Eipä hemmotella enää

Nyt on auringon valolla hemmottelun aika ohi, päivä rupeaa valkenemaan sumuisena ja harmaan pilvisenä. Mittarissa näkyy olevan vain aavistus miinusta, pian ollaan varmaan plussan puolella. Yöllä on satanut hiukan uutta lunta, joka peittää alleen edellisten päivien liukkauden. Eipä oikein tee mieli lähteä ulos kävelemään ja saamaan kaatumisvammoja. Hyvä syy siis olla sisällä!
Eilen illalla olin kokouksessa, jonne odotettiin noin 15 osallistujaa. Paikalle saapui kuusi urhoollista uhmaten liukasta keliä. Suurin osa osallistujista oli ennestään tuttuja, mutta kuitenkin kokouksen kuluessa meidän jokaisen piti esitellä itsemme. Uskomattoman vaikeaa kertoa itsestään! Hauska huomata kuitenkin, että sitä jollain lailla kuuluu yhteisöön, vaikka ei niin paljon ole kontakteja ulospäin ollutkaan.
Täällä bloggaajien keskuudessa on käyty keskustelua bloggaamisen syistä. Miksi sitä kirjoitellaan itsestään ja ajatuksistaan nettiin, kun saman voisi tehdä kotonaan päiväkirjaansa ja piilottaa sitten pöytälaatikkoon?
Sitähän tässä itsekukin mielessään miettii varmaan. Omasta mielestäni kyllä juuri tämä, että voi kertoa toisille on aika tärkeää. Ja siis saada vastakaikua toisilta omille ajatuksilleen. Kun kirjoitan päiväkirjaa, jota kyllä yhä teen, joskin vähemmässä määrin, en odota mitään vastakaikua mistään, vaan kirjoitan vain itselleni ajatuksia selvittääkseni.
Samalla voi lukea netissä, mitä ajatuksia muilla liikkuu mielessään. Se on mielenkiintoista. Vaikka ei aina tule kommentoituakaan, niin ajatuksissa tulee myötäelettyä kirjoittajan asia ja näin ymmärrettyä. Joten hyvät kanssabloggaajat, onhan tämä yhteisöllistä toimintaa, jolla on oma tehtävänsä!