måndag 9 september 2013

Pienin askelin syksyä kohti

Bloggaamiseen ei tahdo löytyä aikaa nykyään.
Kultapallot kukkivat ukonhattujen vieressä.
Syksy tekee tuloaan pienen pienin askelin. Ilma tuntuu jo viileältä iltaisin auringon laskettua.
Vaikka onkin vielä muuten todella lämmintä.
Syrikkä (buddleja) kukkii parhaillaan. Ihanat kukat! Taimet tuntuvat vain vahvistuvan ja leviävän, joten se on hyvin talvehtinut.

 Lapsenlapset kävivät eilenkin uimassa jokainen. Vesimittari näytti kuulemma 21 astetta veden lämpötilaksi.
Olen aloittanut myös ikkunanpesemisen urakan. Kaikki ikkunat on oltava pestyinä ennen yökylmien tuloa. Samalla verhot ovat saaneet pesun nekin. Ne, jotka kestävät vesipesua. Urakka on noin puolessa välissä. Kohta voiton puolella.
Villiviinin taimi on saanut tyypillisen punaisen syksyvärinsä. Istutin tämän taimen kuusen juurelle ja se tuntuu alkavan viihtyä.

Kansalaiopiston kurssit alkavat ensi viikolla. Olen varannut itselleni kolme kurssia. Ensimmäisenä aloittaa elävästä mallista piirtäminen. Olen ollut sieltä tauolla  vuoden - pari. Nyt tuntuisi taas olevan intoa siihenkin.
Elokuun lopulla leikkasin taas tämän pajun ja pari muuta omaan kuosiin. Näin ne eivät pääse kasvamaan liian suuriksi ja varjostamaan liikaa.
Hevoskastanjakin on tuuhistunut kiitettävästi.
Tein tällaisen tilaustyön. Vein sen mukanani mennessäni synttärijuhlille. Lintujen kohdille lisäsin vielä nimet.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar