torsdag 21 mars 2013

Kevään valoa

Kuten jo monissa blogeissa on todettu, nyt elämme sellaista vuodenaikaa, jolloin kaikki pimeyden aikan kertyneet hyvät ja pahat teot tulevat ilmi. Tarkoitan valon lisääntymistä ja sitä, kuinka kaikki pimeän vuodenajan aikana kertyneet laiminlyönnit syöksyvät silmiin. Uskomatonta, mistä kaikki tuo pöly on voinut kertyä! Ja ikkunat sitten! Kaipaavat taas kipeästi pesua.
Eilen mm oli sellainen inspiraation päivä, että sain siivottua keittiöstä niin jääkaapin kuin pakastimenkin taustat (!). Ja myös sähköhellan taustat ja lattian ja hellan kyljet. Nyt on hyvä jatkaa kaappien ja seinien pintaputsauksella.
Eilen kyllä valkoiset hangetkin kutsuivat ulkoilemaan, mutta kävi niin kylmä tuuli, etten kutsua ottanut vastaan. Tänä aamuna sitten kävin lenkillä, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, mutta kylmä on edelleen. Mittarissa oli noin - 10 astetta ja kun siihen lisää kovan itäviiman, kylmyys tuntui kaksinkertaiselta. Posket ja kasvot tuntuivat jäätyvän ja sormet samoin. Mutta kuitenkin tuli tehtyä!
Ehkä menen vielä iltapäivällä ulos. Vielä ei ulkona voi mitään tehdä, haen vain polttopuita sisään, että saan illalla polttaa tulta kaakeliuunissa ja tietenkin keittiön hellassa jo päivällä.

6 kommentarer:

  1. Sinulla on jo kevät siivous mielessä, samoin minulla. Kun nuo ylimääräiset menot loppuu niin sitten on pakko paneutua tähän kotiin ja sen hoitoon. Kylmä tuuli estää ulkoilun pitemmiltä matkoilta tulee niin kohmeinen olo. Kaunista päivää sinulle.

    SvaraRadera
  2. Aurinko herättää henkiin tuon siivousvimman, niinkuin muutenkin tekee meistä aktiivisempia. Tosi kylmä tuuli käy täälläkin, siksi on hyvä tehdä näitä kotitöitä välillä! Kiitos, samoin sinulle Sirkkis, kaunista päivänjatkoa kylmyydestä huolimatta!

    SvaraRadera
  3. Kylmä tuuli on täälläkin ollut ja tietkin ovat tulleet melko liukkaiksi. Viikonloppuisin minullekin paljastuu auringonvalossa kaikkea kamaluuksia, siivottavaa riittäisi :) Viikolla kun on vain aamuaikaisin ja taas iltasella kotona, niin ei kaikkea huomaa. Mukavaa loppuviikkoa.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Anja, mistähän sitä pölyä oikein riittääkin ja tulee:) Kiitos, samoin sinulle hyvää viikonloppu ja loppuviikkoa.

      Radera
  4. ;o) luin jostain lasten suusta jutusta, jotta kevätauringon paisteessa leijaileva pöly on ihanaa keijupölyä.
    Kylmä viima kiusaa ja ulkoiluretket jäävät lyhyiksi.
    Aurinkoisia päiviä!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos, Tarina, aurinkoisia päiviä on ollut mutta kuten jo todettu, niin kylmiä, että aurinkoa ihaillaan vain ikkunan läpi. Sinulle aurinkoista viikonloppua!

      Radera