    SvaraRadera
  2. Sepä oli hyvä ajatus! En tosiaan itse ole mokomaa keksinyt ajatella! Kiitos, nyt namu-unille ja samaa sinulle!

    SvaraRadera