torsdag 5 september 2013

Telttailua


Lapsenlapsi oli isänsä kanssa telttailemassa tuossa metsässä rantaan viettävällä rinteellä. Kaikki lapset ovat heillä saaneet yhden telttailuvuorokauden, yksitellen, kukin vuorollaan. 
Teltta pystytettiin ensin, sitten sytytettiin nuotio ja illan hämärtyessä odoteltiin päivällisen valmistumista hiipuvalla tulella. Siinä valmistuivat häränfileepihvit, nyyteissä sipulia, paprikaa, papuja, herkkutatteja... Kun aurinko oli laskenut, oli mukava sytyttää kynttilät valaisemann pimenevää iltaa.

10-vuotias Emma otti valokuvia. Hienon auringonlaskun viime säteet.
Tyyni ilta eikä yhtään itikoita kiusaamassa. 
Seuraavana päivänä valokuvaan pääsi sudenkorento.

Ja aamulla seitsemän aikaan hän oli saanut näin hienon kuvan aamusumusta veden yllä.

4 kommentarer:

  1. Kauniita valokuvat taitava kuvaaja kun vasta valoonkin onnistui hyvin.

    SvaraRadera
  2. Hänellä tuntuu olevan "silmää" valokuvaamiseen ja on myös kiinnostunut piirtämisestä. Kiitos, Sirkkis, ja mukavaa viikonloppua sinulle.

    SvaraRadera
  3. Oikeaa Nuuskamuikkus leirielämää!
    Kauniita kuvia ja maisemia.
    kesäistä viikonvaihdetta!

    SvaraRadera
  4. Tarina, luontoelämyksiä tulee leireillessä! Varmaan siitä jää jonkinlainen muisto elämään mielessä. Vielä on aika kesäinen viikonvaihde, toivotan sinullekin!

    SvaraRadera