torsdag 13 januari 2011

Yhtä ja toista

Amaryllis on silmän ilo tällaisena harmaana päivänä. Lunta satelee, lämpötila on laskusuunnassa, aamulla oli -2 astetta, nyt -3.
Kävin  seurakunnan järjestämällä lounaalla, jossa meitä paikkakuntalaisia hemmoteltiin niin musiikin kuin maittavan kalalounaan muodossa. Myös vieraana oli sairaalapappi, joka esitteli työtään monipuolisesti. Hän on naispuolinen pappi, joka on istunut myös mallina elävän mallin piirtämiskurssillamme. Aika monipuolinen pakkaus siis!
Kotiin palatessani voin vain havaita, että vettä ei tule putkista eikä kraanoista! Ihmettelin jo, että kuinka ne putket nyt jäätyvät, kun ei pahemmillakaan pakkasilla. Soitin kuitenkin vesiyhtiöön varmuuden vuoksi. Ja sieltä sainkin vastauksen, että jossain muualla tällä seudulla on vesijohto rikkoontunut ja he hoitelevat asiaa. Olihan se helpotus kuulla, ettei omat putket olleet jäässä, mutta harmillista sitten kuitenkin.Sen verran lirisi vettä, että sain talteen vähän juomavettä ja muuhun tarpeeseen.
Nyt, kun pari tuntia on kulunut, on putket korjattu ja vettä tulee normaalisti hanasta! Korjausmiehet ovat todellisia arjen sankareita!

5 kommentarer:

  1. Upeassa loistossaan yhä Amaryllis, kyllä onkin kaunis.
    On se kurjaa kun säikähtää, että putket on jäässä, tiedän tunteen, oli ennen omakotitalo.
    Kurjaa mikä juttu tahansa, kun ei vettä tule,hyvä että kaikki nyt toimii :)

    SvaraRadera
  2. Vesi- ja sähkökatkon aikana sitä huomaa kuinka elintärkeitä nämä molemmat ovat.
    Jep, ja sen kuinka itsestäänselvyytenä niitä pidämme.
    Nostan maljan kirkasta vettä sille, jotta kraanasta tuleepi eliksiiriä!

    SvaraRadera
  3. Seijastiina,
    Kiitos amarylliksen puolesta! kyllä on kurja tunne, kun luulee, että putket on jäässä. Huh! (kurjempaa tietysti, jos ne todella olisivat jäätyneet)

    Tarina,
    Itsestäänselvyytenähän niitä helposti pitää kaikkia mukavuuksia. Aina välillä tulee muistutus, ettei ne niin itsestään selviä ole.

    SvaraRadera
  4. Minua täällä naurattaa se "alastonpappi" :) Vesipula sen sijaan ei naurata. Onneksi vika saatiin korjattua kohtalaisen pian.

    SvaraRadera
  5. Millan,
    sanopas muuta! Tämä pappi on oikein "hyvin säilynyt", harmaapää tosin, hoikka, hyvin pukeutunut, hyvin meikattu myös työaikana. Ja miksikäs ei? Ei kyllä ulkonäöstä uskoisi papiksi! Tuskin hänen mallina istumisensa häntä pahentaa?! Oikein virkistävä poikkeus tavanomaisesta. Toinen virkistävä poikkeus on pappi, joka on ollut naimisissa ja eronnut viisi kertaa. Hänet erotettiin virastaan kurinpitotoimenpiteenä, mutta nyt hän on korkeimman oikeuden päätöksellä saanut virkansa takaisin. Tämä on virallista tietoa lehdistä, joten en syyllisty juoruamiseen. Ja onneksi vesipulasta päästiin säikähdyksellä! Hauska kuulla, että sinua naurattaa!!

    SvaraRadera