torsdag 8 maj 2014

Kevättä ilmassa ja maassakin

Tänään, torstaina, sataa. Vettä. Lämmintä on viisi astetta. Tuuli kääntynyt etelään. Tästäkö se alkaa, varsinaisen kevään tulo. Nähtäväksi jää. Kuitenkin leikkasin ensimmäisen kerran ruohoa eilen illalla auringonpaisteessa ja kovassa koillis- kaakkoistuulessa. Kolme kohtaa. Rannassa pari tiiraa tai lokkia pitivät siestaa laiturin nokassa eivätkä välittäneet lähteä pois, vaikka leikkurin kanssa pyörin siinä hetken. Jos olisin mennyt jalan, ne olisivat lähteneet pois kyllä.
Viime yönä ei ollut pakkasta ja luonto tuntuu oikein räjähtävän viheriöimään. Forsytiat eli onnenpensaat kukkivat.Nuppuja isoja paisuneita joka puolella muuallakin, omenapuissa, pihlajissa, vaahteroissa, sireeneissä, marjapensaissa. Grefsheim eli Norjan angervo alkaa pian kukkia.Kevätesikot, valkovuokot kukkivat.Kuvat sanovat enemmän kuin sanat.
Tämän aamuinen sateinen kuva.Koivujen vihreys näkyy jo aika hyvin.
Tästä eteenpäin olevat kuvat otin eilen aamulla, pakkasyön jälkeen.

Taustalla siperian kärhö ja villiviini odottelevat vielä.


Ruusukvittenikin avaa pian loistavan punaiset kukkansa. Taustalla mm tuhkapensas.
Pakkasöistä huolimatta urhoollinen kukkija.

Köynnöshortensiassakin on jo vihreää.
Lipstikka kasvaa jo.
Täällä nousevat maasta mm ritarinkannus, ukonhattu, varjoliljat, kultapallot.
Lungört (keuhkoyrtti?) pilkullisine lehtineen ja kuunlilja suojausten sisällä. Pitäisi niitä vielä parannella.
Tämä on jokin kiinan vaahtera, aasialainen kuitenkin.
Vapaasti kasvavaa maastoa, valkovuokkoja ja luulisin, että taikinamarjaa  saarnien juurella.
Kaprifolit vihreinä. Niiden juurella runoilijan narsissit nupulla. Kameran muisti täynnä, joten kuvaaminen loppui siihen tällä kertaa.

4 kommentarer:

  1. Onpa ihanan vihreää! Voin vain kuvitella, miten kevät etenee siellä teillä lähipäivinä. Paljon odotan kyllä tältä meidän mannerkeväältäkin :-)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Etenee se kevät, jos vain pohjoistuulet pysyvät kurissa ja yöpakkaset. Kokemuksesta tiedän, että mantereella kyllä kevät tulee kohinalla, kun se tulee, etten sanoisí. se menee meidän ohi tietyssä vaiheessa. Kiitos Susanna kommentistasi ja toivotaan sitä lämmintä kevätaikaa molemmille!

      Radera
  2. Ihanaa kevättä jo sinun pihapiirissä ja niin vihreää jo paljon.

    SvaraRadera
    Svar
    1. On vihreää. Ja nyt yöpakkasten loputtua aivan valtava kasvu menossa! toiv. siellä teilläkin päin jo.

      Radera