onsdag 1 maj 2013

Kylmä tuuli ja kesä kuitenkin Kallt men ändå sommar

Taas yksi kuva eläimistä puutarhassa / tontilla. Kiusaan teitä lukijoita lievästi sanoen tavallisilla kuvillani, kun ei ole mitään objektiiveja ja muita hienouksia. Mutta kun taas aamulla nostin silmäni nenän varresta katsomaan ulos ikkunasta, niin näin edesssäni pienen jäniksen poikasen.  Poikaseksi minä sen kuvittelin, koska näytti niin pieneltä. Keho oli saanut jo kesän ruskehtavaa väritystä, mutta raajat ja pää loistivat vielä valkoisina. Kaunis näky, jäin hetkeksi ihastelemaan ja menetin parhaan tilaisuuden kuvan ottamiseen, pikkuinen lähti pomppimaan tietä pitkin alas hetken istuttuaan tässä lähempänä. Sitten tuolla alempana, lastenlasten rakentaman kanitalon luona, se pysähtyi tutkailemaan, mitä tehdä.  Ja kääntyi takaisin, välillä kuulostellen ja meni tästä talon ohi metsikköön. Ne ovat niin yllättäviä, nuo hetket, kun katsahtaa ulos ja siellä onkin joku kulkija:. Eilen aamulla ikkunani ohi meni peurauros, sarvipää. Kerran huomasin sorsapariskunnan marssivan peräkanaa vesiojalle. Rouva, madame, kulki päättäväisin askelin edellä, herra-sorsa asteli perässä tiiviisti samoihin jalanjälkiin. Näki, että heillä oli keväisiä ajatuksia rinnassaan
.
 
(klikkaa kuvat isommiksi)
Aurinkoista on ollut, mutta kylmä ja kova tuuli käynyt, niin, ettei oikein kesätunnelmaa ole vielä.
Muuten, nyt ON kesä, sillä näin PÄÄSKYSEN  käydessäni aamulenkilläni tänään!!

En hare kom skuttande i morse förbi fönstret. Den hade ännu vita ben och huvud, annars hade den fått sin sommarfärg. Jag tyckte, att den var så liten att det måste ha varit en unge, som skuttade omkring för sig själv.
 Utom rådjur har jag sett fasan och ett andpar, som marscherade tätt efter varandra till ett vattendike, madamen gick före och herrn tätt efter.
I dag är det lika blåsigt och kallt som det har varit de senaste dagarna. Men jag såg en svala flygande under min morgonpromenad! En SVALA betyder ju, att det ÄR sommar nu!

2 kommentarer:

  1. Sinun koti on niin rauhallisella paikalla jotta eläimet uskaltaa tehdä vierailuja. Olet kumminkin niin etelässä jotta kesä sinne pian tulee ♥

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kyllä eläimet saavat olla aika lailla rauhassa täällä, Srikkis. Kyllä se kesä on (tulossa ainakin) vaikka sanotaankin, ettei yksi pääskynen vielä kesää tee. Kuinkahan lienee...

      Radera