Aamutouhuja

Olin ajatellut pestä auton vielä ja vahata, ennenkuin tulee liian kylmää. Pesen yleensäkin autoni itse, olen tehnyt sen koko autoilu-urani ajan ja sitä on jo kertynyt muutaman vuosikymmen. Ja kun ilma oli suosiollinen, lämpötila 14 astetta eikä tuullut, ryhdyin sanoista tekoihin (ensin käytyäni aamulenkillä). Aurinkokin näytti sopivasti pilkistelevän esiin puolipilviseltä taivaalta.
Ämpäriin pesuainetta ja lämmintä vettä ja pesuharja käteen. Pianhan se peltilehmä oli jynssätty ja huuhdeltu letkulla puhtaaksi kesän pölyistä. Edellisen kerran olin pessyt sen keväällä, jolloin myös vahasin sen.
Koska sää näytti olevan suosiollinen, ei sadepilviä näkyvissä, ryhdyin myös vahaamaan

Eikä tuloksessa ole moittimista, vai mitä! Huomaatte varmaan, että mielelläni puuhailen kulkuneuvoni parissa. Teen sen siksi, että pidän autolla ajamisesta eikä se ole vain siinä, vaan auto on välttämättömyys maalla asujalle. Mitenkä sitä liikkuisi, jos ei olisi autoa.

Kun olin saanut työn tehtyä, istahdin terassille hetkeksi huilaamaan ja katselemaan kätteni jälkiä. Silloin tuli ensimmäinen sadekuuro! Juuri sopivasti taimattu! Pian se kyllä loppuikin, yhtä äkkiä kuin oli alkanut.

Sitten pensaista astui esiin Tarzan, "vanha" ystäväni, kovin kastuneena ja hiukan ehkä voipuneen oloisena. Mutta mehän tunsimme toisemme, joten ei hätää, Tarzan hyppäsi syliini ja teki olonsa mukavaksi kehräten ja ottaen hyvän asennon. Soitin kissan omistajille, jotka olivatkin jo kaivanneet sitä, ollut poissa taas muutaman viikon! Lupasivat tulla heti hakemaan sen kotiin. Odottaessamme hain sisältä muutaman kissanpapanan (kuivamuonaa)  ja tarjosin Tarzanille, joka kyllä tiesi, mitä niille piti tehdä.

Muutaman minuutin kuluttua tulivat omistajat ja niin iloisen jälleennäkemisen jälkeen Tarzan pääsi autoon ja kotilieden lämpöön taas tämänkin kulkureissun jälkeen.