måndag 5 november 2012

Pyhäinpäivä

Amaryllis avautui kukkimaan Pyhäinpäivän kunniaksi ja huoneen iloksi. Tuskin yletyin ottamaan kuvaa, se sijaitsee niin korkealla. Toinen amaryllis on kasvattamassa nuppujaan kukinnan aloittamiseksi. Amarylliksen sipulit olivat ulkona kesän, otin ne sisään juuri ennen kylmien öiden alkamista.
Pyhäinpäivän aamuna oli sumua paksulti tuon pienen harjunnyppylän takana.
Päivä kirkastui kuitenkin aurinkoiseksi, aamupäivällä vielä vähenevä puolikuu näkyi taivaalla.
Kaikkia vuoden aikana kuolleita muistaneen jumalanpalveluksen jälkeen, jolloin jokainen vainaja mainittiin nimeltä ja jokaisen muistoksi sytytettiin kynttilä palamaan,  kävin sytyttämässä kynttilän myös haudalle.
Oikeastaan olisi pitänyt käydä jo edellisiltana, mutta en silloin päässyt lähtemään.
Haudalla muratti on kasvanut voimallisesti, se viheriöi ja tuntuu voivan hyvin. Pitää keväällä leikata sitä hiukan. Kanervat kukkivat yleisesti joka puolella haudoilla, luulen jättäväni väliin ne tänä vuonna. Riittää muratin vihreys ja kynttilä.
Näin on marraskuu päässyt alkuun. Ennen kuin huomataankaan, se on loppupuolellaan ja joulu on jo ovella.

2 kommentarer:

  1. Näin kaupassa jo amarylliksia myynnissä, olisin jo ostanut jos olisi ollut valkoisena...punaisen ostan sitten vasta jouluksi! :)

    Hyvää viikonloppua!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Niin, punainen kuuluu jouluun ehdottomasti! Kiitos, samoin sinulle, hyviä valokuvausilmoja myös!

      Radera