onsdag 14 december 2011

Täyden kuun aikaan Det har varit fullmånestid

Olemme saaneet nauttia täydenkuun valoisista öistä, nyt kuujuuston reunasta alkaa olla nakerrettu  pala pois. Tänä aamuna oli kirkas kuutamo, kun ilma oli selkeä ja tyyni. Eihän sitä kuvaan juuri saa ilman hienoja kuvauslaitteita, mutta vielä yhdeksän aikaan aamulla oli lännen taivaalla mollottamassa kuu samaan aikaan kun koivunrunkoihin jo heijastuu idän puolelta nouseva päivän kajo.

Idän taivas ei paljon aurinkoa lupaillut vaikka sitä sitten myöhemmin saatiinkin katsella sen verran kuin se nyt taivaanrannalta paistelee tähän aikaan vuodesta.
Muuten tuntuu, että päivä ei valkene ollenkaan tähän vuoden aikaan. Sitä vielä odotellessani otin kuvan
kuusta ikkunan läpi.
Kuulun niihin, jotka eivät saa nukuttua täyden kuun aikaan. Siksi olenkin nukkunut vain lyhyitä öitä viime aikoina. Tyydyn siihen, sillä tiedän, että pian taas voin nukkua niin paljon kuin ikinä nukuttaa. Kumma kyllä, pinnalta katsoen ei tämä lyhytunisuus sen kummemmin väsytäkään.

Fullmånesnätter är fina men också sömnlösa. Jag hör till dem, som inte sover så bra när det är fullmåne. Även om det är molnigt alltså. I natt var det igen klar himmel och fint månsken. Fast månen är på nedangående, eller hur man nu uttrycker det, för den börjar vara märkbart naggad i högerkanten .
Ännu vid niotiden stod månen högt på himlen. Man borde ju ha en fin utrustning för att få en bra bild på den, men i stort sett får man här en uppfattning om hur det "stod till". Samtidigt som månen hängde i väst så började dagen gry i öst och så småningom blev det ju soligt en stund på dagen.

6 kommentarer:

  1. Kyllä tämä pimeys jotenki on raskasta, mutta tietoisuus kohti valoisaa olemme matkalla. Viel vähän aikaa kierrymme huovanmutkaan ja katsomme kynttilän loistetta ihanaa. Usko siitä ,että pian on päivä pidempi ja samanlainen odottaminen se on kuin joulukin ;)

    SvaraRadera
  2. Ihana että edes kuu näkyvissä, aurinko ollut pitkään piilossa. Pimeyttä hämäränhyssyä ja taas pimeää, sitä ollut kaamosaika. Mutta, joulun jälkeen saamme jo kaipailla kevättä..

    SvaraRadera
  3. sirkkis,
    Tässä odotamme yht'aikaa niin joulua kuin talvipäivänseisausta! Ihanaa ajatella, että pian saamme ruveta odottamaan kevättä. Elämä on odotusta, siltä tuntuu.

    SvaraRadera
  4. SinikkaHelena,
    Pimeästä pimeään on päivä nyt joulukuussa. Ja niin kuin sanoin edellisessä vastauksessa, ihanaa saada ruveta vähitellen odottamaan kevättä! Ja auttaahan sekin, kun päivät alkavat pidetä.

    SvaraRadera
  5. Annan päivänä päivä on kissan sylen pituinen ja siitä vielä jonkin aikaa niistetään pituutta pois niin hämärän hyssyä riittää.
    Pilviverhossa ei meilläkään juuri ole ollut reikiä ja vettä sataa.
    Mukavaa päivää!

    SvaraRadera
  6. Tarina,
    Ei ole pituudella päivä pilattu! Mukavaa kuitenkin, kun on ollut leutoa. Voisitko ilmoittaa osoitteesi sähköpostiini (profiilin kautta), niin ehtisin vielä jouluksi lähettämään sinulle postia (vastasit haasteeseen alkuvuonna). Mukavaa päivänjatkoa sinullekin!

    SvaraRadera