onsdag 26 januari 2011

Vuodatus

Monilla paikkakunnilla Suomessa on ollut laajoja sähkökatkoksia ja myös pitkäaikaisia. Ihmisiä on jouduttu evakuoimaan kodeistaan, kun niissä ei lämmitys ole toiminut sähkönpuutteen takia. Tuntuu aivan uskomattomalta nykyajan yhteiskunnassa, että todellakin olemme niin riippuvaisia sähköstä ja niin haavoittuvaisia sen suhteen myös. Ajatelkaapa tilannetta, että joku vihamielinen ryhmä tekisi tuhoiskun joitakin sähkölaitoksia vastaan? Voitteko kuvitellakaan, kuinka sekaisin kaikki menisi?
Mutta riittää, että satelee lunta reilusti jonain talvena, niin katastrofi on valmis. Ei tule lämpöä, ei valoa, ei vettä. Yhteydet ulkomaailmaan netin kautta menevät poikki. Puhelimet toimivat kunnes akut loppuvat. Lankapuhelimet olisivat varmimmat myös tuollaisessa tilanteessa.
Kuitenkin - ilmaston lämpenemisuhkasta tai -toivosta huolimatta jokainen pohjoisen asukas tietää, että pakkasia tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä, että lunta sataa aika varmasti myös ja silti ei varauduta siihen talven tullen.
Samaa lyhytnäköistä ajattelua on VR osoittanut ryhtyessään rakennuttamaan vetureitansa ja vaunujansa Italiassa, jossa on aivan toisenlainen ilmasto. Nekin hyytyvät arktisessa ilmastossamme.
Mistä tämä lyhytnäköisyys johtuu? En voi muuta syytä ajatella kuin voitontavoittelua. Sähkö on pörssitetty. Kaikkihan tietävät, että siellä vallitsee kvartaaliajattelu eli mahdollisimman suuret voitot lähmimmän vuosineljänneksen aikana. Eihän siinä ehdi kuin aamen sanomaan, kun kvartaali on ohi ja voitot taskussa ja kiiruhdetaan seuraavan kvartaalin, firman ja voiton kimppuun. Omistajat eivät välitä muusta kuin omasta rahakukkarostaan.
Jos elettäisiin rauhallisemmin ja vanhan kaavan mukaan, sähkölaitoksetkin huolehtisivat verkoistaan, katsoisivat, että linjat toimii ja palvelua hätätilanteissa olisi saatavilla. Nyt ei ole ketään vastuunkantajaa missään.

2 kommentarer:

  1. Juuri noinhan asiat nykyään hoidetaan. Mietityttää vaan, mikä olisi se konsti, jolla menon saisi muuttumaan..

    SvaraRadera
  2. Sanopas muuta. Täytys saada firmat pois pörssistä (mutta siis miten?)ja toimimaan omaksi ja kuluttajiensa parhaaksi. tulis varmaan enemmän investoitua firman pitkäjänteiseen toimintaan ja kehittämiseen kuin tuohon iänikuiseen rahankeruuseen itselleen = omistajilleen mikä on pois yrityksen toiminnasta.

    SvaraRadera