torsdag 9 januari 2014

Talvea tämäkin

Vielä seisoo kuusi paikallaan olohuoneessa ja kynttilät palavat. Nuutin päivänä kyllä sitten tulee lähtö sille.
Ulkonakin palavat vielä joulun kynttilät kuusen virkaa pitävässä katajassa.
Ja mitäs teet, kun ulkona on muuten pimeää ja kosteaa. Mutta on lämmintä myös, 5 -6 astetta. Ei huonoa ollenkaan. Paljon tämä alempi lämpötila ei ole vaikuttanut helpottavasti sähkön kulutukseen. Vain pari kymppiä vähemmän sähkö nyt kuin viime vuonna kahden kuukauden ajanjaksolta. Puhun siis sähkölämmityksestä. En kyllä paljon ole puitakaan polttanut, kun ei ole tarvinnut.
Tämä on päivän valon aikaan otettu kuva, harmaata ja sumuista on ollut. Käyn rannassa katsomassa usein, kuinka korkealle vesi on noussut. Laituri on sentään vielä näkyvissä. Tuuli ja aallokko ovat heittäneet laiturille kaisloja ja muuta kamaa. Kovasti on tuuli käynyt tänäkin syksynä.
Vesi on tuonut mukanaan hietikolle kaislaa ja ajopuita. Vesi on siis ollut aika lailla korkeammalla kuin nyt.
Tämän ruusupensaan aion siirtää aurinkoisemmalle paikalle keväämmällä, kunhan maa hiukan kuivuu.
Rhodot valmistautuvat myös jo kevääseen. Nuppuja on aivan kiitettävästi. Siitä saa kiittää lämmintä ja märkää syksyä.
Rhodon vieressä olevaa tuhkapensasta on myös leikattava.Sitten keväämmällä. Se on niin piikkinen, että on varottava saamasta piikkejä itseensä.
Vielä se talvi ehtii, vaan ei toivottavasti kovin pitkäksi aikaa tule jäämään. Tämä talvi on tähän saakka ollut kovin helppoa, kun ei ole tarvinnut huolehtia lumitöistä eikä polttopuista.

4 kommentarer:

  1. Jep' on talvi, muttei talven tuntua.
    Metkaa, kun joulu on ohi niin ajatus siirtyy jo kevättouhuihin.
    Minä leikkasin eilen ehtoolla habaneron. Toivottavasti en liian aikaisin.
    Nyt odotellaan ja katsotaan kuinka sille käy.
    Vireitä vihreitä päiviä!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tarina, kevätajatuksia tosiaan jo kuhisee päässä! Kun pääsis pian jotain tekemäänkin. Riippuu varmaan tulevista säistä, kuinka leikkaus onnistui. Eiköhän se habanerosi selviä kuuristaan kuitenkin:) Pidetään peukkua. Toivotan vihreitä päiviä Sinullekin, mutta säätietojen mukaan lunta on tulossa...Katselin tästä blogistani, että viime vuonna oli lunta maassa vielä huhtikuussa aika paksulti. Saa nähdä, kuinka tänä vuonna käy.

      Radera
  2. Samanmoinen harmaus myös meillä vaan kamalan märkää kun vettä sataa yhtenään.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Sirkkis, on ollut märkää, mutta jotenkin vain tuntuu tämä paremmalta kuin paukkupakkaset ja metriset lumikinokset! Pitää keksiä itselleen jotain hauskaa, jotta sade unohtuisi ja tämä pimeys.

      Radera