söndag 28 mars 2010

Kesäaikaan

Taas pimensi kesäaika valoisat kevätaamut. Kestää noin kuukauden verran, ennenkuin aamut ovat yhtä valoisat kuin eilen talviajassa tähän aikaan, noin puoli seitsemältä. Illat lienevät sitten pitempään valoisia, mutta mitäpä siitä sellainen iltauninen välittää kuin minä olen.
En ole koskaan pitänyt tästä turhanaikaisesta kellojen siirtelystä. Tämä on keskieurooppalainen kokeilu, joka jatkuu ja jatkuu aina vaan. Että se saa jatkua, johtunee nykyihmisen kaupungistumisesta, luonnosta irtautumisesta. Mitäpä tällainen pikkuseikka vaikuttaisi kaupunkielämään, jossa on aina sama keinotekoinen valaistus, kadut lakaistu eikä luontoa näe missään.
Ja muutenkin olemme alistuneita ja myös välinpitämättömiä sille, mitä meidän yläpuolellamme päätetään.
Edellisen kerran kun tällaista kokeiltiin joskus edellisen vuosisadan alussa, elämä tapahtui enemmän vielä maalaisoloissa, jolloin kellon siirtelyn vaikutus yksilön elämään oli suurempi. Niinpä siitä sitten luovuttiinkin.
Virolaiset ovat ainakin aluksi pysytelleet kesäajan ulkopuolella, kuinka lienee nyt?

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar