onsdag 17 november 2010

Joutsenten laulua

Kun lähdin aamulenkkikävelylleni, paistoi aurinko leppoisesti (kylläkin suoraan silmiin) siniseltä taivaalta. Oli kirpeän viiden pakkasasteen ilma, maailma loisti valkoisena, kuuraa oli maassa, ruohikoissa, puitten oksilla.




Joutsenet kuuluivat taas olevan liikkeellä. Ne kuulostivat vähän kiihtyneen oloisilta, lentelivät myös levottomasti. Ehkä yön aikana syntynyt jääpeite hämmensi niiden mieliä. Onneksi oli kamera mukana, joten saatoin yrittää saada niitä ikuistetuiksi kuviin.

Siellä yksi parvi on ruokailemassa.

Nämä ovat ensimmäiset ikinä ottamani kuvat lentävistä joutsenista.

Siellä lentää toinen joutsenparvi.



Taas eri parvi joutsenia lentämässä lahdelta toiselle.
Niitä oli aika monia parvia liikkeellä.
Iltapäiväksi pilvistyi ja säätiedotusten mukaan uusia lumisateita on odotettavissa huomenna.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar